Paikallisuutiset

Uudelleenjulkaisu: "Kone sakkasi ja syöksyi suohon": Purmon lentoturman 1942 muisto elää Rantalan mäellä

Helmikuun 12. päivänä tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä kun saksalainen Junkers Ju52 -kuljetuskone teki pakkolaskun Purmon pitäjään. Kone putosi Porkholman ja Ylikosken kylien rajamaille Rantalan mäellä Tervasnevalle. Koneessa oli kaksitoista matkustajaa, joista kuusi menehtyi.

Loukkaantuneet ja kuolleet kuljetettiin umpihangessa saven ajossa olleella hevosreellä läheiseen Rantalan taloon, jonka tupa muuttui sidontapaikaksi ja piha sotilasleiriksi. Turman raivaustyöt kestivät kuukauden ja Rantalantiellä riitti monenlaista trafiikkia.

Kortesjärvi/Porkholma

Torstaina 12. helmikuuta 1942 yhdentoista aikaan koko Tervasneva tärähti - eikä elämä pienessä kylässä palannut pitkään aikaan entiselleen.

Saksalainen Junkers Ju 52 -kuljetuskone oli tehnyt pakkolaskun matkallaan Porista Ouluun soistuneelle nevalle keskelle nuorta männikköä ns. Rantalan mäellä Porkholman kylässä, joka oli osa Purmon pitäjää tuohon aikaan.

Luftwaffen kuljetuslentolaivue 108:aan kuuluneessa koneessa oli kaksitoista matkustajaa, joista kuuden sanotaan kuolleen turmassa; kolme miehistön jäsentä, kaksi sotilasmatkustajaa ja yksi siviilimatkustaja. Pietarsaarelaisen historioitsijan Patrik Sundqvistin mukaan vahvistettuja kuolemia on kuitenkin vain viisi.

Tapahtumaa tehdään nyt tunnetuksi onnettomuudesta valmistuneella Flygkatastrofen i Purmo 1942 - Lentoturma Purmossa 1942 -tallenteella. Dvd-videolla ruotsin- ja suomenkieliset paikkakuntalaiset muistelevat tragediaa.

Neljästä haastellusta kolme kävi pikkupoikana onnettomuuspaikalla ja yhdellä on kerrottavana ensikäden tietoa paikan päältä. TallenteessaAnna-Lisa Björklund Purmolta haastattelee Atle Nykvistiä, Stig Vesterbergiä ja Eero Lehtoa, joka oli isänsä kanssa auttamassa uhreja ensimmäisten joukossa. Lisäksi kuullaan Selma Flinckiä, joka työskenteli Malmilla hoitajana kun loukkaantuneet olivat C-osastolla hoidettavina.

– Haastattelut ja kuvaukset tehtiin ainakin kymmenen vuotta sitten. Aineisto jäi valitettavasti makaamaan laatikkoon eri syistä, nyt dvd on vihdoinkin saatu ulos, Anna-Lisa Björklund iloitsee.

Hiljaista on. Tervasnevalla vain hyttyset inisevät korvissa. Keskellä kauniisti kukkivia lakkoja seisoo metallinen merkki. Siitä erottuu kohokuvioinen lentokoneen kuva, vuosiluku, päiväys sekä nimet W. Letuha, W. Gnauck, E. Fergen, H. Dietrich, K. Staubach ja kirjoitus "tuntematon siviili".

Helmikuussa yli 77 vuotta sitten näky oli toinen. Nokalleen syöksyneen lentokoneen raivaustöissä kesti kuukauden päivät. Paikasta tuli myös kansainvaelluskohde, jota saavuttiin ihmettelemään niin läheltä kuin kaukaa, milloin hevosreellä, potkukelkoilla, hiihtäen tai kävellen. Mukaan haluttiinkin mielellään napata jokin muisto todisteeksi, että on käyty paikalla. Hän, jota onnisti, löysi alumiiniromua korumateriaaliksi.

Vielä 1950-luvulla kylän pikkupojat kävivät kaivelemassa nevaa aarteiden toivossa, joukossa vuonna 1946 syntynyt Reijo Rantala.

– Eihän sieltä oikein mitään löytynyt, paikka oli tarkasti siivottu. Tosin heti onnettomuuden jälkeen, lumien sulettua, löytyi tämä konekiväärin patruunakasetti, joka jäi meille säilytettäväksi, hän esittelee.

Ju52:n sotaversiossa olikin sijoitettu joka suuntaan kääntyvä konekivääri ohjaamon yläpuolella puolustamista varten.

Pakkolaskun syyksi paljastui vahvimman teorian mukaan koneen siipien jäätyminen kosteassa ja kylmässä säässä. Kauhavan pohjoispuolella, Kortesjärven ja Purmon rajalla ohjaaja totesi koneen liian raskaaksi lentää. Jo valmiiksi raskaasti elintarvikkeilla perunasta säilykkeisiin ja kuriiripostiin lastattu kone alkoi menettää korkeuttaan ja ohjattavuuttaan.

Vilobackan kylän päällä lentäjä yritti u-käännöstä Kauhavan lentokentälle, siinä onnistumatta. Nopeasti korkeuttaan menettäneen koneen lentäjä yritti ensin pakkolaskua Purmonjoen jäälle. Eteen tuli kuitenkin jokisilta Rantalantiellä. Ohjaajan onnistui vielä vaivoin nostaa kone ilmaan. Rantalan vanhan talon kattoa ja puunlatvoja hipoen kone sakkasi ja syöksyi suohon.

Pohjanmaan taivaan halki tiensä puskeneen koneen etuosa murskaantui ja irtosi, moottorit irtosivat, postia ja tarvikkeita levisi ympäristöön maahan syöksyssä. Siivissä olevista tankeista valui polttoainetta maahan, mutta palamaan hylky ei syttynyt. Yksi ensin paikalle ehtineistä aikuisista, Lehdon isäntä, keksi tukkia perunalla vuotavan polttoainetankin reiän. Pottu ainakin hiljensi polttoaineen valumista. Kummassakin siivessä oli 9 tankkia, yhteensä 6000 litraa polttoainetta.

Ensimmäiset auttajat menivät turmapaikalle varoen, oltiinhan sotatoimissa Neuvostoliiton kanssa ja sotavuosina elämä oli muutoinkin mitä milloinkin. Näkyä kuvataan tallenteella lamauttavaksi ja surulliseksi.

Pian oli myös pienkone Kauhavan ilmasotakoulusta paikalla ja Purmon suojeluskunnan väkeä tarjoutui vartiointitehtäviin.

Haavoittuneet ja kuolleet ajettiin sattumoisin savenajossa lähistöllä olleella hevosreellä Rantalan talolle. Loukkaantuneet kannettiin joukkosidontapaikaksi muuttuneeseen tupaan, kuolleet navetan ylisille. Apua voitiin hälyttää nopeasti paikalle, sillä talossa oli puhelin.

– Lääkäri Öhman Malmilta tuli paikalle. Ambulanssi joutui jäämään kauemmaksi Porkholmaan kun se ei päässyt perille auraamattomalla kylätiellä. Loukkaantuneet saatiin vietyä hevosilla sairasautolle.

Saksalaisia saapui paikalle nopeasti, sillä Pietarsaaressa oli saksalainen varuskunta. Hylkyä päästiin vartioimaan samana iltana. Saksalaisista lentokonemekaanikoista koostunut hajotusporukka tuli parin päivän päästä.

– Saksalaisia asui meillä useamman viikon ja piha muistutti välillä sotilasleiriä. Upseerit pitivät kortteeria eduskamarissa. Hajotusporukka majoittui Ylikosken koululle, Reijo Rantala kertoo.

– Saksalaiset olivat kohteliaita ja ystävällisiä. Upseerit olivat enimmäkseen omissa oloissaan ja valmistivat itse ruokansa säilykkeistä. Olipa heillä aitoa kahviakin, mikä oli tavallisissa perheissä harvinaista herkkua sota-aikana, Rantala muistaa äidin myös kertoneen.

Tallenteella piirtyy kuvaa mm. ruuhkasta Rantalantiellä paitsi ennen näkemättömän kansainvaelluksen myös kuljetusten vuoksi. Koneen osia ajettiin näet hevosilla Porkholmaan tienvarteen; saksalaiset tekivät kuorman rekeen ja paikalliset toimivat ajomiehinä. Osat lähetettiin Saksaan uudelleenkäytettäväksi lentokoneteollisuudessa.

Luvan kanssa sai hylyltä hakea mm. polttoainetta, sähköjohtoja ja jopa muutoin kortilla ollutta kupariakin oli tarjolla. Iloisesti kylän puimurit pyörivätkin pitkässä rukiissa lentokoneen bensan voimin, tallenteella kerrotaan

Enää harvoin Tervasnevalle eksyy kukaan vieras.

– Muutaman kerran kesässä joku käy kysymässä tietä turmapaikalle. Vanhempien kyläläisten keskuudessa tapahtuman muisto elää aina. Ja onneksi paikka on merkitty myös Ilmailumuseon karttoihin, Reijo Rantala iloitsee.

Juttu on julkaistu aiemmin Pietarsaaren Sanomien PS Pulssi -lehden verkossa 13.6.2019 ja printtilehdessä 14.6.2019.