Paikallisuutiset

Pietarsaaren Jaakon Päiville on valittu uusi johtaja – ”Tapahtuma on minulle tuttu jo pienestä lapsesta saakka”

Karita Jungar luotsaa nyt Jaakon Päiviä. Kuva: Finn Jakobstad

Pietarsaarelainen kaupunkifestivaali Jaakon Päivät on saanut uuden johtajan. Tapahtumaa järjestävä Finn Pietarsaari valitsi rooliin pietarsaarelaisen Karita Jungarin. Hän on aloittanut tehtävässään tällä viikolla.

– Kiinnostuin tästä tehtävästä, koska se on yhdistelmä aiemmin tekemistäni asioista, Jungar kuvailee.

Jungar on koulutukseltaan oopperalaulaja, joka on aiempina vuosina viettänyt paljon aikaa ulkomailla. Hän myös opettaa laulua ammattikorkeakoulu Novialla. Hänellä on kokemusta projektiluonteisesta työstä esimerkiksi koulutuksen parissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jaakon Päivien suunnittelu työllistää johtajaa vain osan vuodesta. Sen vuoksi Jungar aikoo jatkaa osa-aikaisesti työtään Kiinteistönvälitys Asunto Björndahlilla.

– Olen yrittäjähenkinen ihminen, joten työ kuulosti kiinnostavalta.

Viime vuonna Jaakon Päivien johtajaksi valittiin Tessa Valla, joka kuitenkin irtisanoutui tehtävästään loppuvuodesta 2023. Österbottens Tidningin haastattelussa Valla kertoi lähtönsä syyksi tapahtumabudjetin pienuuden, joka vaikeutti toiminnan pyörittämistä.

Jaakon Päiviin on perinteisesti kuulunut muun muassa musiikkikonsertteja ja Laiska-Jaakon ja Ebban arvonimien myöntäminen ansioituneille pietarsaarelaisille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tapahtuma on minulle tuttu jo pienestä lapsesta saakka, kertoo seudulta kotoisin oleva Jungar.

Seuraavan kerran Jaakon Päiviä vietetään 21.-28. heinäkuuta. Kyseessä on tapahtuman 50-vuotisjuhlavuosi. Jungar lupaa, että tasaluku tulee näkymään tapahtuman sisällössä.

– Aiempien vuosien Laiska-Jaakot ja Ebbat tulevat olemaan esillä aiempaa enemmän, ja tapahtuman historia tulee olemaan esillä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä