Paikallisuutiset

Taiteilija luo sanoista kuvia

Terese Bast muotoilee kirjojen visuaalisen maailman, supersankarit tai herkät hahmot.

Pietarsaari

Terese Bast on harvinaisessa ammatissa. Hän on kuvittaja ja tehnyt sitä noin 20 vuotta ja kokopäiväisesti kymmenisen vuotta.

– Tästä saan elannon perheelle. Jotenkin vain töitä on tullut lisää, on kysytty eri projekteihin. Nyt olen ollut mukana jo pitkään ja tehnyt monille kustantajille töitä. Minulla on verkosto, myös sitä kautta saan uusia tehtäviä, Terese Bast hymyilee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän kertoo aina haaveilleensa kuvataitelijan ammatista ja kävi silloista Uudenkaarlepyyn taidekoulua vuosina 1994 - 1998. Nykyisin oppilaitos on nimeltään Novia.

Kun aloitin kuvittajana, värieni sanottiin olevan ihanan ruotsalaisia. Ajattelin, että mitä. Ehkä se on sitten niin.

– Valmistuttuani minulla oli työhuone Stundarsissa ja tein erilaisia taideprojekteja. Minulla oli niin ikään näyttelyitä.

– Vähitellen alkoi tulla kuvitustehtäviä. Niin siitä tuli kokopäivätyö, hän kertoo.

Hän mainitsee tekevänsä arkipäivisin säännöllisesti työtä kahdeksasta neljään. Työpiste on kotona, Pietarsaaressa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Illat ja viikonloput olen vapaana. Ei muuten luovaa työtä jaksaisi. Toisaalta, jos ei jonain päivänä mitään synny, teen välillä jotain muuta, hän kuvailee.

Hän kertoo saavansa eri projektit valmiiksi varsin nopeasti. Kun vaikkapa lastenkirjan kuvitus tulee hänelle, sen työstämisessä menee kolmisen kuukautta.

– Kun käyn käsiksi työhön, olen eräänlaisessa flow-tilassa, ideat virtaavat.

– Työni on mielenkiintoista, hauskaa ja hyvin vaihtelevaa. Teen kuvituksia paitsi satukirjoihin myös lasten tehtävä- ja oppikirjoihin. Niissä on usein pelkkä käsikirjoitus ja ideoin itse tehtävät ja kuvat. Siinä on paljon miettimistä ja suunnittelua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän tekee kuvitukset tietokoneella.

– Jotain ensimmäisiä luonnoksia, esimerkiksi sadun päähenkilöitä, saatan tehdä käsin, mutta muutoin koneella. Minulla on erityinen piirustusalusta sitä varten.

Kuvittaja menee työssään eräällä tavalla erilaisiin maailmoihin, luo niitä. Joskus kirjailijat antavat ohjeita, minkä tyyppisiä päähenkilöt voisivat olla. Sitten voi olla niinkin, että kuvittaja ideoi heidät itse tekstin pohjalta.

Samalla tavoin hän luo ympäristöjä, miljöitä, joissa asiat tapahtuvat. Joskus ne ovat todellisia, joskus sadun maailmoja tai siltä väliltä.

– Monet kustantamot ovat olleet asiakkaitani, muun muassa Tammi, Lasten keskus, Otava, Karisto, Aurinkokustannus ja Tactic Publishing, sen suomalainen yhtiö. Sitä kautta kuviani menee myös tanskan- ja englanninkielisiin kirjoihin.

– Pääosin kuvitan suomenkielisiä lastenkirjoja, satu- ja oppikirjoja. Niin ikään on jotain aikuisille suunnattuja teoksia.

– Samalla suomenkielen taitoni ovat karttuneet, mikä on hyvä. Niin ikään tässä työssä oppii koko ajan ja kehittyy.

Monet kirjat ovat sarjoja, kuten Supermarsu. Siinä on aina joku ajankohtainen erikoisvieras, vaikkapa Jean Sibelius.

– Viime vuonna Suomen satavuotisjuhlan tiimoilta Ruotsin kuningas Carl Gustav vieraili kuningatar Silvian kanssa Supermarsu-kirjan juhlassa. Niinpä piirsin heidät mukaan.

Terese Bast kertoo Tuula Kallioniemen kirjoittaman ja hänen kuvittamansa kirjan, Neljä muskelisoturia, olleen vuoden 2018 Lasten Runeberg -palkintoehdokkaana.

– Palkintoa emme voittaneet, mutta ehdokkuudesta tulee hyvä mieli. Sen kokee arvostuksen osoituksena työlle, hän sanoo.

Kirjojen kuvituksen ohella hänellä on pienempiä projekteja muun muassa erilaisiin julkaisuihin.

– Olen tehnyt kansikuvan Eva-Stina Byggmästarin uuteen runokirjaan. Lisäksi teen taittoa ja kuvituksia tai julkaisuja eri yrityksille ja yhteisöille. Pietarsaaren uuden kirjastokortin muotoilin hiljakkoin.

– Perinteisiä postikortteja valmistan niin ikään, koska monet niistä tuntuvat pitävän. Välillä ajattelin niistä luopua.

Terese Bastilla on parhaillaan meneillään kiertonäyttely kirjastoissa. Se on esillä Korsnäsissä ja tulee sieltä mm. Luotoon.

– Pitkästä aikaa olen tehnyt omaa taidetta. On ollut mukavaa luoda jotain omintakeista kuvitusten ohella, hän luonnehtii.

Teoksissa harvinaiset eläimet seikkailevat miljöössä, jossa on jotain tuttua, mutta myös mielikuvituksellista.

Hänellä on oma värimaailma.

– Kun aloitin kuvittajana, värieni sanottiin olevan ihanan ruotsalaisia. Ajattelin, että mitä. Ehkä se on sitten niin, Terese Bast nauraa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä