Paikallisuutiset

Pietarsaari jätti kilpailuttamatta miljoonien eurojen arvoisen sähkösopimuksen - osa valtuutetuista ei niele selitystä

Pietarsaaren kaupunki solmi loppuvuodesta 2022 viisivuotisen sähköntoimitussopimuksen 40-prosenttisesti omistamansa Herrfors Oy:n kanssa. Hinta olisi kiinteä ja edullinen turbulenteilla sähkömarkkinoilla.

Pietarsaaren kaupunki on sähkön suurkuluttaja. “Vakaiden” sähkönhintojen vuonna 2021 se maksoi sähköstään 1,39 miljoonaa euroa. Hinta oli tuolloin kuitenkin noin kolmasosa nykyisen sopimuksen hinnasta.

Nyt on herännyt epäilyksiä, että uutta miljoonien eurojen arvoista sopimusta ei kilpailutettu hankintalain mukaisella tavalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämän vuoden helmikuussa valtuutettu Sami Laurila (ps) ja seitsemän muuta valtuutettua jättivät kaupunginvaltuustossa kirjallisen kysymyksen, jossa muun muassa perättiin tarkempia tietoja sopimuksen syntyyn johtaneista tapahtumista.

Kaupunginhallitus on nyt laatinut vastauksen, jota käsitellään maanantaina 27.3. Pietarsaaren kaupunginvaltuustossa.

Vastaus ei kaikkia miellytä. Pro Pietarsaaren valtuutettu Marita Salmun mielipidekirjoituksessa menettelytapaa kritisoidaan voimallisesti. Myös kirjallisen kysymyksen jättäjä Sami Laurila pitää toimintaa kaupungin taholta huolimattomana ja välinpitämättömänä.

– En tule tuota vastausta hyväksymään missään tapauksessa. Toivon, että siitä tullaan käymään keskustelua valtuustossa, Laurila sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren katusuunnitelmaan liittyvässä havainnekuvassa kaupunginvaltuuston istuntopaikka Raatihuone kylpee iltavalaistuksessa. Sähköä on luvassa kokoukseen myös tulevana maanantaina. Kuva: FCG Arkkitehdit / Valoa Design Oy

Tapauksessa saattaa olla ainekset lakikirjan tarkkaan sisälukuun eri tahoilla. Lähtökohtaisesti kaikki vähänkin arvokkaammat julkiset hankinnat on kilpailutettava avoimesti. Sähkösopimuksen tapauksessa näin ei tehty.

Kerrataanpa tapahtumien kulku pähkinänkuoressa. Kaupungilla oli määräaikainen sähkösopimus Herrforsin kanssa. Kaupungin sopimushinta oli 3,99 senttiä/kWh. Sopimus päättyi 31.3.2022.

Kaupungin vastauksen mukaan tekninen palvelukeskus teki parhaaksi katsomansa sopimuksen Herrforsin kanssa, ja 1.4. alkaen sähkön hinta määräytyi spot- eli pörssihinnan mukaan. Tätä sopimusta ei kilpailutettu avoimesti.

Pietarsaaren kaupungin hallintojohtajan Milla Kallioisen mukaan sopimus tehtiin suorahankintana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Suorahankinta on yksi keino. Jos siitä ei kukaan valita, niin se on ihan laillinen päätös. Oletan, että tämä on paras sopimus joka kaupungille on siinä tilanteessa saatu, Kallioinen sanoo.

Syksyn tullen spot-hinnat lähtivät nousuun, ja kaupunki pyrki uuteen sopimukseen kiinteällä hinnalla. Herrforsin kanssa kirjattiin uusi viisivuotinen sopimus, jossa sähkön hinta sovittiin kiinteästi 11,64 senttiin/kWh. Päätöksen asiasta teki kaupunginhallitus, ja sopimus astui voimaan 1. marraskuuta.

Kallioinen tulkitsee tämän olemassaolleen sopimuksen päivittämiseksi.

– Emme tehneet uutta sopimusta, vain hinta määriteltiin uudelleen.

Hänen mukaansa sopimukseen kirjattiin exit-pykälä, eli mikäli markkinahinnat laskevat alle tuon 11 sentin, sopimus voidaan purkaa, minkä jälkeen sähkö kilpailutetaan.

Fakta

Milloin voi tehdä suorahankinnan?

Pääsääntönä hankintalaissa on kaikkien julkisten hankintojen kilpailuttaminen. Suorahankinta on poikkeus tästä pääsäännöstä. Tuolloin hankinta tehdään järjestämättä tarjouskilpailua. Suorahankinta voidaan tehdä seuraavilla edellytyksillä:

Ei ole saatu osallistumishakemuksia tai tarjouksia.

On olemassa vain yksi toimittaja teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä.

Taideteoksen tai taiteellisen esityksen hankkiminen.

Äärimmäinen kiire.

Tutkimus, tuotekehittely tai tieteellinen tarkoitus.

Perushyödykemarkkinoilla noteeratut tuotteet.

Realisointitilanteet.

Hankinta suunnittelukilpailun voittajalta.

Lähde: Julkisten hankintojen neuvontayksikkö.

Sami Laurila arvioi niin ikään, että kaupunki onnistui varmaan tekemään sinänsä edullisimman mahdollisen sopimuksen.

– Nyt vedotaan siihen, että sopimus ei itsessänsä ollut huono. Mutta eihän se poista sitä tosiasiaa, että kilpailutusta ei toteutettu. Pykälien mukaan pitäisi mennä, kun hoidetaan yhteisiä asioita.

Hän miettii, onko tapaus oire yleisemmästä hallintokulttuurista kaupungissa.

– Ihmiset tekevät virheitä, mutta Pietarsaaren kaupungin virkamiehillä lain tuntemus on kyllä niin hyvää että pitäisi tietää, milloin on kilpailutettava.

Laurila väläyttää myös tilapäisen valiokunnan asettamisen mahdollisuutta.

– Tähän asiaan voisi mennä vähän syvemmällekin, mutta omat voimani eivät siihen riitä. Toivon, että tästä maanantaina [kaupunginvaltuustossa] käydään keskustelua.

Valtuusto voi asettaa tilapäisen valiokunnan luottamushenkilöiden tai kaupunginjohtajan erottamista varten. Valiokunta voidaan asettaa myös lausunnon antamista ja hallinnon tarkastamista varten. Siihen vaadittaisiin vähintään yksi neljäsosa valtuutetuista, Pietarsaaren tapauksessa 11 valtuutettua.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä