Ihmiset 

Juna jyskyttää mennyttä aikaa Kovjoella: Sympaattiset höyryveturit antiikkisine matkustajavaunuineen odottelevat kesän ajoja museorautatiellä

Uusikaarlepyy / Kovjoki

Sympaattiset höyryveturit odottelevat kesän ajoja historiallisen Kovjoen rautatieaseman tallissa.

Kovjoen museorautatietä pyörittävällä Nykarleby Jernvägillä on saman katon alla kuusi aikaa nähnyttä höyryveturia, joista kolme on täydessä iskussa.

Kun väkeä on enemmän vetävät höyryveturit Emma, Laura ja ”kolmonen” vuorollaan antiikkisia matkustajavaunuja puupenkkeineen. Käytössä on lisäksi avovaunu. Asemarakennuksessa sijaitseva Café Emma on avoinna kesän liikennepäivien ajan ja alueelta löytyy rautatie-teeman hengessä rakennettu leikkipuisto.

Aseman ympärille on kasvanut monenlaista toimintaa, mm. Kovjoen kotiseutumuseo emännöi vanhaa taloa tien toisella puolella ja näyttelytilasta löytyy kattava kokoelma mm. maataloustyökaluja.

Emma ja Laura ovat veturisisaruksia, jotka näkivät päivänvalon vuonna 1937 Lokomon tehtaalla peräkkäisillä valmistusnumeroilla 122 ja 123.

Laura-veturi puksutteli entisessä elämässään huvipuistokävijöiden ilona Linnanmäellä alkuperäisine viheltimineen ja kaasulyhtyineen.

Tuhdimpi saksalaisvalmisteinen ”kolmonen” on käyttökaluston seniori vuodelta 1920.

Ajelu uniikilla 600 mm (kiskojen sisäpintojen välinen etäisyys) kapearaiteisella museorautatiellä kestää puolisen tuntia.

Ajon valmisteluun kuluu rutkasti enemmän aikaa; pelkästään veden lämmittäminen höyrykoneen starttia varten kestää nelisen tuntia. Ja klapeja kuluu.

Ratalinjalla on kokonaispituutta noin 2,5 kilometriä. Matka alkaa Kovjoen asemalta ja vie länteen kohti Uudenkaarlepyyn kaupunkia kasitie alittaen. Sieltä palataan takaisin.

Yli sata vuotta sitten matka olisi jatkunut Uuteenkaarlepyyhyn ja aina kaupungin satamaan Toisvedelle asti.

Alkuperäiseltä pituudeltaan 12,5 kilometriä pitkä rata otettiin käyttöön lokakuussa 1899, ja kaksi työjunaa matkustajavaunun kanssa ajoivat kahdesti päivässä Kovjoelle. Käytössä oli istuma- ja seisomapaikkainen matkustajavaunu.

Toimintaa oli kuitenkin vaikea saada kannattavaksi kun kapearaiteisella radalla ei voitu kuljettaa yhtä suuria kuormia kuin Pietarsaaren tai Kokkolan leveäraiteisella radalla.

Linja oli toiminnassa vuosina 1899–1916. Rautatienpätkä purettiin ja myytiin helsinkiläiselle liikemiehelle 350 000 markalla.

Kävijälle avautuu Kovjoen toistasataavuotiaalla asema-alueella mennen lumo; entisajoista säilynyt näkymä makasiineineen, maakellareineen ja asemarakennuksineen.

Yhdistetyssä veturitallissa/työverstaassa seisoskelee muun muassa Paraisilta kalkkia rahdannut vuoden 1935 höyryveturi. On tanskalaisia ja englantilaisia moottorivetureita.

Onpa joukossa restaurointia odottamassa yksi Uudenkaarlepyyn rautatien alkuperäisestä liikkuvasta kalustosta jäljelle jääneistä vaunuistakin vuodelta 1901.

Työn alla on lisäksi pieni moottoriveturi.

Idean kapearaiteisen rautatien osittain uudelleen rakentamisesta, veturien ja vaunujen hankkimisesta esitti aikoinaan uusikaarlepyyläinen veteraaniautoharrastajaAnders Fors.

– On tarvittu ja tarvitaan paljon käsipareja, monenlaista osaamista ja apua museorautatien pyörittämiseen.

– Kukaan ei yksin pystyisi tällaista rakentamaan ja ylläpitämään. Suuri voimainponnistus koko pieneltä porukalta, Fors kuvaa.

– Kokoontumiset ovat edelleen tiistai-iltaisin vuoden ympäri, hän kutsuu.

Kävijöitä on kesässä vaihtelevasti.

– Vappuajo on perinteisesti normaalioloissa houkutellut paikalle tuhat henkeä. Tavallisesti kävijöitä tulee myös Keski-Euroopasta ja Ruotsista, joissa museorautatie on suuri harrastus.

Höyryveturiliikennettä henkiin herätettäessä päätettiin, ettei lainarahaa oteta, vaan mennään käytettävissä olevien varoja ja kulloinkin löytyvän tavaran mukaan.

Hyvän palan matkaa päästiin aikoinaan liikenneministeriön myöntämällä 10 000 markan lahjoituksella.

Paljon on onneakin ollut pelissä.

– Saimme mm. Pietarsaaren Schaumanilta kasan juuri 600 millistä rautatietä, joka oli purettu tehtaan pihalta. Juuri kiskojen rakentaminen oli työläs ja konkreettisesti voimia vaativa vaihe. Kisko painoi 22 kiloa metriltä.

Kiskoja kerättiin pitkin rannikkokaupunkien satamia. Pääradan rakennuksen ansiosta saatiin käsiin alkuperäistä kiskoa vuodelta 1880.

Päälle kahden kilometriin rataan on arvatenkin tarvittu aikamoinen määrä rautatavaraa.

– Tässä kulkee kolme kilometriä rataa sivuraiteineen tai yhteensä kuusi kilometriä kiskoa.

Antiikkisen matkustajavaunun kyytiä aidon höyryveturin vetämänä on tämän hetkisten suunnitelmien mukaan tarjolla museorautatiellä Kovjoella heinäkuussa sunnuntaisin iltapäivällä.