Viihde

Ikääntyminen voittaa heittämällä toisen vaihtoehdon: - Yhtään ei hirvitä täyttää 90 vuotta, sanoo Sirkka Vanhanen.

Pietarsaari

– Yhtään ei hirvitä täyttää 90 vuotta. Ja ainahan uusi syntymäpäivä voittaa heittämällä sen toisen vaihtoehdon, nuorena kuolemisen, heläyttääSirkka Vanhanen.

Elämänhalua teräsmummolla riittääkin vaikka muille jakaa. Hän kertoo pyytävänsä iltarukouksessaan erikseen lisää elinaikaa, että saa herätä uuteen päivään.

– Minulla on iso ihana perhe, hyviä ystäviä ja mukavaa tekemistä.

"Kahdeksankymmenen vuoden täyttäminen oli jostain syystä paljon vaikeampi paikka. Ikäihminen olen, mutten vanha enkä ainakaan mikään vanha rouva".

Omillaan pärjätään ja terveyttäkin piisaa, vaikka sydämessä on vajaatoimintaa, toinen korva ei kuule ja toisessa on kuulolaite. Olo on kuitenkin helpottunut ja ihmeellisen nuorentunut sitten viimeisen tasavuosikymmenen.

– Kahdeksankymmenen vuoden täyttäminen oli jostain syystä paljon vaikeampi paikka. Olen ikäihminen, mutten "vanha" enkä ainakaan mikään "vanha rouva", hän puuskahtaa.

Ikälaskurin mukaan 90 vuoteen mahtuu 32 871 elinpäivää, mikä täyttyy lauantaina 15. helmikuuta. Sirkka Vanhasen mielestä takana on voittopuolisesti hyviä ja antoisia hetkiä. Eläkeläisenäkin on vierähtänyt 32 vuotta.

Päivät ovat täyttyneet viiden lapsen äitinä, siivoojan työssä, käsitöiden parissa, lähetystyöstä Venäjän Kanneljärvellä sekä monenlaisissa yhdistystehtävissä kuten demareiden riennoissa, rintamaveteraaneissa, eläkkeensaajissa.

Kultainen ansiomerkki ja rintamaveteraanimerkki itseommellun juhlapuvun rintamuksessa viestivät pitkästä työstä rintamaveteraanien keskuudessa. Myös eläkkeensaajissa hän on edelleen aktiivi.

– Pitää hakeutua itselle tärkeiden, voimaa ja iloa tuovien, asioiden pariin. Ainakin oma pääni kasvaisi jäkälää, jos jäisin kokonaan pois yhdistystoiminnasta, Sirkka Vanhanen epäilee hymyssä suin.

Rintamaveteraaneissa hän on pitkään mm. emännöinyt tupapäiviä.

– Koen Karjalan ja ylipäätään rintama-asiat läheisiksi. Isä oli Terijoelta. Hän taisteli talvisodassa Sallassa ja jatkosodassa Aunuksen Karjalassa. Kesällä pääsenkin taas käymään juurilla, Vanhanen iloitsee.

Sekä rintamaveteraanit että eläkkeensaajat kokoontuvat Kolmosella, joka on Sirkka Vanhaselle tuttu paikka aina maaliskuulta 1962 saakka.

– Ehdin asua Pietarsaaressa vain kaksi viikkoa ennen kun menin ensimmäisen kerran työväentalolle.

Paikallisen demariyhdistyksen riveihin hän ehtikin kuulua peräti seuraavat 54 vuotta.

– Jättäydyin pois toiminnasta pari vuotta sitten syksyllä.

Tie Pietarsaareen kulki aikoinaan Porin, Utajärven, Ruotsin, Loviisan ja Lahden kautta.

– Synnyin Pesosen perheeseen Porissa, josta muutimme äidin synnyinseudulle Utajärvelle.

Iän karttuessa suuremmat ympyrät houkuttelivat. Hän sanoo halunneensa jotain muuta kuin tuohon aikaan perinteisen miniä-piika -kuvion, lähti Ruotsiin ja työskenteli siellä mm. malliompelijana tekstiilitehtaalla.

Tuli joulu 1953, odotettu loma kotona Utajärvellä ja uudenvuoden tanssiaiset. Kuinkas ollakaan, Utasen voimalaitoksella töissä ollut karjalaispoika-Paavo haki valssiin. Loppu on historiaa.

– Palasin Ruotsista vain kolme viikkoa ennen itsenäisyyspäivää 1954, jolloin menimme naimisiin. Yhteistä matkaa saimmekin kulkea aina vuoteen 1996 saakka. Sitten oli hänen aikansa lähteä, Sirkka Vanhanen suree.

Nuoripari asui ensimmäiset vuodet Utajärvellä, sitten töiden perässä Loviisaan, jossa Valkon satamassa asennettiin viimeisiä sotakorvauslaivoja. Loviisan jälkeen muutettiin Lahteen.

– Paavo sai töitä Kotkasta Voikkaan paperitehtaalta. Sieltä hän lähti muiden kanssa paperikoneelle Pietarsaaren tehtaalle 1961. Minä jäin lasten kanssa ensin Lahteen. Kun Paavolle tarjottiin vakituista pestiä, ehtona oli asunto perheelle. Keväällä 1962 muutimme mekin perässä, pääsimme asumaan uusiin huoneisiin Jakolosassa. Nuorin viidestä lapsesta oli vasta 10 kuukauden ikäinen, vanhin aloittelemassa koulutietään.

Parasta aikaa olikin kun lapset olivat pieniä, heidät sai peitellä nukkumaan ja elämä pyöri kotona. Arvatenkin monenlaista työtä ja touhua riitti. Sirkka Vanhanen mm. ompeli omille lapsilleen käytännössä kaikki vaatteet. Sanan kiiriessä uudesta ompelu-käsityötaitoisesta asukkaasta alkoi tilauksia sadella mukavasti ulkopuoleltakin.

Kaupungin palvelukseen Vanhanen naurahtaa päätyneensä vähän vahingossa kun Ristikarin silloinen vahtimestari kysäisi tuuraamaan koulun siivoojaa kahdeksi viikoksi.

– Noh, kuten arvata saattaa, viikot vierähtivät vuosiksi. Kuusi vuotta Ristikarilla siivoojana, kahdeksantoista vuotta uimahallilla. Eläkkeelle jäin 58-vuotiaana vuonna 1988. Onkos siitä oikeasti jo niin kauan, hän hämmästelee.

Työvuosina riitti myös monenlaista luottamustoimea kaupungin tuntityöntekijöiden luottamusmiehestä ammattiosaston pitkäaikaiseksi sihteeriksi ja yhteistyötoimikunnan puheenjohtajaksi. Paikallispolitiikkakin kiinnosti, mutta varsinainen paikka kaupunginvaltuustossa jäi harmillisesti vain muutaman äänen päähän.

– Työsarkaa luottamustehtävissä riitti sen verran, että olen saanut jopa luottamusmieseläkettä kaupungilta.

Menneitä Sirkka Vanhanen huomaa miettivänsä tuon tuosta.

– Mikäs ihme se onkaan kun elelee muistojen keskellä, hän naurahtaa.

Ympärillä on äidin jäämistöä - liinavaatekaappia, piironkia, keinutuolia, kudonnaisia – ja kehystettynä on muistoja menneistä kuten elintarvikekortit, rippitodistus juhannukselta 1946. Lisäksi on matkamuistoja ja huomionosoituksia mm. rintamaveteraanien hyväksi tehdystä työstä sekä lähetystyöstä Venäjän Kanneljärvellä. On piirustuksia seinillä ja hyllyillä pieniä muistoesineitä - niiden antajia 13-kertaisella mummulla ja 14-kertaisella iso- tai Sirkka-mummulla riittää.

Aina kun muilta riennoiltaan Sirkka Vanhanen istahtaa pyörittämään villasukkaverstasta. Viime jouluksi valmistui 34 paria. Myös loimi odottaa kangaspuilla kutojaansa.

– Pään päällä ehyt katto, hän availee pitkän elämän salaisuutta.

Sirkka Vanhanen juhlistaa 90-vuotispäiväänsä Kolmosella syntymäpäivänään lauantaina 15. helmikuuta kello 15-18.