Kolumnit

Tony Syrjäsen kolumni: Varmaa on ainoastaan epävarmuus

Puolivalmiista maailmasta: Kirjoittaja on ihastunut maailmankaikkeuden ihmettelemiseen.

Aiheuttavatko epävarmat ajat huolta ja stressiä, kysyy eräs pankkiryhmä sosiaalisen median päivityksessään. Otsikko toisaalla huomauttaa, kuinka epävarmat ajat alleviivaavat lähiruoan merkitystä. Muistetaan myös muistuttaa, miten sota sumentaa talousnäkymiä ja lisää epävarmuutta. Niin kutsutut hyvät ajat ovat saavuttaneet huippunsa ja varmaa on vain kaikkialle läpitunkeva epävarmuus sekä sitä seuraava ahdistus.

Aihetta on luonnollisesti myös tutkittu. Vähemmän yllättäen tutkimukset osoittavat katastrofikeskeisten otsikoiden ja uutisten lisäävän ihmisten ahdistusta.

Mutta mitä uutta epävarmuudessa on? Onko joskus ollut sellainen aika, jossa epävarmuus ei olisi kuulunut maailman tilaan? Ehkä joskus 1950-luvulla on ollut yksittäinen toukokuinen päivä, jolloin kaikilla oli huomisesta varmuus ja levollinen fiilis? Taunus oli tankattu ja kaikille riitti töitä huomennakin. Rintamamiestalo oli rakennettu talkoilla ja loput lainoista tulisi kuitattua hartiapankista. Sen kuin tekee vain ja rallattelee kohti auringonlaskua.

Vaan kun ei. Edes tuolloin ei ollut mitään varmuutta yhtään mistään. On tietenkin ihmiselle luontaista huolehtia varsinkin sellaisia asioita, joille ei voi mitään. Mutta eikö historiasta voisi edes yrittää oppia jotain? Olemme olleet erilaisten katastrofien äärellä koko olemassaolomme ajan ja saaneet silti muokattua maailmastamme varsin kohtuullisen paikan olla ja elellä. Aina löytyy tietenkin joku toope, joka päättää aloittaa turhan sodan tai aiheuttaa yhtä turhia kuiluja eri valtioiden tai ihmisryhmien välille, mutta sekin kuuluu ihmisyyden kirjoon. Idiotismi ei katoa minnekään eikä minä ensin -strategia saavuta inflaatiota. Ihminen on itsensä pahin vihollinen.

Samaan aikaan on yhtä selvää, että ihminen on itsensä paras ystävä. Lukemattomat yksilöt ja yhteisöt ovat tehneet väsymätöntä työtä paremman huomisen eteen eikä sille trendille ole näköpiirissä minkäänlaista laskusuhdannetta. Vaikka joidenkin ideologioiden mukaan ihminen on pohjimmiltaan paha ja taipuvainen lyhytnäköisyyteen, tämä ei näytä olevan laajemmassa tarkastelussa todellisuutta. Maailma ja ihminen ovat kompleksisia kokonaisuuksia, joissa erilaiset syy-seuraussuhteet aiheuttavat hyvin vaihtelevia ilmiöitä. Saamme kyllä halutessamme tuhottua kaiken, mutta samaan aikaan meillä on eväät myös pelastaa suurin osa möhläilyistämme.

Esimerkeiksi voi esittää ihan kohtuullisen nipun yksilöitä, yhteisöjä ja tutkimusta, jotka ovat saaneet aikaan huikeita edistysaskeleita matkalla kohti parempaa maailmaa. Jos tavoitteemme ei olisi parantaa maailmaa tai jos ihminen olisi pohjimmiltaan kelvoton, olisimme seuranneet pessimistisimpiä tulevaisuudenkuvia ja todistaneet sitä kehityskulkua, josta maailmanlopun profeetat ovat heristelleet sormeaan ammoisista ajoista lähtien.

Olemme olleet erilaisten katastrofien äärellä koko olemassaolomme ajan ja saaneet silti muokattua maailmastamme varsin kohtuullisen paikan olla ja elellä.

Sen sijaan olemme saaneet todistaa esimerkiksi Alexander Flemingin keksimän penisilliinin pelastaneen mahdollisesti satoja miljoonia ihmisiä haitallisten bakteerien terrorilta. Olemme saaneet todistaa myös verensiirtojen lääketieteellistä kehitystä yhä turvallisempiin hoitomuotoihin ja kyenneet pelastamaan niillä niin ikään satojen miljoonien ihmisten hengen. Yksittäisenä lääketieteellisenä ihmeenä voitaneen todeta australialaisen James Harrisonin, jonka luovuttama harvinaislaatuinen veri on pelastanut miljoonia vauvoja hemolyyttiseltä taudilta. Yhdysvaltalaisen Norman Borlaugin vihreä vallankumous ruoantuotannon geenimuuntelussa taas on pelastanut arvioiden mukaan vähintään miljardin ihmisen hengen.

Epävarmuus on ollut aina normaali tila, jossa ihminen on luovinut eteenpäin. Historia kertoo, että olemme selättäneet jo tähän mennessä hyvin mittavia ongelmia ja haasteita. Miksi emme selättäisi myös nykyisiä ja tulevia haasteita?