Kolumnit

Tony Syrjänen kolumni: Pahuuden raunioista nousee sitäkin suurempi hyvyys

Kirjoittaja on ihastunut maailmankaikkeuden ihmettelemiseen.

Eletään lokakuuta vuonna 1939. Adolf Hitler antaa kenraaleilleen määräyksen Britteihin kohdistuvasta hyökkäyssuunnitelmasta. Hitler, kuten monet muutkin johtajat, mukaan lukien Mussolini, Stalin, Winston Churchill ja presidentti Roosevelt, olivat kaikki lukeneet ranskalaisen Gustave Le Bonin kirjan ”Joukkosielu”. Kirjassa Le Bon selittää, miten ihminen putoaa hätätilanteissa miltei välittömästi sivistyksen tikkailta joitakin askelmia alemmas. Paniikki ja väkivalta saavat vallan ja todellinen luonteemme paljastuu.

Tähän käsitykseen Hitlerkin luotti. Britit piti saada hätätilaan, joka johtaisi moraalin murtumiseen. Pelkästään Lontooseen pudotettiin yhdeksän kuukauden aikana yli 80 000 pommia. Kokonaiset kaupunginosat pyyhkiytyivät pois ja miljoonat rakennukset tuhoutuivat.

Romahtiko brittien moraali ja unohtuiko hätätilan tiimellyksessä siihen mennessä kertynyt sivistys? Ei suinkaan. Britit auttoivat toisiaan eivätkä lopulta edes välittäneet ilmahälytyksistä. Lapset jatkoivat leikkejään jalkakäytävillä, kojuilla tingittiin normaalisti ja poliisi ohjasi liikennettä kuin olisi tavallinen tiistai. Hitler oli epäonnistunut raskaasti.

Sotia käytetään usein esimerkkinä ihmisen pahuudesta. Kuitenkin juuri sodat kertovat paljon myös ihmisen hyvyydestä.

Churchill näki aitiopaikalta, ettei kansan pommittaminen tuota haluttua tulosta, vaan päinvastoin yhdistää sitä. Niinpä hän päätti pommittaa Saksan kansaa vielä Hitleriäkin ankarammin. Churchill ajatteli, että britit ovat erikoiskansaa ja kestivät siten epäinhimillisen tuhon.

Tulos oli kuitenkin Saksassa täysin vastaava. Kansan moraali ei katkennut eikä Saksan sotateollisuus kaatunut. Päinvastoin sotateollisuuden tuotanto nousi moninkertaiseksi juuri eniten pommitetuilla alueilla. Pommitukset tekivät kansalaisista yhtenäisiä ja auttamishaluisia.

Mitä enemmän pommeja tiputettiin kansalaisten niskaan, sitä paksumpi kansan sivistyksen ja moraalin kerroksesta tuli niin Briteissä kuin Saksassa. 25 vuotta myöhemmin amerikkalaiset tekivät täysin vastaavan virheen Vietnamissa.

Sotia käytetään usein esimerkkinä ihmisen pahuudesta. Kuitenkin juuri sodat kertovat paljon myös ihmisen hyvyydestä. Sekasortoiset tilanteet, jotka antavat mahdollisuuden kaiken romahtamiseen, tuottavatkin jotain aivan muuta. Ihmisistä tulee tällaisissa tilanteissa lukuisten esimerkkien mukaan yhtä köyttä vetäviä ja auttavaisia. Hyvyyttä jaetaan ilmaiseksi.

Hollantilaisen historioitsijan, Rutger Bregmanin, kirja ”Hyvän historia” tarkastelee mielenkiintoisella tavalla negatiivisia myyttejä ihmiskuvasta. Hyvän historiaamme valaistaan tutkimusten ja käytännön esimerkkien avulla. Kirjan luettuaan saattaa saada takaisin uskon ihmiskuntaan, mikäli sen on jostain syystä menettänyt.

Uskon ihmiseen voi toki menettää esimerkiksi somessa alle kymmenessä sekunnissa, mutta se lienee eri tarina. Kun joudumme somejankkaamisen sijaan tositilanteeseen, olemme lievästi ilmaistuna eri ihmisiä.

Tässä vaiheessa jollekin saattaa tulla mieleen myös Stanfordin vankilakoe tai Milgramin tottelevaisuuskoe, jotka osoittivat jotain epämiellyttävää ihmisen kyvystä pahuuteen. Niiden perusteella voitiin todeta, ettei ihmisen moraali lymyile pintaa syvemmällä. Kokeet ovat kuitenkin osoittautuneet myöhemmin avautuneen tutkimusmateriaalin mukaan tarkoitushakuisiksi. Osallistujia manipuloitiin ja ohjailtiin haluttujen tulosten saamiseksi. Ei se mene tutkijoillakaan aina putkiloon.

Nyt kun Brittien ja Saksan pommituksista on vierähtänyt noin 80 vuotta ja Vietnamin katastrofistakin kohta 50 vuotta, niin muuan Vladimir Putin sai kuningasajatuksen. Koska Ukrainaa ei kerran saanut halvalla, pommitetaan se maan tasalle. Jengin selkäranka katkeaa ja maa on kypsää marjaa poimittavaksi.

Kuinkas sitten kävikään. Taas.