Paikallisuutiset
Tontinvuokra liki kolminkertaistui - perustelut jäivät uupumaan
Voudintiellä asuva Erkki Noromies sai yks kaks noin 600 euroa lisää maksettavaa vuodessa. Eläkeläisen täytyy lisätä töitään.
Vuoden 2023 alkajaisiksi pietarsaarelainen Erkki Noromies sai yllätyksekseen kuulla asuvansa arvotontilla. Hänen vuonna 1974 valmistuneen omakotitalonsa tontinvuokra nimittäin kohoaisi huhtikuussa lähes 160:llä prosentilla.
Syystä tai toisesta hän ei juhli tapahtunutta. Noromies maksoi viime vuonna Pietarsaaren kaupungille tontistaan 352,36 euron vuosivuokraa. Vuonna 2024 hän pulittaa samasta tontista 907,20 euroa vuodessa.
– Ensi vuoden alussa tulee vielä indeksikorotus, joten jonnekin tonnin luokkaan se menee. Melkoinen hyppäys, Erkki Noromies tuumaa.
Päättyvä tontinvuokrasopimus tehtiin vuonna 1973, eli se täyttää 50 vuoden määräaikansa tänä keväänä. Noromies osti 183-neliöisen omakotitalon Voudintieltä vuonna 1988.
Hän on jo allekirjoittanut uuden vuokrasopimuksen, muutakaan kun ei voi. Eniten häntä riepoo se, että tiedusteluistaan huolimatta hän ei ole saanut kuulla minkäänlaisia perusteita rajusti kallistuvalle tontinvuokralle.
– Kun kävin allekirjoittamassa paperit kaupunginkansliassa ja kysyin, mihin tämä perustuu, en saanut vastauksia.
– Sitten lähetin kaupunginjohtajalle saman kysymyksen, josko tämä voisi selvittää asiaa. En ole saanut mitään vastausta. Olen aina ajatellut, että mitä korkeammalta taholta kysyy, sen paremmin vastataan. Näköjään se on nykyään päinvastoin, Noromies hymähtää.
Yhteiskunta ei tavallaan palvele meitä, vaan me palvelemme yhteiskuntaa. Jos kaupungilla on huonosti hoidettu talous, jostain sitä rahaa pitää saada.
Hän kysyy, mitä lisäarvoa hän saa liki kolminkertaisella vuokranmaksulla.
– Saammeko lisää palvelua? Vai onko tässä nyt kysymys vain piiloverotuksesta? Sitähän tämä on. Tällaisen 50 vuotta vanhan tontin kaupungille luoma kustannus on kyllä aika minimaalinen. Tämä sotii loogista ajatteluani vastaan, Erkki Noromies sanoo.
Hänen saamassaan ilmoituksessa on lueteltu rekisterinumeroilla 27 omakotitonttia, kokohaitariltaan 957 - 1575 neliömetriä, joiden vuokrasopimus päättyy samalla päivämäärällä. Kaikkien vuokrat nousevat samaan kategoriaan, tontin koosta riippuen hieman eri summilla. Noromiehen tontilla on kokoa 1350 neliömetriä.
– Tämä on sellainen perustontti tällä alueella, hän tietää.
Yksin talossaan asuva Erkki Noromies tietää jo, mistä hän joutuu luopumaan kerätäkseen talouttaan noin 50 euron verran kuukaudessa rasittavat lisävuokrarahat kokoon.
– Vapaa-ajastani! Olen 72-vuotias eläkeläisyrittäjä. Joudun tekemään vähän enemmän töitä, eihän tässä muu auta. Ruokaa pitää syödä ja lämpöä saada.
Noromies on tunnettu kitaraseppä. Hän rakentaa ja korjaa akustisia kitaroita ja pitää verkkokauppaa kitaroille ja -tarvikkeille. Valtaosa talon huoneista on tuotanto- ja varastokäytössä.
Lattialämpö tuntuu mukavalta jalkapohjiin, kun hän esittelee talonsa hämmästyttävää aarteistoa.
– Tässä on suora sähkölämmitys pörssisähköllä [kevyt naurunpyrskähdys]. Viime marras- ja joulukuu olivat pieniä katastrofeja. Asumiskulut nousivat sähkön myötä semmoiset 50 prosenttia.
Hän laskee maksavansa asumisestaan kaupungille tontinvuokran lisäksi kiinteistöveroa, hulevesimaksua ja vesi- ja viemärimaksuja. Kotikatu on silti huonolla hoidolla.
– Tätä Voudintien pätkää ei aurata kunnolla eikä lanata. Katu on erittäin vaarallinen talvella urineen. Siitä on moneen kertaan valitettu.
Noromies pitää tontinvuokrien korotuksia puhtaana piiloverotuksena. Kiinteistöä on helppo rokottaa, koska se ei vaihda maisemaa kyllästyttyään.
– Yhteiskunta ei tavallaan palvele meitä, vaan me palvelemme yhteiskuntaa. Jos kaupungilla on huonosti hoidettu talous, jostain sitä rahaa pitää saada. Nämä ovat helppoja tapoja paikata alijäämää, vielä kun on monopoli maankäyttöön.
– Oikeastaan järjestelmä on aika epädemokraattinen. Tästä on vaikeaa neuvotella ja valittaa.