Kolumnit
Pia Forsmanin kolumni: Itsenäisyys ei ole aina itsestäänselvyys
Kirjoittaja on yrittäjä ja koirankasvattaja, joka työskentelee päivisin Pietarsaaren Cityryhmässä.
Itsenäisyyspäivänä on luonnollista ajatella itsenäisyyden merkitystä ja demokratian tuomaa vapautta. Varsinkin nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa vapaus ja oikeus elää hyvinvointivaltion turvassa on asia, josta voimme olla kiitollisia. Meillä on oikeus olla asioista mitä mieltä tahansa ja saamme hyvän maun rajoissa kertoa mielipiteistämme. Voimme kokoontua lähes minne tahansa ja milloin tahansa sekä harjoittaa mitä uskontoa haluamme.
Matkustaessani reilu kymmenen vuotta sitten Kiinassa ja Tiibetissä, avautui minulle miltä tuntuu, kun kommunistinen valtio valloittaa rauhaa rakastavan itsenäisen valtion.
Kiinahan on sitä mieltä, että Tiibet ei ole koskaan ollut itsenäinen valtio, vaan on aina kuulunut Kiinalle ja se oikeutti heidät miehittämään tuon rauhaa rakastavan maan sekä pikkuhiljaa hävittämään sen rikkaan kulttuurin.
Tiibetiläisten ja kiinalaisten kulttuurit ovat lähes toistensa vastakohdat. Valtaosa tiibetiläisistä ovat buddhalaisia ja kunnioittavat syvästi kaikkea elämää aina pienemmästä hyönteisestä alkaen.
Onkin järkyttävää, että niin rauhaa rakastava kansa joutuu elämään arkeaan vuosikymmen toisensa jälkeen vahvasti aseistettujen sotilaiden valvonnan alaisina jatkuvasti miettien mitä voivat puhua ja missä voivat liikkua. Turistit eivät voi kulkea vapaasti, vaan ovat myös tarkan valvonnan alaisina.
Tuntui kovin kummalta, että oli kaksi totuutta. Piti vain itse arvioida, että kumpi totuus oli enemmän totta.
Kiinalainen propaganda kertoo aivan erilaista historiaa kuin mitä saamme lukea Wikipediasta tai muista länsimaisista lähteistä. Muistan, kuinka hotellissa katsoimme tv-lähetystä iloisesta kansanjuhlasta Lhasasta, jossa ihmiset nauroivat ja pitivät hauskaa. Kiinalainen juontaja kertoi, että ihmiset juhlivat Tiibetin vapautusjuhlaa, olihan tasan 60 vuotta siitä, kun Kiina ”vapautti” Tiibetin.
Kun kysyimme tiibetiläiseltä oppaaltamme juhlista, hän sanoi, että kyseessä oli uskonnollinen juhla ja ihmiset olivat sen vuoksi iloisia. Tuntui kovin kummalta, että oli kaksi totuutta. Piti vain itse arvioida, että kumpi totuus oli enemmän totta.
Eräänä päivänä oppaamme esitteli meille Barkhorin aukiota, joka sijaitsee niin sanotun vanhan Lhasan ytimessä ja jonka laidalla sijaitsee Jokhang, yksi Lhasan merkittävistä temppeleistä. Pysähdyimme muutamaksi sekunniksi ihailemaan arkkitehtuuria, kun vahvasti aseistetut sotilaat käskivät meitä liikkumaan. Kokoontuminen kielletty, he sanoivat. Olimme ihmeissämme, meitä oli opas mukaan luettuna kolme henkilöä!
Ilmeisesti muodostimme suuren turvallisuusuhan siinä ihaillessamme maisemia! Toisena päivänä yritimme eräässä kahvilassa päästä Facebookiin. Hetken päästä huomasimme viereisen talon ikkunan heijastuksesta, että rakennuksen katolle oli kiivennyt joukko aseistettuja sotilaita. Jätimme kokeilut siihen.
Nämä muistot ovat palanneet mieleen sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Alkuaikoina moni mietti, että miksi venäläiset eivät tuomitse sotaa ja kaappaa valtaa Putinilta. Sittemmin meille on selvinnyt, minkälaista propagandaa venäläisille on syötetty vuosikausia ja kuinka heidän maailmansa näyttää aivan erilaiselta kuin meidän länsimaisten. Tällaiselle ehkä hieman naiiville suomalaiselle se tuntuu käsittämättömältä, koska on tottunut ajatukseen, että jokaisella on samanlainen oikeus omiin mielipiteisiin ja demokratiaan.
Mutta kuten lähihistoria myös Suomesta koronarajoituksista osoittaa, on demokratiastakin hyvin lyhyt matka poikkeustilan kautta kansan oikeuksien rajoittamiseen. En tarkoita, etteivätkö rajoitukset olleet silloin paikallaan, mutta oli hieman pelottavaa, miten helposti ja nopeasti ne saatiin aikaan.
Sen vuoksi onkin tärkeää, että vaalimme vapauttamme ja kunnioitamme myös eriäviä mielipiteitä niin kauan, kun ne kunnioittavat kaikkien hyvinvointia.
