Paikallisuutiset
Päivi Jokitalon kolumni: Väärin ansaittu maailmanennätys?
Yleiset kirjastot ovat suomalaisten rakastamia taloja ja tiloja, oppimisympäristöjä ja kuntien suosituimpia kulttuuripalveluita. Vuonna 2018 Suomen yleisistä kirjastoista tehtiin 12,3 kirjalainaa jokaista, siis joka ikistä, suomalaista kohti.
Kyseessä on epävirallinen maailmanennätys, josta vuosittain kilpailevat lähinnä Suomi ja Tanska. Määrä ei toki jakaudu tasaisesti kuntien, kuntalaisten tai alueiden kesken ja maailmalta saattaa löytyä vilkkaasti käytettyjä yksittäisiä kirjastoja, jotka yltävät yhtä mittaviin lukemiin, mutta kansakuntana olemme kirjastojen käytössä ja kirjojen lainaamisessa huippuja. Hyvä me!
Meillä on joka kunnassa kirjasto, jokaisessa kirjastossa työskentelee koulutettuja ammattilaisia ja kaikkien kirjastojen kokoelmiin kuuluu painettuja ja digitaalisia aineistoja, ensiksi mainittuja huomattavasti jälkimmäisiä enemmän.
Painettua tavaraa on kirjastoissa yli 29 miljoonaa kappaletta ja kaikki niistä jäljitettävissä kirjastojärjestelmien avulla. Kaikissa maamme 282 kunnallisessa pääkirjastossa edistetään lukuharrastusta moninaisin keinoin: sisältöjä esitellään ja koululaisia innostetaan järjestelmällisesti lukemaan, kirjailijavieraat kohtaavat lukijoitaan, lempeät lukukoirat rohkaisevat aloittelijoita lukemaan ääneen, pienimmille – ja joskus suuremmillekin – pidetään satutuokioita.
Vain valveutuneet, informoidut kansalaiset voivat muodostaa perusteltuja, tosiasioihin pohjaavia mielipiteitä ja osallistua päätöksentekoon.
Lukupiirit kokoontuvat pohjoisessa, etelässä, idässä ja lännessä kirjastojen viihtyisiin tiloihin. Samaan aikaan lukutaidon käsite on laajentunut, kuten perusopetuksen opetussuunnitelmissakin, kattamaan myös muita sisältömuotoja kuin kirjoitettua tekstiä: meidän on hallittava visuaalinen viestintä, digitaaliset sisällöt, verkkopalveluiden hyödyntäminen ja etenkin media- ja lähdekriittinen asenne ja lukutaito. Nämäkin kuuluvat kirjastojen toimenkuvaan.
Sitten valtakuntaan rakennetaan lippulaiva: Oodi. Helsinkiläiskirjasto, joka palvelee ohikulkijoita, turisteja, pääkaupunkilaisia, junantuomia, työskentelytiloja tarvitsevia, ryhmätöitä tekeviä, läksykerholaisia, lukijoita, kahvinnälkäisiä, tarinoita janoavia, digiopastusta hakevia, keskustelukumppanin tarpeessa olevia ja lukuisia muita metropolin vilkkaimmalla alueella Kiasman, Musiikkitalon, Eduskuntatalon, rautatieaseman ja Sanomatalon naapurina.
Kaikkea tätä edellyttää myös parin vuoden takainen kirjastolaki, jonka mukaan kirjastojen tehtävänä on – kuten tähänkin saakka – edistää lukemista ja kirjallisuutta, tarjota pääsy tietoon ja kulttuurisiin sisältöihin, mutta myös tarjota tiloja työskentelyyn, harrastuksiin, kohtaamisiin sekä edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista keskustelua, törmäyttää turvallisessa ympäristössä erilaisia näkemyksiä niin aineistojen kuin ihmistenkin tasolla.
Ja kaiken tämän tavoitteena on tukea aktiivista kansalaisuutta, moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Vain valveutuneet, informoidut kansalaiset voivat muodostaa perusteltuja, tosiasioihin pohjaavia mielipiteitä ja osallistua päätöksentekoon. Kirjastot vahvistavat osaltaan demokratiaa.
Ensimmäisten neljän kuukauden aikana Oodissa vierailee yli miljoona kävijää. Mitä tapahtuu? Lehtijutuissa, kolumneissa ja sosiaalisessa mediassa aletaan epäillä, että kirjastolaitos on romutettu, kirjastoaate hylätty, kirjat kärrätty paperinkeräykseen ja kulttuuri vaihdettu vaivihkaa sirkushuveihin. Kaikki tämä yhden, lajissaan erityisen kirjaston tähden.
Silloin kun maamme kirjastoverkkoa rakennettiin 1970-luvulla, oli tarkoituksenmukaista monistaa samanlaista palvelua kaikkiin kuntiin. Nyt käytössä on tietoverkot ja -järjestelmät, varastokirjasto, kaiken maassa julkaistun aineiston kattavat vapaakappalekokoelmat ja kirjastojen välinen mittava ja tiivis yhteistyö – meillä on mainiot edellytykset ottaa kunkin kirjaston käyttäjät ja toimintaympäristö huomioon. 737 identtistä kirjastojen toimipistettä ei ole tasa-arvoa, yhdenvertaisuuden takaavat asukkaiden tarpeita vastaavat kirjastot.
Pääkaupunkiseudulla on tiheä kirjastoverkko ja tilaa lähiympäristön ja asiakaskunnan näköisille palvelupaikoille, pienissä kunnissa ja pitkien välimatkojen alueilla ratkaisut ovat toisennäköisiä. Yksikään kirjasto ei ole kuitenkaan luopunut eikä laittautumassa eroon painetusta kokoelmasta, uusien ja vanhojen aineistomuotojen rinnakkaiselo on rauhanomaista.
Nekin käyttäjät, jotka ovat päätyneet kirjastoihin tapahtumiin, digiopastukseen, värkkäyspajoihin tai palapeleihin perustuvan harhautustekniikan houkuttelemina, ovat siellä kirjallisuuden, sanataiteen ja kulttuuriystävällisen ilmapiirin lämpimässä syleilyssä. Siellä missä kirjahyllyt ammottavat tyhjyyttään, kirjat ovat missä niiden pitääkin: lukijoiden hyppysissä.