Paikallisuutiset
Matikan ope laskee nyt tanssiaskelia: Marjut Sulkakoski siirtyy eläkkeelle Pietarsaaren lukiosta
Pietarsaaren lukion matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori Marjut Sulkakoski jäi viime kuun lopussa eläkkeelle. Sen hän olisi voinut tehdä jo vähän aiemminkin, mutta hän jatkoi osa-aikaisena tuntiopettajana tähän kevääseen saakka.
– Olen laskeutunut pehmeästi pois virasta, vähän kerrallaan. Tosin vähän keikkaa tulen vielä tekemään syksylläkin, Sulkakoski sanoo.
Rupeamasta tuli kohtalaisen pitkä, 40-vuotinen. Marjut Sulkakoski valittiin virkaansa vuonna 1983.
Miksi matematiikka on tärkeää?
– Sitä on kaikkialla. Se auttaa ajattelussa ja ylipäätänsä elämässä, vaikkei nyt juuri matemaattisina ongelmina, vaan loogisuutena. Näin väitän.
– Se on ennen kaikkea helppoa, kun se on niin hauskaa, ja siinä tarvitsee osata niin vähän.
Aivan. Mutta jos olen nuori ihminen, käyn koulua ja koen, että en vain ymmärrä matematiikkaa, onko minulla toivoa?
– Nimenomaan on. Sitä voi harjoitella oppimaan. Muistan, että kun olin keskikoulussa ekalla tai tokalla luokalla, ne sanalliset tehtävät avautuivat yhtäkkiä minulle. Opin jotenkin lukemaan niitä tehtäviä.
Sulkakoski uskoo, että sellaista tapausta ei olekaan, joka ei matematiikkaa oppisi.
– Joku oppii helpommin, joku joutuu tekemään enemmän töitä. Pitää olla sinnikäs ja kaikkien muiden palikoiden on oltava kohdallaan.
Tulevaisuuden kouluun hän peräänkuuluttaa erityisen paljon urheilua ja liikuntaa. Kuvakieli on yksi myös matematiikan oppimisen avaimista. Ongelma alkaa ratketa, kun sen piirtää ilmoille.
Marjut Sulkakosken lapsuuden esikuva oli Kylli-täti, tuo siveltimen kanssa tarinoita tv:ssä kuvittanut legenda.
– Minun opetustyyliini on iän päivän kuulunut piirtäminen. Minusta tuntuu ihan mahdottomalta esittää jotain asiaa piirtämättä, yritän havainnollistaa sitä kuvioilla. Siten pystyn saamaan paljon asioita näkyville, joita en muuten saisi.
Tehtävän visualisointi auttaa myös muistamaan paremmin.
– Jos saan jonkin hankalan tehtävän, piirrän sen ja yritän sitä kautta avata sitä. Rakastan muuten edelleen tehdä matikan juttuja, sen takia olen ollut edelleen töissäkin, Marjut Sulkakoski sanoo.
Hänen mielestään matematiikan tunnilla voi kokea tähtihetkiä.
– Se tapahtuu silloin, kun opiskelija on valmis ottamaan vastaan ja olemaan kriittinen. Silloin, kun syntyy avointa keskustelua, joskus kyseenalaistamista, eli kommunikointia.
Sulkakoskelle valmiiden vastausten tarjoaminen oppilaalle näyttäytyy punaisena vaatteena.
– Se ei auta seuraavalla kerralla. Haluan taustoittaa ja kertoa vähän pitemmästi. On minusta joku abivideokin tehty, jossa opiskelija kysyy jonkin pikku jutun... minä olen sitten selittänyt tunnin täyteen.
Fiilis on noussut silloinkin, kun kun oppilas ei ole oikein osannut, mutta on tajunnut kysyä. Keskustelu poikii jatkokysymyksiä ja päästään siihen, että ongelmat voidaan ratkoa useammalla eri tavalla.
– Jos tuntuu siltä, että vain jaan sitä tietoa, se ei kauheasti anna minulle eikä myöskään heille.
Pietarsaaressa on tavallaan helppo elää. Olemme tukeneet lasten harrastuksia, ja nyt ovat lastenlapset vuorossa.
Ristikarin koulu oli paljasjalkaisen pietarsaarelaisen Marjut Sulkakosken ensimmäinen opinahjo. Lukion jälkeen hän lähti Ouluun opiskelemaan, ja siellä vierähti muutama vuosi. Veri veti takaisin, hän haki lehtorin virkaa ja sai sen.
Aviomies Hannu eläköityi lukion rehtorin virasta vuonna 2019. Pariskunta ehätti jo suunnitella muuttoa Tampereen seudulle, sillä kaikki kolme lasta olivat asettuneet perheineen sinne. Kunnes kaikki kääntyi äkisti päälaelleen.
– Yksi toisensa perään kaikki lapset päättivät muuttaa takaisin Pietarsaareen. He tulivat yhden syksyn aikana.
Avainsana on turvaverkosto. Marjut ja Hannu Sulkakosken molemmat vanhemmat asuivat Pietarsaaressa, kun he itse muuttivat takaisin opiskelujen päätteeksi.
– Olin siitä äärimmäisen onnellinen, koska isovanhemmat olivat auttamassa ja hoitamassa. Tämä lienee periytynyt lapsillekin. Hekin kokevat tämän varmaan hyväksi asiaksi, Marjut Sulkakoski sanoo.
– Pietarsaaressa on tavallaan helppo elää. Olemme tukeneet lasten harrastuksia, ja nyt ovat lastenlapset vuorossa. Busseilla ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja.
Eläkepäivät sujuvat hoitamalla lastenlapsia ja kutomalla.
– Olen himokutoja. Minulla on varmaan 50 paria marimekkolapasia ja yli 100 paria mustia sukkia. Kutominen on hyvin rentouttavaa.
Tanssiminen on intohimoista toinen - zumbatyyppinen meininki on sydäntä lähinnä, eivät niinkään vakiotanssit.
Jos tanssiessa pitää laskea askelia, menevätkö ne matikanopella koskaan sekaisin?
Vastaus kuulostaa ei niin eksaktilta tieteeltä.
– No ei... tai kyllä menee...
