Kolumnit

Laura Palovuoren kolumni: Pietarsaarelaiset perheet elävät kielisekamelskassa

Kirjoittaja on Pietarsaaresta lähtöisin oleva jordanianruotsinsuomalainen paluumuuttaja.

Pietarsaari on uniikki kaupunki Suomessa. Kaksikielisyys sekä suopea suhtautuminen globalisaation erilaisiin ilmenemismuotoihin, kuten laivanrakennukseen ja kansainväliseen kauppaan sekä monikulttuurisiin muuttovirtoihin on muovannut Pietarsaaresta varsin erikoislaatuisen kaupungin.

Tilastojen perusteella on mahdotonta sanoa mitään monikielisyydestä, sillä Suomessa lapselle ilmoitetaan vain yksi äidinkieli. Mututuntumalla arvioin, että Pietarsaaressa on valtava määrä monikielisiä perheitä, kaksikielisten lisäksi on perheitä joissa toinen vanhempi puhuu toista kotimaista ja toinen jotain muuta kieltä. Näissä tapauksissa vanhempien yhteinen kieli saattaa olla joku muu kolmas kieli, kuten englanti.

Lisäksi on perheitä, joissa molempien äidinkieli on eri, heidän yhteinen kielensä on jokin kolmas kieli, ja he ovat molemmat kotiutuneet eri kielillä.

On perheitä, joissa molempien vanhempien äidinkieli on jokin muu kuin suomi tai ruotsi, mutta he ovat kotoutuneet suomeksi tai ruotsiksi. Lisäksi on perheitä, joissa molempien äidinkieli on eri, heidän yhteinen kielensä on jokin kolmas kieli, ja he ovat molemmat kotiutuneet eri kielillä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaari ei ole maailman ainoa kaksikielinen kaupunki, ja tänne saapuvien joukossa on maailman rajaseutujen ihmisiä, jotka ovat itse täysin kaksikielisiä eivätkä osaa valita, kumpaa omaa kieltään puhuisivat lapselleen. Näin myös isovanhempien rooli perheen kielisekamelskassa korostuu. Onneksi digitalisaation aikakaudella isovanhempien ja sukulaisten kanssa puhuminen onnistuu.

Olen keskustellut paljon pietarsaarelaisten ystävieni kanssa lasten luki- ja kirjoitusvaikeuksista suomen kielellä. Olen paluumuuttaja, ja oikeastaan asunut jo liian kauan Suomessa voidakseni kutsua itseäni tai perhettäni ulkosuomalaiseksi.

Monikielisyys ja sen tuottamat haasteet ja tietysti myös vahvuudet ovat kuitenkin jäljellä. Saanen myös huomauttaa, että Pietarsaaressa on paljon monikielisiä lapsia, joilla ei ole ulkomaalaistaustaa. En halua tällä tekstissä korostaa oppimisongelmia, sillä monikielisyys sinänsä ei haittaa oppimista, vaikkakin tutkimuksien mukaan oppimisvaikeuksien tunnistaminen on vaikeampaa, jos lapsi on monikielinen.

Väitöskirjan amerikansuomalaisista lapsista julkaissut tutkija Johanna Tigert (2017) kuvailee melko tyypillistä tilannetta, jossa lapsi puhuu oivallista suomea viisi ensimmäistä ikävuottaan, mutta kun päiväkoti, koulu, videopelit ja harrastukset alkavat, alkaa suomen kielen määrä väistyä lapsen arjessa. Luku- ja kirjoitustaidon kehittyminen jää usein kotikonstien varaan. Meidän tilanteemme oli samantyyppinen, kun asuimme Jordaniassa, englannin lisäksi koulukielenä oli tietysti arabia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oppimisvaikeuksia tai ei, kaikkein vaikeinta suomen kielessä on kaksoiskonsonanttien ja -vokaalien hahmottaminen. Mieleeni juolahti esitellä pietarsaarelaisille leikki, jota harrastimme ammanilaisessa suomikoulussa.

Leikki eteni suunnilleen seuraavanlaisesti: Etukäteisjärjestelyssä luokkahuoneen seinille ripustettiin sanapareja. Esimerkkeinä vaikkapa sanat TULI – TUULI ja KASA – KASSA. Huoneessa kuljettiin yhtenä jonona siten, että edellinen piti aina seuraavan hartioista kiinni. Etummainen henkilö sai johtaa tätä kiemurtelevaa jonoa, tehdä kyykkyaskelia tai hyppyjä, ja muiden piti seurata. Etummainen sai myös valita, minkä sanaparin kohdalle koko jono pysähtyi. Hän sai valita toisen sanoista, ja sitten muiden piti keksiä lauseita, joissa sanaa käytetään. Sitten etummainen siirtyi viimeiseksi ja seuraava sai johtaa jonoa ja valita sanaparin. Näin jatkettiin, kunnes kaikkien sanaparien molemmat sanat oli käytetty.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä