Paikallisuutiset

Kun aikuinen saa leikkiä ikuisesti: Karoliina elää vihdoinkin unelmaansa teatterinäyttelijänä

”Minä vihaan teatteria! Minä vihaaaaan teatteria!”

Näyttelijä Karoliina Surma-ahon raivoama repliikki kuuluu taatusti yläriville asti. Meneillään on Rovaniemen teatterin Rakkaudesta lajiin -näytelmä, jonka tyyliksi mainitaan kohtuuton komedia.

Selväksi tuli, mutta onko replalla totuuspohjaa pietarsaarelaislähtöisen näyttelijän oikeassa elämässä?

– No ei! Ei todellakaan! Vaan ihan päinvastoin – voisin raivota että minä rakastan teatteria!

Haetaan siihen juurisyitä tässä jutussa.

Karoliina Surma-aho on syksystä lähtien näytellyt Rovaniemen teatterin riveissä, taskussaan keväältä tuore teatteritaiteen maisterin tutkinto, ei enempää eikä vähempää kuin Teatterikorkeakoulusta.

Pesti on nyt vuoden mittainen sijaisuus. Teatteria lienee mahdotonta tehdä etänä, joten Helsingissä asuva Karoliina on perheineen muuttanut talveksi pohjolan pääkaupunkiin. Aviomiehen työ luonnistuu helpommin myös verkon välityksellä, ja puolitoistavuotias Bruno-poika saa varttua tutussa porukassa.

Rovaniemen teatteri on samalla Lapin alueteatteri, joten Karoliina ja vastanäyttelijänsä Kari Koivukangas nauttivat kotimaan matkailusta koko rahan edestä kiertäessään näytelmänsä kanssa tusinalla lappilaispaikkakunnalla. Sama kaksikko esittää myös lastennäytelmää Mimmi Lehmä ja Varis.

Karoliina ei muista sellaista aikaa, ettei olisi halunnut näyttelijäksi. Ehkä aivan natiaisena mieli paloi laulajaksi. Spice Girlsiä imitoitiin ahkerasti. Lavadebyytti tuli tenavatähtikisassa, jossa hän tuli Linda Lampenius -hahmollaan toiseksi. Tappio ketuttaa Karoliinaa vieläkin.

Olen aina elänyt tällaisessa tarinankerrontakuplassa.

– Olen aina tykännyt kertoa tarinoita, varmaan sattuneesta syystä, Karoliina sanoo ja vilkaisee isäpappaansa Vellua, jonka jutuniskentäkyvyt ovat maagisen tuttuja lukuisille pietarsaarelaisille.

– Ja äiti-Helena oli töissä radiossa ja mukana Pietarsaaren Näyttämöllä kun olin pieni, mistä olin ihan leuhkana. Olen aina elänyt tällaisessa tarinankerrontakuplassa. Teatterissa joskus vain tapahtuu sellainen taika... siellä saa aikuinenkin leikkiä! Mikä voi olla parempaa, kuin että saa ikuisesti leikkiä!

Kielikylpykoulun Pietarsaaressa käynyt Karoliina valmistui takavuosina fyysisen teatterin linjalta ammattikorkeakoulu Noviasta ja sai kandin paperit.

– Sitä koulutusta ei harmi kyllä enää ole. Suomi on säästänyt ja lakkauttanut paljon kulttuurialan linjoja.

Yhtäkkiä se vain iski: tajusin että en ole onnellinen. Minua ahdistaa, koska en saa tehdä teatteria!

Näyttelijäntöitä oli kuitenkin harvakseltaan.

– Kun olen duunariperheen tyttö, en pystynyt olemaan menemättä vain johonkin töihin. Hoidin monta vuotta kehitysvammaisia aina niissä väleissä, kun ei ollut teatterihommia.

Hän sai outoja fyysisiä oireita, kuten sydämentykytystä ja kuukausia jatkunutta kuumeilua. Tutkimuksissa naisesta ei löytynyt mitään vikaa.

– Taas kerran olin sairas ja katselin telkkaria kotona. Yhtäkkiä se vain iski: tajusin että en ole onnellinen. Minua ahdistaa, koska en saa tehdä teatteria!

Teatterikorkeakouluun hakeminen oli pyörinyt mielessä, mutta rohkeutta oli puuttunut.

– Minua pelotti, etten pääsisikään sinne. Se oli niin iso unelma, että olin selkeästi vältellyt sitä.

Samalla kun Karoliina päätti satsata näyttelijän uraan tosissaan, hänen mystiset oireensa katosivat. Hakupaperit Teakiin lähtivät Australian-reissulta.

Epävarmuus ei loppunut siihen. Kesäduuni vei niin paljon aikaa ja mehuja, että Karoliina koki menevänsä pääsykokeisiin huonosti valmistautuneena.

– Sitten vain tajusin, ettei kenelläkään ole täydellisesti aikaa. Tekisin parhaani ja se sitten riittäköön. Pumppasin itseni ihan yli-inhimilliseen itsevarmuuteen. Kun saavuin pääsykokeisiin, katselin vain että jee, tuossa mä sitten syön ja tuolla on mun pukuhuone. Olin tosi rento, koska nautin jo sisäänpääsystäni.

Kun kävelin omalle paikalleni, olin aivan sataprosenttisen varma että lauloin just itteni Teakiin.

Monipäiväiset pääsykokeet karsivat yrittäjiä, ja vihoviimeisellä rajalla jäljellä oli seitsemän-kahdeksan tarjokasta. Aiheena laulu ja laulunaiheena syy, miksi kukin haluaa hakea teatterikorkeakouluun.

Karoliina oli jonossa viimeisenä ja sai huomata, kuinka edeltäjät yksi toisensa perään putsasivat pöydältä kaikki vähänkään järkevät syyt hakemuksilleen.

Hän päätti vain nauttia ja keskittyä yksityiskohtiin. Ja sitten sitä ääntä, laulua ja naurua vain tuli.

– Ihan kuin olisin ollut Beyonce tai jotain. Kun kävelin omalle paikalleni, olin aivan sataprosenttisen varma että lauloin just itteni Teakiin.

Rovaniemen teatterin pienellä näyttämöllä pyörivä Rakkaudesta lajiin on nuorten ja nousevien tekijöiden voimannäyte. Käsikirjoituksen on laatinut Veikka Heinonen, ohjauksesta vastaa Esa-Matti Smolander ja lavastuksista ja puvuista Iida Ukkola.

Näyttelijöitä on fyysisesti läsnä vain kaksi (sekä näyttämömestari roudaamassa yhtä sun toista). Lisä-ääniä esitykseen tulee modernien viestimien kautta.

Kari Koivukangas esittää pitkän linjan näyttelijä Toivo Haavikkoa, jonka elämään ei mahdu muuta kuin teatteri. Hänen unelmansa on saattaa myös Karoliina Surma-ahon esittämä tyttärensä Ida näyttämölle vaikka väkisin.

Idaa tunkkainen teatteriura ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan hän satsaa kaikkensa jalkapalloon ja pyrkii sitä kautta tähteyteen.

Esitys on tuhti, täyteläinen, äänekäs ja vimmainen. Tekstiä plarissa on 90 sivua, joten kuollutta hetkeä näyttämöllä ei ole. Karoliinan fyysisen teatterin opit ovat hyötykäytössä: hän on saman verran syrjällään tai ylösalaisin kuin tolpillaankin henkien taistelun tiimellyksessä.

Jos tykkäät pieruhuumorista, tee sitä. Kyllä ne kiinnostukset muuttuvat jos muuttuvat.

Minkä viestin nyt unelmaansa todeksi elävä Karoliina Surma-aho välittäisi niille lapsille ja nuorille, jotka tänään imitoivat staroja ja haaveilevat ehkäpä näyttelijän urasta?

– Ensinnäkin: rupea vain tekemään kaiken maailman sketsihahmoja, joita voi esittää vaikka kotona perjantaisin. Ellei tarjolla ole järjestettyä teatteriharrastusta tai kursseja, pistäkää pystyyn esiintyjäryhmä kaveripiiristä.

– Ala tehdä sitä mikä on oikeasti kivaa. Jos tykkäät pieruhuumorista, tee sitä. Kyllä ne kiinnostukset muuttuvat jos muuttuvat.

Uskominen ja uskaltaminen ovat olennaisia ominaisuuksia.

– Äläkä häpeä. Suomalaisia turhaan hävettää kaikki ja sitten vain hyssytellään. Kaiken ei tarvitse olla valmista, sen kuin kokeilet ja teet. Ja moka on lahja!