Paikallisuutiset

Koirakuiskaaja elää unelmaansa

Suuri saksanpaimenkoiraperhe tuo Jenny Lindvallille onnea, henkistä ja fyysistä turvaa.

Pedersöre/Sundby

Lempeästi lauman vanhin nuuhkaisee kuononsa alta horjuvaa pentua. Viisiviikkoinen utelias untuvikko haastaa Dux-pappaa leikkimään, mutta vanhuuden rauhasta nauttiva ei jaksa enää oikein innostua. Askelkin alkaa kaksitoistavuotiaana olla jo kovin väsynyt. Lähtö lähestyy.

Emo, 3-vuotiasCapri, yrittää sekin saada hetken rauhan turkissa roikkuvalta jälkikasvultaan. Pentujen terävät hampaat kun sattuvat entuudestaan kipeisiin nisiin. Ei auta. Pikkuiset haistavat elämän eliksiirin kaukaa.

Lauman koirajohtaja, kymmenvuotiasCora, ottaa mittaa pallosta ja yrittää hurmata oikeaa pomoa mukaan kisaan.Jenny Lindvallin äänetön komento rauhoittaa sen viereen keittiön lattialle. Ihmeellisesti ympärille hiljenee vuorollaan koko suurperhe, kymmenkunta isompaa saksanpaimenkoiraa ja yhdeksän pentua. Koirakuiskaaja on puhunut.

Oma saksanpaimenkoiraperhe tuo kasvattajalleen onnea, henkistä ja fyysistä turvaa. Jenny Lindvall elää 32-vuotiaana unelmaansa Sundbyn kylän perällä kahden hehtaarin tilalla. Sydän on lyönyt saksanpaimenkoirille siitä asti kun hän ekaluokkalaisena alkoi ulkoiluttaa koulun naapurissa asuvaa kultaista sakemannia.

Harrastustason puuha on ohittanut aikapäiviä sitten. Ajan- ja rahankäytölle ei Lindvallin mielestä voisi saada parempaa vastinetta, mikä on hyvä, sillä tähän meneekin kaikki. Kennel ei sentään elätä koko poppoota, vaan emäntä nauraa käyvänsä oikeissakin töissä, listaajana Ekerillä.

Päätös elämästä yksin koirien kanssa oli harkittu ja tietoinen. Kymmenen vuotta sitten lensi televisio ulos, koirat sisälle ja kenneli käyntiin.

– Siis, mikä? Enpä ole kuullutkaan, hän heläyttää vastaukseksi kysymykseen sosiaalisesta elämästä.

Escaflownesta on vuosien saatossa lähtenyt maailmalle kymmeniä tsekki-linjaisia käyttösaksanpaimenkoiria, joiden kanssa harrastetaan vaikkapa jäljestämistä, suojelua ja tottelemista ja hoidetaan virkatehtäviä, kuten rajavartiota. Koska jalostuksessa panostetaan käyttöominaisuuksiin, eikä ulkonäköön, on laumassa monen karvaista, väristä ja kokoista sakemannia.

– Sadassa vuodessa nämä eivät ole muuttuneet ollenkaan, kasvattaja silittää ihaillen pitkäkarvaisen Papinsa selkää.

Koulutusmetodi perustuu ansaittuun arvovaltaan, ei alistamiseen. Kasvattaja on turvallinen paikka, kurssissa aina pysyvä kompassi, joka kertoo koiralle uskottavasti millaista käytöstä siltä odotetaan. Tärkeää on osata lukea ne pienetkin signaalit, jotta kasvattajana voi tarvittaessa reagoida etupainotteisesti mahdolliseen häiriökäytökseen.

– Tässä vaiheessa voin sanoa tietäväni koirista jotain. Minulla on siis vielä paljon opittavaa.

Ainakin jos ne hyppisivät päälle, juoksisivat ohi miten sattuu, omistaisivat sängyn ja sohvan, olisi jotain mennyt pahasti pieleen.

Koiran kunnioitus pitää ansaita eikä se anna johtoasemaa henkilölle, joka ei sitä ansaitse.

– Väkivallalla tai vastaavasti lepertelylläkään ei kunnioitusta saavuteta. Käsky on käsky, ei keskustelun aihe. Hyvä johtaja ei nosta volyymia. Äänensävy ratkaisee komentosanan tehon.

Johtaminen lähteekin ajatuksesta.

– Ensin päätän mielessäni, miten haluan koiran käyttäytyvän, sitten kerron sen eleillä, kehon asennolla ja katseella. Komentoa pönkittääkseni joskus teen itseni suureksi suoristamalla hartiat ja pullistamalla rintakehääni.

Koira elää hetkessä. Siksi on helppoa opettaa uusi käyttäytymismalli ei-toivotun tilalle.

– Eläimen inhimillistäminen on suuri ongelma. Koira ei kuitenkaan muistele menneitä eikä murehdi tulevia, eikä ainakaan pahoita mieltään.

Cora on hyvä koirajohtaja laumansa eläkeläisille, aikuisikään ehtineille, murrosikäisille hormonimyrskyineen ja pennuille sosiaalistumiskausineen. Se sanoo kiltisti, mutta jämptisti, käy aina ensin ottamassa koiravieraat vastaan portilla. Se ei haavoita eikä anna turpiin, se hallitsee, tuo vakautta ja turvaa pelkällä olemuksellaan, on Jenny Lindvall myös pannut merkille.

Eläimen vaistollaan kymmenvuotias Cora tietää valtakautensa päättyvän pian. Se onkin alkanut kouluttaa nuorempaa Tigraa pomon tavoille. Ohjausta ei tosin hirveästi tarvita, sillä johtajuus on geeneissä. Johtajaksi synnytään.

Lauman apua pennun kasvattamisessa ei Jenny Lindvall osaa liiaksi painottaa.

– Aikuiset, tasapainoiset koirat osaavat luotsata pentua parhaiten, tarjoamalla kantapääoppia.

Pentuonnesta ei kennelissä iloita joka vuosi. Joskus pentueita on yksi tai kolme, joskus ei yhtään. Näistä helmikuun sydänkävyistä musta pikkutyttö-Nitra ruskeinmerkein jää kotiin, loput kahdeksan sisarusta matkaavat kasvattajan valitsemiin perheisiin kuka mihinkin päin Suomea.

– Kasvattajana otan vastuun siitä, minkäluontoinen pentu sopii perheeseen. Aina ei sopivaa yksilöä löydy.

Rauhallista seurakoiraa hakevalle sopii mieluummin sivustaseuraaja kuin rohkea, eteenpäin pyrkivä ja syliin ensimmäisellä visiitillä hakeutuva pentu. Harrastuskaveria haluava tarvitsee aktiivisen pennun, joka menee oma-aloitteisesti yksin tutkimaan paikkoja ja yrittää ratkaista eteen osuvat ongelmat. Sillä on energiaa ja taisteluhalua.

Kello lyö kaksitoista. On päivän ruokahetki. Jenny Lindvall kokoaa katraansa keittiöön, hauvelit hakeutuvat omalle paikalleen istumaan ja odottamaan ruokakuppia eteensä. Kun lupa kuuluu, katoaa muona hetkessä parempiin suihin. Sitten on Dux-papan vuoro. Tottuneesti se nappaa tyhjän kupin yksi kerrallaan hampaisiinsa, kiikuttaa sen kasvattajalle ja saa aina palkaksi namun.

Tätäkin hetkeä Jenny Lindvall tietää kaipaavansa Duxin lähdön jälkeen. Ja eron hetki on kovin lähellä, sillä johtaja on tehnyt päätöksistä vaikeimman. Hän jo näkee kuinka lauman dynimiikka muuttuu hetkeksi, laumassa vallitsee epätasapaino jäsenten sopeutuessa uuteen tilanteeseen. Paikkaansa etsien ja suuren koiran mentävää aukkoa ihmetellen ne alkavat elää aikaa ehjäksi taas. Koiralauman ihmisjohtajalle jää uskollisesta ystävästä rakkaita muistoja. Runon sanoin: surun jälkeen tulevat muistot, joista jokainen koskee erikseen.

Pirkko Högkulla

ps@pietarsaarensanomat.fi