Paikallisuutiset

Kaverikoira on odotettu vieras, ja rapsuttajia riittää – Pietarsaaressa toimii yhdeksän palvelutaloissa ja hoivakodeissa työskentelevää kaverikoirakkoa

Esperi Hoivakoti Editin pihamaalla Pietarsaaressa kokoontuu kuusikko, joka on menossa suorittamaan palvelutehtävää. Puolet heistä on ihmisiä, puolet koiria.

Ensimmäisinä paikalle saapuvatPäivikki Särkijärvi ja kultainen noutaja Siiri sekäPirkko Pehkonen ja edellisen rotutoveri Unto. Väri vaihtuu mustaksi ja koko jonnekin suden ja karhun välimaastoon, kun newfoundlandinkoira Peppi ja omistajansaPia Pelto täydentävät joukkueen.

Kyseessä on Kennelliiton alainen Kaverikoira-ryhmä, joka vierailee säännöllisesti pietarsaarelaisissa hoivakodeissa ja mielenterveyskuntoutujien sekä kehitysvammaisten asumisyksiköissä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ensimmäinen paikka meillä oli palvelukoti Rauhala, ja sieltä toiminta sitten lähti leviämään. Itse emme ole ottaneet moneenkaan paikkaan yhteyttä, enemmänkin meitä on lähestytty, Pia Pelto kertoo. Hän toimii ryhmän vetäjänä.

Sisällä Editissä jo odotellaan koirakkojen tuloa. Siiri, Unto ja Peppi eivät paljon kursaile eivätkä harrasta small talkia, vaan suuntaavat asukkaiden pariin tuttavuutta tekemään ja tietenkin rapsutusten toivossa.

Niitä ne myös saavat.Hilkka Marsilla on aikanaan ollut kotona lintukoira, joka tosin ei paljon metsästyksestä piitannut, vaan lökötteli mieluummin lämpimässä.

– Tämä on ihan kivaa vaihtelua tähän meidän täällä olemiseen. Koirat ovat kilttejä ja sopeutuvat meihin, eikä tarvitse pelätä että ne purevat, Mars kertoo samalla, kun silittelee Untoa, joka ei tee elettäkään lähteäkseen muualle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pian kahdeksanvuotias Unto ja omistaja Pirkko Pehkonen ovat harrastaneet kaverikoiruutta jo vuosia.

– Koiran pitää olla luonteeltaan ystävällinen ja ihmisrakas, ja sen on lähestyttävä oma-aloitteisesti ihmisiä. Siihen koiraa ei voi kouluttaa, vaan sen pitää itsekseen toimia näin. Jos koiraa pitää käskeä, se ei silloin sovellu tähän toimintaan, Pehkonen kertoo.

Kaverikoiran minimi-ikä on kaksi vuotta, jotta sille on ehtinyt kertyä elämänkokemusta ja pahimmat teinin elkeet ovat takana.

Koulutuksen Kennelliiton alaiseen vapaaehtoistoimintaan saa omistaja päivän mittaisella kurssilla. Sen jälkeen koiralle tehdään soveltuvuustestaus, jossa tarkastellaan, miten koira toimii ihmisen kanssa ja lähestyy tätä, pelkääkö se äkillisiä ääniä, osaako se kulkea rappusissa ja hississä ja niin edelleen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun koira on testin läpäissyt, se pääsee työharjoitteluun kokeneemman koirakon kanssa. Testit läpäistyään koira saa kaulaansa oranssin huivin merkiksi ammattimaisesta kaveruudesta.

Pirkko Pehkonen ja Unto lähtevät keikalle keskimäärin kerran viikossa. Unto saa lähtiessä kaulaansa huivin, mistä se ymmärtää, että taas mennään.

– Olen tätä viisi vuotta harrastanut, ja aina vain mietin, miten koira voi tietää, että se lähtee töihin.

Pietarsaaren kaverikoiraryhmässä on yhdeksän koirakkoa. Vierailut suunnitellaan sovelluksen avulla. Lisääkin harrastajia kaivataan vapaaehtoistoimintaan, joka on asiakastaholle maksutonta.

– Meillä kaikki koirat ovat melko kookkaita. Pienemmätkin koirat olisivat ihan kivoja. Ja miehiä mahtuu toimintaan myös lisää, Pia Pelto sanoo.

Kokkolassa järjestetään ensi helmikuussa kurssi. Päivikki Särkijärvi on yhteyshenkilö, jonka kautta saa lisätietoa samoin kuin kennelliiton sivuilta. Hän aikoo itsekin mennä arviointitilaisuuteen toisen kultaisen noutajansa kanssa.

– Siiri on jo 11-vuotias, eikä se varmaan enää kovin kauan jaksa tätä. Toivottavasti minulla on sitten uusi kaveri. Tämä on niin kivaa puuhaa, etten millään haluaisi lopettaa.

Koiranomistajana häntä motivoi se, että saa tuotua toisille hyvää mieltä, mistä nauttii itsekin.

– Ja joissakin paikoissa asukkaille tulee muistot omista koirista mieleen. Ja välillä kuulee muitakin tarinoita.

Vierailu kestää puolesta tunnista tuntiin, ja aika kuluu hujauksessa.

– Näkee selvästi, että myös koirat viihtyvät täällä, Pia Pelto sanoo.

Hyväkäytöksinen koira saa töitä

Kaverikoirat ovat tavallisia aikuisia kotikoiria, joille on kertynyt elämänkokemusta erilaisista ihmisistä, paikoista, hajuista ja tilanteista. Kaverikoiran tulee olla terve, vähintään 2-vuotias, ihmisystävällinen koira, jolla on hyvä ja luottavainen suhde ohjaajaansa.

Kaverikoiratoimintaan mukaan lähtevältä edellytetään ryhmätyötaitoja ja koiralta kykyä työskennellä toisten koirien läheisyydessä.

Koiran tulee itse haluta ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, eikä se saa häkeltyä erikoisista hajuista, liukkaista lattioista, yllättävistä liikkeistä tai äänistä. Koiran tulee kyetä toimimaan muiden koirien kanssa ryhmässä, olla ohjaajansa hallittavissa ja omata hyvät käytöstavat.

Ikäviä kokemuksia saaneet koirat, aikaisemmin ihmistä kohtaan jossakin tilanteessa aggressiivisesti käyttäytyneet koirat tai koirat, joiden taustaa ei tunneta, eivät ole sopivia kaverikoiratoimintaan.

Kokkolassa järjestetään Kaverikoirakurssi 4.–5.2.2023.

Lähde: Kennelliitto.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä