Paikallisuutiset

Jaakon päivät elokuussa – miksi ei jos hallitus saallii

ItaloBrothers pakkasi porukkaa yhteen vuoden 2019 Jaakon päivillä. Tulevana heinäkuuna moinen ei vetele.
ItaloBrothers pakkasi porukkaa yhteen vuoden 2019 Jaakon päivillä. Tulevana heinäkuuna moinen ei vetele. Kuva: PS Arkisto / Maija Rahkola

Valtioneuvoston linjaus suurten yleisötapahtumien järjestämisen epäämisestä ainakin heinäkuun loppuun saakka torpedoi myös Pietarsaaren jokakesäisen suurtapahtuman Jaakon päivät.

Niin voisi luulla, mutta kaupunkifestivaalin organisoinnista vastaavan Finn Pietarsaari ry:n toiminnanjohtajanIda-Marie Jungellin mukaan pensseliä ei ole nakattu santaan.

– Jotain pienempää voitaisiin ihan hyvin järjestää elokuussa, sellainen pidennetty viikonloppu ehkä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jungell korostaa tällaisten suunnitelmien olevan riippuvaisia siitä, että poikkeusolot olisivat tuolloin ohi.

Kaikkien ihmisten terveys on etusijalla ja luotamme hallituksen päätöksiin.

Läheskään kaikkia viime vuosina ohjelmassa olleita tapahtumia ei yhteen viikonloppuun saataisi mahdutettua, joten perinteisimmät ja vakiintuneimmat riennot olisivat luultavasti etusijalla.

Jungell korostaa, että vallitsevassa tilanteessa pahinta on epävarmuus. Samaa viestiä kantautuu monilta keskusta-alueen yrittäjiltä. Paljon on kiinni siitä, tuleeko kielloille ja rajoituksille vielä jatkoa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Toisaalta ehkä Suomi yllättää ja kaikki onkin elokuun alussa noilta osin hyvin, Jungell pohtii.

Paljon on siis Pietarsaarenkin kesän osalta yhä auki.

– Mitään ei ole kiveen hakattu, sanoo Ida-Marie Jungell ja viittaa myös toiminnanjohtamansa Pietarsaaren City-ryhmän suunnitelmiin.

– Yrittäjien näkökulmasta olisi äärimmäisen tärkeää, että Jaakon päivät saataisiin jossain muodossa järjestettyä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä