Paikallisuutiset

Castreninkatu on tullut tutuksi: ”Kuuden talon siivousta yhden talon palkalla”

Esko ja Marja-Leena Kautiainen muuttivat ensimmäisinä asukkaina Svedeniin vuonna 1972 ja asuvat edelleen samoissa maisemissa.

Elettiin vuotta 1972. Lappajärveläinen nuoripari Esko ja Marja-Leena Kautiainen esikoispoikineen kokivat juhlahetken, kun he pääsivät muuttamaan Pietarsaaren Svedeniin, vastavalmistuneeseen Castreninkatu 3:een eli ”kolmostaloon”.

Jo sitä ennen Esko oli saanut töitä Schaumanin sellutehtaalta.

– Olisi minulla ollut kolmekin työpaikkaa Lappajärvellä, mutta ne tarjosivat markan ja viidenkymmenen pennin tuntipalkkaa. Schaumanilta sai 4 markkaa 50 penniä tunnilta ja vuorolisät päälle. Raha ratkaisi, Esko Kautiainen kertoo yli 50 vuotta myöhemmin.

Tuohon aikaan Pietarsaareen tuli työväkeä maalaiskunnista niin, että asuntoja ei löytynyt hetikään kaikille.

Ihmiset asuivat aluksi vinteillä, kellareissa ja pihatuvissa, niin Kautiaisetkin.

Tehdas huomasi tilanteen ja ryhtyi rakentamaan kerrostaloja työntekijöilleen. Syntyi kokonainen kaupunginosa, Sveden.

Kautiaiset muuttivat taloon, jonka ympärillä ei ollut vielä muuta kuin seudun parhaat mustikkamaat. Talon ohi ei kulkenut edes valmista katua, vaan asukkaat puikkelehtivat kotoa ja kotiin sieltä mistä parhaiten pääsivät.

Parin vuoden kuluttua perhe tarvitsi lisää tilaa ja muutti Castreninkadun toiselle puolelle, uuteen kuutostaloon. Toinen poika syntyi muutamaa vuotta myöhemmin.

Nyt eläkkeellä olevat Marja-Leena ja Esko ovat taas kaksistaan. He ovat asuneet samaa taloa 49 vuotta. Kolmio tosin vaihtui talon toisessa päässä olevaan kaksioon vuonna 2001, kun tehdas myi kämpät asunto-osakkeina asukkaille.

Kaikki eivät asuntoonsa investoineet.

– Suurin osa Castreninkadusta on nykyään sijoitusasuntoja ja vuokralla, Esko Kautiainen tietää kertoa.

Hän työskenteli Schaumanilla, sittemmin UPM:llä laitosmiehenä 37 vuotta, eläkkeelle jäämiseensä asti.

– Aloitin vanhalla sellutehtaalla. Uusi koivulinja rakennettiin vasta 1975, ja siirryin sinne. Työpaikka oli hyvä, ja tykkäsin työstäni, Esko sanoo.

Marja-Leena kävi talonmieskurssin ja toimi kolmen talon eli kuutosen, kasin ja kympin talkkarina parikymmentä vuotta. Joka numerossa on kaksi kerrostaloa, A ja B.

– Kuuden talon siivousta yhden talon palkalla, Esko vitsailee.

Marja-Leena myöntää, että nurkat tulivat tutuiksi.

– Aika hyvin tunnen nämä talot. Siinä oli kyllä hommaa ihan tarpeeksi, hän muistelee.

Taloon hankittiin traktorikin lumitöitä varten. Marja-Leenaa ei kuitenkaan saatu Valmetin ohjaksiin. Aurattavaa oli kaikkien parkkipaikkojen myötä valtavasti.

– Lumi ei aina satanut silloin kun minä olin kotona, Esko sanoo. Niinpä myräkät tiesivät Marja-Leenalle hikistä urakkaa kolapelillä.

Monenlaista asukasta olen nähnyt, mutta en minä ainakaan ole ymmärtänyt pelätä täällä.

Kytömäeksi paikkaa tuskin kukaan kutsuu, kaikki puhuvat Svedenistä. Lähiölle kehittyi ajan saatossa levoton julkikuva.

– Joka viikonloppu tulivat poliisit ja ambulanssi aina johonkin taloon. Tämä alue oli huonossa maineessa, lopulta ketään ei meinattu saada asumaankaan tänne.

Kun asunnonhakijat kuulivat, että tarjolla olisi kämppä Castreninkadulla, he kääntyivät kannoillaan.

Asukkaiden vaihtuvuus oli vilkasta. Kadun kanta-asukkaat eivät ole ajoittain hurjaa meininkiä kavahtaneet.

– Jouduin usein availemaan ovia, kun asukkailta olivat avaimet kateissa. Moni on kysynyt, miten uskalsit lähteä. Monenlaista asukasta olen nähnyt, mutta en minä ainakaan ole ymmärtänyt pelätä täällä, Marja-Leena kertoo.

Kautiaiset todistavat, että meno on rauhoittunut vanhoista ajoista selvästi. Alueelle on nykyään leimallista runsas maahanmuuttajien määrä.

Svedenin ja erityisesti Castreninkadun ilme on muuttunut radikaalisti takavuosista. Kaupungilla työskennelleen arkkitehti Ben Griepin vetämässä Sveden-projektissa taloja remontoitiin, aluetta siistittiin ja istutuksia lisättiin.

– Silloin alkuun täällä oli aika karun näköistä, ei minkäänlaisia istutuksia missään. Aluetta on laitettu viihtyisämmäksi. Minäkin olen istutellut syreenejä ja laittanut kukkia penkkiin. Tykkäisin tehdä sitä vieläkin, mutta en oikein tahdo pystyä enää, Marja-Leena Kautiainen kertoo.

Alueen kylkeen rakennettiin 70-luvulla Itälän koulukin, jonka lopettaminen on nyt kaupungin listalla, Kautiaiset murehtivat. Kyläkauppa, joka nousi samoihin aikoihin kuin perhe muutti alueelle, on sentään edelleen auki.

Alkuperäiset Svedenin asukkaat ovat tyypillisesti yksi toisensa perään asuneet siellä muutaman vuoden ja töiden jatkuessa rakentaneet toisaalle kaupunkiin omakotitalon. Kautiaiset ovat jättäneet tämän vaiheen väliin.

Eskon mukaan Lappajärvellä edelleen lämpimänä olevassa kotitalossa on pitämistä riittämiin.

Iän ja polvivaivojen karttuessa elämä hissittömän talon kolmannessa kerroksessa kuitenkin väistämättä hankaloituu.

– Aikanaan oli puhetta, että hissin voisi laittaa, siihen saisi avustustakin. Mutta se jäi sitten.

Tulevaisuudesta heillä ei ole tarkkoja suunnitelmia. Lappajärvellä voisi asua maan tasalla, mutta kääntöpuolella on pitkä matka palveluihin, erityisesti terveyteen liittyviin.

Pietarsaaressa ne löytyvät helpommin, ja puolessa vuosisadassa on ehtinyt kertyä laaja ystävä- ja tuttavapiiri.