Paikallisuutiset

Poliisin tulee olla luja olematta kova – rikoskomisario Ove Storvallin pääsuunnitelmana on eläkkeelle lähtö

Viime perjantainaOve Storvall ratsasi viimeisiä kertoja virkasähköpostiaan Pietarsaaren poliisitalolla ja kantoi huolta samalla siitä, ehtisikö saattaa kesken olevia prosesseja loppuun. Tuskin:

– Eniten stressaavia hommissani ovat olleet kaikki tekemättä jääneet työt eli tehtävät, joihin työaika ei oikein tahdo riittää, Storvall sanoo.

Rikoskomisario on reilun parinkymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana keskittynyt kotikaupunkiseutunsa konnien saattamiseen vastuuseen tekemisistään. Tutkinnanjohtaja on sitä mieltä, että tämä saa nyt riittää.

Työaika- ja lomapankissa on saldoa vaikka muille jaettavaksi. Lomaa hän aikoo viettää aina 1. päivään marraskuuta saakka. Sitten on tarkoitus jäädä virallisesti eläkkeelle.

"Rupesin lukemaan Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-romaaneita. Ne olivat niin totuudenmukaisia, että tuntui kuin olisin ollut vuorokauden ympäri töissä. Mutta se oli hyvä tapa oppia suomea työn ohella." Ove Storvall

– Tämä on pääsuunnitelma. Poliisi tekee tietysti aina myös varasuunnitelman ja vieläpä hätäsuunnitelmankin, Storvall naurahtaa.

Hän täyttää kesällä 59 vuotta. Aikanaan tehdyn poliisin virkasopimuksen mukaan ikä riittää eläkkeellejääntiin. Halutessaan hän saisi jatkaa poliisin töitä seitsenkymppiseksi.

Ikuisiksi ajoiksi Ove Storvall ei aio sulkea poliisilaitoksen ovea. Hän sanoo, että voisi jossain myöhemmässä vaiheessa vielä osallistua tavalla tai toisella tutkimuksiin, jos kokemukselle on käyttöä.

Alunperin Storvall kouluttautui Pietarsaaressa puusepäksi. Hän työskenteli useita vuosia Nautorilla viimeistellen purjeveneiden sisustuksia.

– Useampi tuttavistani oli ollut vuoden kestävällä poliisin peruskurssilla. Ajattelin, että tuo on sellainen ammatti, johon minäkin voisin ryhtyä. Hain armeijan jälkeen Tampereen poliisikouluun ruotsinkieliselle kurssille ja pääsin. Sillä radalla sitten ollaan.

Muutama vuosi univormussa riitti. Storvall huomasi, että päästäkseen uralla eteenpäin ja saadakseen tarpeeksi ammattihaasteita on ryhdyttävä lukemaan.

– Sain jonkinlaisen opiskelukipinän. Muistan että minulla oli kuulosuojaimet päässä huoneessani joka ilta. Luin todella ahkerasti, ja työn ohella olen muutenkin opiskellut koko ajan.

– Koin rikostutkinnan mielenkiintoiseksi ja monivaiheiseksi. Oli niin kiehtovaa saada työskennellä ammattitaitoisen porukan kanssa ja oppia, miten näitä rikoksia saadaan selvitettyä.

Koko 90-luku kului Vaasan poliisissa rikostutkijana. Pietarsaareen hän paluumuutti vuonna 2001.

Mutta pitääkö tutkinnanjohtajan olla porukan paras poliisi?

– Ei tarvitse, mutta hänen täytyy kyllä tietää aika laajasti, mitä poliisin työ pitää sisällään ja mitä lakikirjassa sanotaan. Ja kokemusta pitää olla, jotta pystyy valitsemaan sen oikean tien tietyn tapauksen tutkinnassa. Siten voi auttaa ja tukea tutkijoita heidän työssään. Eli rikostaktisen osaamisen on tutkinnanjohtajalla oltava aika hyvin hanskassa.

Ove Storvall painottaa, että poliisin on selvitettävä maallikosta helpoltakin näyttävä juttu mahdollisimman monelta kantilta ja objektiivisesti. Siihen sisältyvät nekin asiat, jotka puhuvat epäillyn puolesta.

– Yksi nyrkinisku naamaan voi näyttää aika yksinkertaiselta asialta ja kenties sitä onkin, mutta kyllä siinä kuitenkin vivahteita ja seikkoja on, jotka on syytä selvittää huolellisesti.

Rikostutkinta voi olla henkisesti hyvinkin raskas prosessi, mutta Ove Storvallin mukaan sen kanssa oppii elämään. Poliisin uralle soveltuvat tasapainoiset ihmiset.

– Tietynlaista luonnetta se vaatii, määrätietoisuutta ja jämäkkyyttä. Mutta samalla poliisin henkilöstä täytyy löytyä se inhimillisyys. Pitää olla luja olematta kova, hän muotoilee.

– Ja tietysti avoin uusille asioille sekä sellainen ihminen, joka pitää huolta itsestään sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Dekkarikirjallisuus on äärimmäisen suosittua. Rikosromaaneissa poliisisankarit päätyvät usein oikeille jäljille intuition eli vaistonsa kautta. Ove Storvall myöntää, että asiassa on oikeastikin perää.

– Vuosien saatossa kertyy tietynlaista osaamista. Kunnon rikospoliisin pitää olla vähän niin kuin ajokoira, eli kun saa oikean vainun ja jos vietti on kunnossa, sitä jälkeä lähdetään sitten seuraamaan. Monessa liemessä keitettynä oppii jotenkin vaistoamaan sen, miten tuossa on touhuttu ja mitä on mietitty, ja minne porukka on saattanut mennä.

Storvall on itse varsinkin nuorempana ollut innokas dekkareiden lukija. Nykytyylin rikoskirjallisuus myös kuvaa poliisin työtä useinkin aika realistisesti, mitä nyt draaman kaarta vähän taivutellaan niin että saadaan lukija pysyttelemään sivuilla.

– Luin paljon erityisesti suomenkielisiä dekkareita. Ilkka Remekset on melkein kaikki luettu, samoin Reijo Mäet. Kun menin Vaasaan rikospoliisiin, minulla oli hyvin heikko suomen kielen taito. Rupesin lukemaan Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-romaaneita. Ne olivat niin totuudenmukaisia, että tuntui kuin olisin ollut vuorokauden ympäri töissä. Mutta se oli hyvä tapa oppia suomea työn ohella, Ove Storvall kertoo.

Mitä kuohuttavampi rikostapaus, sen enemmän somekanavilla aiheella spekuloidaan. Poliisikin seuraa keskusteluja mikäli töiltään ehtii.

Storvallin mukaan joskus eri kanavilla on jopa tietoa joka kiinnostaa poliisia.

– Mutta hyvin harvoin kirjoituksista on meille näytöksi jossakin asiassa. Suurimmalta osin ne ovat ihmisten mielipiteitä, jotka on muodostettu tiedoista jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa. En sanoisi kuitenkaan että niistä on meille haittaa, ihmiset puhuvat muutenkin keskenään kahviloissa.

Poliisi saattaa saada myös henkilökohtaisuuksia silmilleen.

– Kyllä minustakin on ollut kirjoituksia, jotka eivät ole ehkä olleet edunmukaisia. Itse en seuraa somea kovin paljon, enkä ole oikeastaan välittänytkään mitä minusta on siellä kirjoitettu. Tiedän, että on ollut tapauksia, joissa tutkijat ja johto ovat joutuneet maalittamisen kohteiksi, mutta itse en ole tällaista kokenut.

– Tähän työhön kuuluu myös ihmisten kritiikki, mutta niin kauan kuin kokee itse toimineensa oikein ja kykyjensä ja resurssiensa mukaisesti, sen kanssa pystyy kyllä hyvinkin elämään. Sanoisin, että pietarsaarelaiset suhtautuvat hyvinkin myönteisesti ja luottavat paikallispoliisiin.