maanantai 18.1.2021 | 19:14
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Teema

Autopakina: Horst Wunderbaumin Mersun metka matka Münchenistä Evijärvelle

Kristian Sundqvist
Pe 30.10.2020 klo 16:15 | päivitetty pe 16:15

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Baijerilainen pikkuvirkamies Horst Wunderbaum on - kuten joku saattoi jo päätellä - lähinnä kuvitteellinen henkilö.

Hänellä on silti viljalti vastikkeita tosielämässä: Horstimme tienaa eteläsaksalaisen keski-ikäisen miehen keskiansion verran eli 70 000 bruttoeuroa vuodessa ja Wunderbaumin perhe asuu tiivisti rakennetulla omakotitaloalueella 40 kilometrin päässä Münchenistä, jonne Horst ajaa töihin joka arkipäivä. Hän on miljoonien saksalaisten tapaan vannoutunut mersumies.

Hypätään ajassa 15 vuotta taaksepäin. Horst oli vuonna 2005 vielä nuori perheenisä ja osti vasta elämänsä ensimmäisen uudenkarhean Mercedes-Benzin. Maassa, jossa on enemmän mersukuskeja kuin Suomessa asukkaita ei johtotähdellä ole helppo erottautua eikä Horst, tuo turvallisuushakuinen konservatiivi, moiseen pyrkinytkään.

Päinvastoin, Horst nimittäin osti alemman keskiluokan saksalaisen kansanauton eli C-sarjalaisen sillä karsituimmalla eli Classic-varustelulla. Turvallisesti nakuttava diesel-kone ja klassista preussilaista kenttäharmaata henkivä väritys tuudittivat työmatkaruuhkissaan köröttelevän Herr Wunderbaumin suorastaan seesteiseen rauhaan. Kyllä kelpasi!

MB 200 CDI:n mittariin kertyi perheen vähäiset viikonloppuajot huomioiden tasaiset 20 000 kilometriä vuodessa eikä huoltokirjaan tarvinnut kirjata kuin määräaikaishuollot. Horst rakasti autoa enemmän kuin mitään muuta maailmassa lapsiaan ehkä lukuun ottamatta.

Baijerilaiseen paratiisiin hiipi kuitenkin ajan käärme. Autolla alkoi vuosikymmenen vaihteessa olla viisi vuotta ikää eli oli yhteiskuntaluokkaan liittyvien sopivaisuussyiden vuoksi vaihdettava se uuteen. Keskiluokkainen virkamies ei ikäautolla liiku.

Uusikin valinta oli vielä C-sarjalainen - nykyään Horstilla on vuosien mittaan levenneen takapuolensa alla jo toinen E-sarjan Mersu - mutta seurataan sen puheena olleen auton tarinaa. Tuo kertomus kun alkaa käydä pietarsaarelaisittain kiinnostavaksi.

Kiitos jeppisläisen pienyrittäjyyden päätyi Horstin vuonna 2005 uutena ostama ja viisi vuotta hellimä vuoden 2005 vuosimallinen MB 200 CDI (nyt 100 000 kilometriä mittarissaan) nimittäin vuonna 2010 autoliikkeeseen Jaakopin kaupungissa. Tässä vaiheessa on stoorillamme jo totuuspohjaakin sikäli, että juuri tuollainen Saksan-tuonnin auto tosiaan tuolloin Pietarsaaressa myytiin.

Auton ostanut tosielämän henkilö ei mitenkään kuulu tähän kertomukseen, joten kutsutaan häntä hatusta vedetyllä koodinimellä Peter Jakobstad. Tarinamme auton huoltokirja vihjaa, että Peter ajoi menopelillä kymmenen vuoden aikana noin 100 000 kilometriä suuremmitta murheitta ja hoiti määräaikaishuollot pedanttisesti. Sen jälkeen Peterin auto syystä tai toisesta päätyi takaisin sen aikoinaan maahan tuoneeseen liikkeeseen.

Menneenä kesänä selaili tämän artikkelin kirjoittaja liikkeen verkkosivuja ja iski silmänsä Horstin ja Peterin entiseen lempilapseen. Pyyntihinta eli 7000 euroa ei kuulostanut aivan mahdottomalta ja ulkoisesti auto oli naarmuton, ruosteeton ja puhdas.

En ymmärrä autoista teknisessä mielessä mitään, mutta tällainen kiesi tuntui ja yhä tuntuu niin turvalliselta kuin puolivälissä kohti museokatsastusikää menevä ajopeli voi tuntua. Turboahdin tosin kytkeytyi heti muutaman omistamisen jälkeen pois päältä (vikasietotila) ja syyksi toisella korjaamotutkimuksella paljastui reikä jossain putkessa, 200 eurolla siitä selvittiin.

Sen jälkeen ei Mersua ole 8000 kilometrin ajoilla tarvinnut käyttää kuin määräaikaishuollossa ja 800 maantiekilometrin välein tankilla. Konepellin olen avannut kerran pissapoikaan nestettä lisätäkseni.

Asustelen Evijärvellä ja ajelen töihin Pietarsaareen, sillä välillä ehtii miettiä Mersua ja Eurooppaa. Saksassa on Länsi-Euroopan nuorimpia autokantoja, Suomessa vanhimpia. Tai kuuluuko Suomi Länsi-Eurooppaan tässäkään mielessä?

Toisaalta tulee mieleen, että pitääkö kaiken olla niin uutta ja hienoa? Viisitoista vuotta vanha Classic-varustelu ei lataa omistajan niskaan valtavaa määrää sähkötoimintoja, jotka syövät akkua ja voivat mennä rikki. Ylivoimaisesti tärkeimmän lisävarusteen eli vetokoukun on Horst tai Peter joskus autoon asennuttanut.

Jälleen toisaalta saattaa vanha dieselkone tupruttaa ilmakehään vaikka mitä. Huoltamon ammattilaisen mukaan auto on niin iäkäs, että sen ei edes tarvitse täyttää moderneja päästövaatimuksia. Tulee huono omatunto, syystäkin.

Jos elämää ja terveyttä itselläni ja Mersulla riittää, niin ehkä viiden vuoden hartaan köröttelyn jälkeen on aika päästää siitä irti. Ei se tuolloinkaan romuttamolle päädy, vaan Eetu Evijärveläinen, tuolloin 18-v, maksaa siitä 600 euroa.

Vaikka minä olen ollut hyvin tyytyväinen auton äänentoistojärjestelmään aamuhartautta Ylen Ykköseltä kuunnellessani asentaa Eetu autoon ankarat bassot ja jytisyttää kavereineen menemään kylänraitilla ja synkillä korpisuorilla.

Horst Wunderbaumin kerran niin ylpeänä Mersun liikkeestä ulos ohjaama harmaa vaeltaja ryytyy lopulta peltoautoksi, leikkaa kiinni ja hinataan pajukkoon. Päästäinen tekee takapenkille pesän, viimeiset öljyt valuvat maaperään. Das Ende.

Harmaa vaeltaja ryytyy lopulta peltoautoksi, leikkaa kiinni ja hinataan pajukkoon.

#