Urheilu

Jo lopettaneetkin halutaan takaisin jäälle: Jeppis Hockey Junior aikoo tarjota matalamman kynnyksen harrastekiekkoa heille, jotka eivät panosta lajiin täysillä

Lasten ja nuorten aiempaa heikompi fyysinen kunto ovat aikamme negatiivisia megatrendejä. Pietarsaarelaisen jääkiekon junioriseuran Jeppis Hockey Juniorin puheenjohtajaSofia Winberg muistuttaa, että totuus on tavallaan keskiarvoja karumpi.

– Vähemmistö lapsista liikkuu hyvin paljon ja harrastaa useampia lajeja, mutta aivan liian monet eivät liiku juuri ollenkaan.

Winberg kertoo, että asiasta löytyy tietoa niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Jääkiekkopiireissä ollaan tilanteeseen reagoimassa paraikaa ja Jeppis Hockey aikoo olla heti konkreettisesti mukana.

– Alkuun pyritään perustamaan kymmenvuotiaille ja sitä vanhemmille junioreille oma harrasteryhmä, joka kokoontuisi pelaamaan yhdestä kahteen kertaan viikossa, Winberg taustoittaa.

”Alkuun pyritään perustamaan kymmenvuotiaille ja sitä vanhemmille junioreille oma harrasteryhmä.” Sofia Winberg Jeppis Hockey Juniorin puheenjohtaja

Aihe on aivan tuore ja asia on tulossa käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksen seuraavassa kokouksessa. Tarvetta ja tilausta moiselle toiminnalle puheenjohtajan mukaan joka tapauksessa löytyy.

– Esimerkiksi jääkiekon pikkujuniorina lopettaneille ei tällä hetkellä ole oikein mitään helppoa tapaa aloittaa uudestaan myöhemmin. Harrastuskynnyksen pitäisi lasten ja nuorten liikunnassa olla mahdollisimman alhainen, mutta tämä ei aina toteudu.

Jääkiekkoliiton taholta on luvassa ainakin jonkinlaista asiantuntijatukea.

– Tästä juuri puhuttiin Keskimaan alueen (Jääkiekkoliiton piiri, johon Jeppis Hockey kuuluu) kokouksessa ja liitossa on nykyään työntekijä, jonka vastuualueena on harrastejääkiekko, Winberg jatkaa.

Paitsi Jeppis Hockeylle niin koko seudun jääkiekkoilulle olisi tärkeää, että mahdollisimman moni pysyisi toiminnassa mukana aina aikuisuuteen saakka.

– Esimerkiksi erotuomareita tarvitaan aina.

Jeppis Hockeylla on eri ikäluokissa tällä hetkellä noin 75 pelipassillista eli liiton sarjatoimintaan osallistuvaa pelaajaa. Lisäksi pikkujunioreiden kiekkokoulussa on ollut mukana kolmisenkymmentä lasta.

– Asiat ovat sikäli hyvin, että meillä on nuorten joukkueita B-junioreihin eli 2004 syntyneisiin saakka. Ikäluokkia ei puutu välistä, puheenjohtaja iloitsee.

Satakunta lasta ja nuorta helmoihinsa keräävä seuratoiminta ei ole Pietarsaaren mittapuulla vähäpätöistä, muttei myöskään massiivista. Kaupungin jääkiekkotoiminnan suurin voimavara saattaa olla myös sen kasvun hidaste.

– Me olemme tiivis ja hyvin toimiva seurayhteisö. Samalla sitten on niin, että ylivoimaisella valtaosalla pelaajistamme on isä aikoinaan pelannut jääkiekkoa.

Seuratoiminta saattaa tahattomasti vaikuttaa sisäänlämpiävältä. Tähänkin ollaan Winbergin mukaan aktiivisesti puuttumassa.

– Meidän pitäisi tiedottaa paremmin ulospäin.

Jääkiekko on ainakin kansallisella huipputasolla pyörivässä rahassa ja pääsarjan yleisömäärissä mitaten Suomen suurin urheilulaji. Paikallistason seuratoiminta on silti haasteita täynnä.

Median kautta on monille voinut muodostua käsitys, että laji olisi hirmuisen kallis harrastaa.

– Iltapäivälehdissä saatetaan kirjoittaa, että HIFK:n junioreissa pelaaminen maksaa juniorin vanhemmille 10 000 euroa kaudessa. En tiedä, voi olla, mutta meillä selviää kyllä esimerkiksi C- ja D-junnuissa alle tuhannella eurolla. Varusteisiin sitten tietysti menee lisäksi rahaa, mutta eivät kovin nuoret vielä alumiinimailoja tarvitsisi.

Maalivahdin varusteet ovat jääkiekossa kalliita, joten niitä seura hankkii myös omasta puolestaan. Winberg korostaa, että varusterintamalla ylipäätään tehdään kaikki mahdollinen, jotta kenenkään ei tarvitsisi moisten asioiden vuoksi lopettaa harrastusta.

Pietarsaaressa tarjoaa oman kilpailuasetelmansa myös jalkapallon valta-asema. Jarolla on tarjota maine kansallisen huipputason junioriseurana, jonka B-nuoret ottivat viime kaudella jopa SM-hopeaa.

– Lisäksi meidän kanssamme kilpailee salibandy, Winberg myöntää.

Jeppis Hockey Junior voi mainerintamalla joka tapauksessa iloita pietarsaarelaisittain harvinaisesta saavutuksesta. Sen toiminta nimittäin tiedetään leimallisesti ja täydellisesti kaksikieliseksi, minkäänlaista pääkieltä ei ole.

– Tämä on tullut täysin tietoisesti. Kaksikielisyys on meillä luonnollinen olotila niin, että se ei tule mitenkään pakotettuna, vaan kaikki voivat käyttää mitä kieltä tahtovat ja vaihtaa lennosta.

Winberg jatkaa muistuttamalla, että toisten kunnioittaminen ja ihmisenä kehittyminen ovat seuratoiminnan keskiössä.

– Olisihan se hienoa, jos meiltä joku joskus pääsisi maajoukkueeseen tai vaikka NHL:ään, mutta tärkeintä on, että osataan ottaa toiset huomioon, käyttäytyä ja olla sosiaalisia.

Teini-ikään tultaessa etsivät tuollaiset ominaisuudet ihmisessä voimakkaasti muotoaan. Juuri samaan aikaan yhteys urheiluseuratoimintaan usein katkeaa.