Paikallisuutiset

Luistelija Jenni Sulkakoski palasi jäälle Pietarsaaressa kymmenen vuoden tauon jälkeen ja kävi hakemassa pronssia mastereiden talviolympialaisista Itävallan Innsbruckista. Mitalisija ruokkii aikuisurheilijan intoa entisestään. "Luistimilla hengitän, liidän ja lennän".

Pietarsaari

Kun taitoluistelijaJenni Sulkakoski kaatui teini-ikäisenä jäällä hän nousi äkkiä ylös. Suututti ja harmitti. Nyt kolmikymppisenä hän naurahtaa samassa tilanteessa jäävänsä iän tuomalla maltilla makoilemaan rauhassa ja ihmettelemään mitäs minä täällä alhaalla oikein teen - ja kuulostelemaan ovatko jäsenet suurinpiirtein kunnossa.

Luistimille Sulkakoski palasi kolme vuotta sitten peräti kymmenen vuoden tauon jälkeen. Viime viikolla hän voitti yksinluistelussa pronssia mastereiden talviolympialaisissa, Winter World Masters Games 2020 -kisassa, jota isännöi Itävallan Innsbruck. Kolmatta kertaa järjestetty kisa on maailman suurin talviurheilutapahtuma yli 30-vuotiaille aikuisurheilijoille. Suurtapahtumassa kilpailtiin 12 lajissa. Taitoluistelu oli ensimmäistä kertaa mukana.

Kisamatkalle seurasi itsestäänselvästi Marjut-äiti, takavuosilta tuttuun tapaan tukemaan, jakamaan ilon ja jännityksen hetket.

"Matkin häntä lapsena muutoinkin aivan kaikessa". Jenni Sulkakoski isosisko-Riikan vaikutuksesta taitoluistelun aloittamiseen.

– Oli ihanaa ja tärkeää saada istua äidin kanssa tuloksia kuuntelemassa. Riemuhan siinä repesi kun kuulimme lopulliset pisteet ja tajusimme, mitä se merkitsee. Kirkkaampi mitali jäi vain pienen piste-eron päähän, mikä vähän harmittaa, Jenni Sulkakoski kertoo.

Varmistus kisapaikasta tuli vasta marraskuussa.

– Ilmoittauduin mukaan kilpailuun heti tammikuussa 2019, mutta täyttä oli, joten jouduin jonotuslistalle. Loppuvuodesta sain ilmoituksen, että tervetuloa, otatko paikan vastaan. Ei siinä tarvinnut kahdesti miettiä. Minulla oli onneksi koreografia tehtynä kesästä asti, joten olin harjoitellut ohjelmaa aktiivisesti koko syksyn. Niin ikään osallistuin joulukuussa Tallinnassa pidetyissä kisoissa samalla kisaohjelmalla, joten myös se oli hyvää treeniä Innsbruckia varten.

– Pikkuinen paniikki siinä kuitenkin iski. Otin loppumetreillä treeniin avuksi aamutunteja; kävin jäällä seitsemästä kahdeksaan ennen työpäivän alkua hiomassa kaikkea ja etenkin hyppyjä, jotka ovat teknisesti vaikeimpia.

Henkinen valmistautuminen oli epävarmassa tilanteessa vähän hankalampaa.

Sulkakoski naurahtaa jännittäneensäkin reisilihakset maitohapoille kisoissa juuri ennen h-hetkeä. Kun luistimen terä kosketti turvalliseen jäähän, mieli ja kroppa rauhoittuivat – kuin olisi kotiin tullut. Edvin Marton Origin sävellys hulmahti suuren areenan yli oman sydämen taakse. Kolme minuuttia ja 10 sekuntia puhdasta onnea.

– Luistimilla hengitän, koen liitäväni ja lentäväni.

Taitoluistelun maailmaan tie vei jo 4-vuotiaana isosisko-Riikan jalanjäljissä.

– Matkin häntä lapsena muutoinkin aivan kaikessa, Jenni Sulkakoski tunnustaa hymyssä suin.

Seurasi tiiviitä ja antoisia vuosia yhdessä äidin kanssa Pietarsaaren Taitoluistelijoissa ja jäähallilla kunnes rakas harrastus loppui loukkaantumiseen lukioikäisenä.

– Jalasta repeytyi peroneus -jänne hypyn alastulossa. Itselläni kaatumisessa on lisähaittaa pituudesta; 173-senttiä tarkoittaa paljon päälle tulevaa massaa.

Hoito ja kuntoutus kesti pitkään, vuoden päivät. Ura on ohi, hän ajatteli ja ripusti luistimet naulaan itkun saattelemana. Iäksi, hän arveli tuolloin.

Seurasi opiskeluvuodet opettajaksi Tampereella ja muutto työn perässä takaisin kotikaupunkiin 2017. Jäähalli alkoi vetää puoleensa ja pian Sulkakoski hääri valmennustehtävissä tutussa kotiseurassa, jonka nimi oli tosin vaihtunut Jeppis Skatingiksi.

Ensimmäiset kerrat jäällä pitkän paussin jälkeen oli epävarmaa ja hypytkin vähän mitä sattuu. Sulkakoski hämmästelee kuitenkin, miten äkkiä lihakset muistivat.

– En ole sitä vastoin koskaan pelännyt luistimilla.

Tällä hetkellä omaa treeniä on neljästi viikossa, päälle nuorten ja lasten valmennus kolmesti viikossa.

Välillä askel painaa kaiken tekemisen, työpäivän, treenaamisen ja valmentamisen päätteeksi kun kotona odottaa elämää pursuava kolmivuotias Fredi-koira vielä agilityyn tai ainakin lenkille lähtöä.

– Luistelusta en kuitenkaan enää luovu kuin pakon edessä - jos silloinkaan. Luistelu on minulle ilmaa, jota ilman en voi enää elää.

Mielessään Jenni Sulkakoski vielä näkee kuinka Innsbruckin kisojen vanhin luistelija, 80-vuotias nainen, liiteli pitkän elämän ja kilpailukokemuksen tuomalla varmuudella jäällä kuin joutsen. Sitä kohti.