Paikallisuutiset

Yhdessä tekeminen tuplaa tekemisen ilon - Pietarsaaren suomenkielisen työväenopiston lukuvuosi pyörähtää käyntiin

Pietarsaaren suomenkielisessä työväenopistossa harrastetaan vs. rehtorin Maria Huddin (takana) mukaan hyvää oloa ja uteliaisuutta. Kuvassa myös tuntiopettajat Sirpa Luoma (edessä), Virve Tuominen-Suarez, opiston tekstiilityön opettaja Anne Hepomäki, opiston uusi kurssisihteeri Anni Päivärinta, tuntiopettajat Jenni Säily ja Anna-Maija Lyyra. Kuva: Pirkko Högkulla

Pietarsaaren suomenkielinen työväenopisto polkaisee uuden lukuvuoden käyntiin. Tuore opinto-opas jaetaan koteihin torstaina.

Lähtöasetelmat uuteen lukuvuoteen ovat valmiina Pietarsaaren suomenkielisessä työväenopistossa. Tuore opinto-opas jaetaan koteihin torstaina 17. elokuuta ja ilmoittautuminen alkaa maanantaina 21. elokuuta aamukahdeksalta.

– Fiilis on niin innostunut ja inspiroitunut, uusi esite on kädessä, iloitsee vs. rehtori Maria Hudd.

Paloa 114-vuotiaalla, Suomen toiseksi vanhimmalla kansanvalitustyön tekijällä riittää. Opiskelijoiden mielenkiintoa viritellään käynnistyvän lukuvuoden aikana yhteensä 250 eri kurssilla liikunnasta kulttuuriin, hyvinvoinnista monenlaiseen koulutukseen. Tuntiopettajia on peräti 71.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kielikurssien tarjontaa on lisätty lapsille ja aikuisille. Olemme myös panostaneet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin fyysiseen hyvää mieltä tekevään toimintaan kuin omien vahvuuksien löytämiseen, Hudd esittelee.

Mielenkiintoa viritellään yhteensä 250 eri kurssilla.

Kohti uusia oppimisen elämyksiä suunnataan opetus- ja kulttuuriministeriön sivistyksen teemavuotta 2024 mukaillen: harrastamalla hyvää oloa ja uteliaisuutta huomiseen.

– Ajattelemme opistolla, että sivistys on kasvamista ja elämistä yhdessä kestävästi. Kursseilla yhteisen kiinnostuksen kautta tapaamme ja tutustumme uusiin ihmisiin, Maria Hudd kuvailee.

Huolen pilvenä vapaan sivistystyön taivaalla on pelko valtion rahoituksen leikkauksista suurella kädellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Pelottaa ja epävarmuutta luo, miten säästöt oikein vaikuttavat vapaaseen sivistystyöhön. Edessä voi olla kurssimaksujen korotus tammikuussa, Hudd pohdiskelee.

Hän kuvaa miten eläkeläisten opintoseteliavustus tuo kireässä taloustilanteessa opistolle ripauksen toiveikkuutta. Opetushallitus on myöntänyt Pietarsaaren työväenopistolle eläkeläisten opintoseteliavustusta tulevaksi lukuvuodeksi.

Eläkeläisten opintoseteliavustus tuo kireässä taloustilanteessa opistolle ripauksen toiveikkuutta

Harrastamisen lisäksi opistossa voi suorittaa erilaisia kokeita sekä saada hyödyllisiä kortteja ja passeja kuten hygieniapassin tai metsästyskortin.

Ensi tammikuusta lukien käyttöön otetaan osaamisperusteisia kursseja. Saadut opintopisteet hyödyttävät toisessa oppilaitoksessa, työelämässä työtä hakiessa tai vaikkapa uralla etenemisessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uutuuksien joukosta löytyy laaja kirjo kursseja kuten lukupiiri, latinomamas, leivo leipää juureen, maastopyöräily, hathajooga, portugalin alkeet, hevosavusteinen taideilmaisu, gelli-painanta, Plus savi sekä ratkaisuja etsimässä - iloa ja hyvinvointia arkeen.

Lapsille ja nuorille suunnattua tekemistä opinto-ohjelmasta tarjoaa kahden aukeaman verran tai kaksikymmentä kurssia muksujumpasta kädentaitopaja Näppiin, huovutuksen hurmasta sarjakuvapiirtämiseen, englannin kieleen ja ruoanlaittoon.

Mitä ihmettä on burleskitanssi? Sekin selviää syksyn työpajoissa, joissa käydään läpi muun muassa burleskin historiaa, ele- ja liikekieltä ja tehdään helpohko koreografia.

Kädentaidot ja kuvataiteet ovat edustettuna kaikkiaan noin 90 kurssilla, joista puolet on pitkiä, toinen puolikas on iltaisin tai viikonloppuisin pidettäviä lyhyempiä kursseja.

Työväenopiston tekstiilityönopettaja Anne Hepomäki ei malta olla ihastelematta alan innostavaa monipuolisuutta.

– Olen toiminut käsityöopettajana yli 20 vuotta ja uutuustekniikoita löytyy edelleen. Perinteisemmän kädentaitojen osalta voi todeta, että opiston kursseilla virkkaus on noussut neulonnan rinnalle. Verkkokurssit puolestaan tulivat korona-aikana jäädäkseen; meidän nypläyskurssilla kaukaisin osallistuja on ollut Saksasta.

– Kudonnassa, huovutuksessa ja ompelussa voi suorittaa myös opintopisteitä, Hepomäki muistuttaa.

Jenni Säilyn opiston uutena tuntiopettajana ja ratkaisukeskeisenä valmentajana luotsaamat kurssi-illat löytyvät hyvinvoinnin ja kauneuden alta.

– Syksyn löydä vahvuutesi -kurssilla opetellaan tunnistamaan, käyttämään ja kehittämään omia vahvuuksia arjessa. Omat vahvuudet tunnistaessaan itsetuntemus kasvaa ja uskaltaa kohdata haasteita. Kun olet vahvuuksiesi äärellä loistat, Säily kuvaa.

– Keväällä pidettävän ratkaisuja etsimässä - iloa ja hyvinvointi arkeen -kurssin aiheina ovat mm. voimavarat ja vahvuudet, arvot ja tunnetaito. Ihmetellään, opitaan ja innostutaan yhdessä, hän kannustaa.

Espanjan ja suomen opettamisen lisäksi opiston pitkäaikainen tuntiopettaja Virve Tuominen-Suarez ohjaa suosittua muksujumppaa ja latinomamas -tuntia, joka johdattelee latinorytmien maailmaan.

Muksujumppa on tarkoitettu 3-5 -vuotiaille lapsille. Muksulla ja aikuisella on tilaisuus jumpata yhtäaikaa, sillä liikuntasali on jaettu puoliksi. Salin toisella puolella jumppaavat muksut, toisella puolella aikuiset oman ohjaajansa kanssa. Lapsi ilmoitetaan muksujumppaan ja aikuinen Booty Workoutiin.

– Latinomamaksessa keskitytään lähinnä merengen ja salsan perusaskeleisiin. Tanssimme helppojen koreografioiden tahtiin ja riittää, että osaa vähän laskea, nauraa Tuominen-Suarez.

Anna-Maija Lyyran vetämä lukupiiri on suunnattu kaikenikäisille kaunokirjallisuudesta kiinnostuneille.

– Ohjelmassa on nykykirjallisuutta ja klassikoita. Keskustelemme kirjoista, niiden teemoista ja kirjailijoista. Kirja avautuu uudella tavalla yhdessä, Lyyra kokee.

Soitetaan yhdessä -kurssi kutsuu Sirpan Luoman luotsaamana aikoinaan musiikkiharrastuksensa tauolle jättäneitä lämmittelemään musisoinnin taitoa uudestaan.

Mukaan tarvitaan jokin akustinen soitin, mutta nuotinlukutaitoa ei tarvita. Luoma kertoo, että ajatuksena on tutustua pohjalaiseen musiikkiperinteeseen ja ennen kaikkea nauttia yhdessä musisoinnista rennolla meinigillä.

Yksittäisiä eli ns. netto-opiskelijoita Pietarsaaren suomenkielisessä työväenopistossa on arviolta 1200. Brutto-opiskelijamäärä on huomattavasti korkeampi koska monet tapaavat olla mukana monella kurssilla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä