Paikallisuutiset
Visit Pietarsaari käynnisti turistien houkuttelun: ”Suomenkielinen Suomi on pääkohteemme”
Uusi yhtiömuotoinen matkailumarkkinointi on kunnallista ketterämpää.
Pietarsaari on siirtynyt matkailun markkinoinnissa ja kehitystyössä uuteen aikaan. Vasta perustettu Visit Pietarsaari Oy on kaupungin kokonaan omistama yhtiö, joka korvaa aiemmat kaupungin tuottamat matkailijan palvelut.
Toimitusjohtaja Matilda Engström on haastatteluhetkellä työssä viidettä päivää. Tammikuun ajan hän on Visit Pietarsaaren ainoa työntekijä, mutta hän saa seuraa helmikuun alusta lähtien.
– Sisällöntuottajaksi valittu Paulina Åkerholm aloittaa silloin. Hän on hoitanut kaupungin palveluksessa kotisivuja ja sosiaalista mediaa, ja tulee tekemään samoja asioita täällä, Engström kertoo.
Kaupungin lukuun matkailua ja markkinointia pitkään suunnitellut Tiina Pelkonen on jäänyt eläkkeelle.
Mikä sitten muuttuu verrattuna aiempaan? Salaisuus piilee pitkälti siinä, että nyt matkailijaa palvellaan yritysmuotoisesti.
– Yhtiönä voimme tehdä asioita vähän vapaammin ja joustavammin kuin kaupungin alaisuudessa. Voimme myös myydä matkailijaa palvelevia paketteja niin halutessamme. Se ei tosin ole ajankohtaista vielä alkuun, Matilda Engström sanoo.
– Tehtävämme on tuoda paikallisia toimijoita yhteen. Meillä on majoitusyrityksiä ja tosi paljon sekä kulttuuri- että urheilutapahtumia ja nähtävyyksiä. Historiallinen osuus on todella suuri, ja meillä on paljon paikallisia erikoisliikkeitä. Nämä kaikki pitäisi saada yhteistyöhön.
Engströmin mukaan aiemmin tällaista matkailupalveluja koordinoivaa toimijaa ei ole Pietarsaaressa ollut. Visit Pietarsaari voi aluksi markkinoida eri yritysten ja toimijoiden tuotteita, mutta kykenee myös toimimaan jatkossa itse laatimiensa matkapakettien myyjänä.
Ensi töikseen Matilda Engström kokoaa matkatavaroita 18. tammikuuta alkaville Matkamessuille Helsinkiin.
– Meillä on myös yhteistyötä naapurikuntien kanssa. Messuilla tottakai puhun Pietarsaaren seudusta, eivät nämä kuntarajat sillä tavalla meitä rajoita.
Messukeikka tehdään yhteistyössä Visit Pohjanmaan kanssa.
– Jos ihan rehellisiä ollaan, kehäkolmosen sisäpuolella asuvalle Pietarsaari, Vaasa, Kokkola ja Seinäjoki ovat sama paikka. Siksi lähdemme messuille markkinoimaan koko aluetta.
Monilla pietarsaarelaisilla on näppituntuma, että kaupunkiin päätyneet vieraat pitävät sitä viehättävänä ja osin eksoottisenakin – kieli- ja kulttuuriolosuhteet tuottavat yllättyneen myönteisiä kommentteja.
Enemmistöltään ruotsinkielinen pikkukaupunki tarjoaa tänään kosolti lisääkin tilaisuuksia harjoitella kielitaitoaan. Jo noin joka kymmenes kaupunkilainen puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. PS:n joku vuosi sitten tekemän selvityksen mukaan kaupungissa puhuttiin yli 70:ää eri äidinkieltä.
Usein kuulee, että Pietarsaari ei näy suomenkielisessä Suomessa tarpeeksi, jotta tietämys ja kiinnostus paikkakuntaa kohtaan kasvaisi ansaitsemalleen tasolle.
Matilda Engström lupaa tähän muutosta.
– Meidän on saatava ohjattua markkinointia myös suomenkieliseen Suomeen. Sehän on pääkohteemme, ehdottomasti.
– Mutta siinäkin näen, että tärkein markkinoija on itse Pietarsaaren asukas. Jos puhumme kaupungistamme negatiiviseen sävyyn, kuka tänne haluaisi tulla? Meillä kaikilla asukkailla, virkamiehillä ja poliitikoilla on yhteisvastuu siitä, millä tavalla kerromme asioista, Engström sanoo.
– Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ongelmakohtia nostettaisi esille. Sekin pitää tehdä, jotta pystymme kehittämään asioita.
Fäbodaa pitää kehittää mutta ei pilata. Jätetään luonto ja kalliot ja hiekkarannat rauhaan. Vähän ylemmäs voi sitten rakentaa
Paraikaa käydään keskustelua Fäbodan tulevaisuudesta. Pikkuhiekan asemakaava-uudistus on tuloillaan, ja huomio kiinnittyy lähinnä siihen, minkä verran paratiisirantoja halutaan valjastaa matkailun palvelukseen.
Matilda Engströmillä on asiasta mielipiteensä.
– Matkailun palveluja pitäisi olla siellä enemmän. Fäbodan aluetta pitää ehdottomasti kehittää. Se ei tarkoita sitä, että hiekkarannalle tai kallioille laitetaan mitään. Mutta jonkinmuotoista majoitusta pitäisi olla. Matkailijat kysyvät aina, pääseekö siellä yöpymään.
– Fäbodaa pitää kehittää mutta ei pilata. Jätetään luonto ja kalliot ja hiekkarannat rauhaan. Vähän ylemmäs voi sitten rakentaa.
Ennen Visit Pietarsaaren pestiään Matilda Engström toimi Pietarsaaren varhaiskasvatuspäällikkönä. Kasvatustieteiden maisterilla on kuitenkin aiempaa kokemusta matkailun työtehtävistä.
– Aiemmin olin Pietarsaaren Kaupunginhotellin palveluksessa. Silloin istuin myös Cityryhmän ja Finn Pietarsaaren hallituksissa. Se helpottaa yhteistyötä heidän kanssaan.
Hyödyllistä kokemusta ja verkostoja hän katsoo saaneensa myös aiemmin työskentelemällä yhteensä seitsemän vuoden ajan Wasa Linella ja Tallink Siljalla asiakaspalvelutehtävissä.