Paikallisuutiset

Vaikeina aikoina musiikkia harrastetaan enemmän – saman näkivät pietarsaarelaiset musiikkikauppiaat jo 90-luvun laman aikana

Vuodesta 1974 Pietarsaaren keskustassa toimineessa musiikkiliikkeessä on aamupäivän aluksi hiljaista.

Takahuoneesta kuuluu jonkinlaisen kielisoittimen ääni, ja paikalta löytyy myös liikkeen omistaja.

– Tahti on kyllä hidastunut. Aivan ei voi väittää, että oven saranat olisivat ruostuneet kiinni, mutta vähemmän porukkaa on liikkeellä,Hannu Lindblom tuumii.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hänellä on nyt hyvin aikaa huoltaa ja virittää instrumenttia, jonka vieras äkikseltään on tunnistavinaan jonkinlaiseksi kanteleeksi.

”Moni aloittaa uuden harrastuksen, kun nyt kerran on aikaa.” Hannu Lindblom

– Ei, tämä on sitra, joskin vähän erikoisen mallinen. Aika kinkkinen viritettävä, sellaista millipeliä, kauppias myöntää.

Kanteleesta soittopelin erottaa esimerkiksi se, että sitrassa on erikseen sointukielistö ja melodiakielet, jotka tottelevat ihan peruskromaattista asteikkoa.

– Aika harvinainen soitin on kyseessä. Mutta olen kyllä virittänyt useampia tällaisia. Ja katsellut youtubesta sellaisia, jotka osaavat soittaa tätä. Kuulostaa kyllä komealta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hannu Lindblom arvioi, että noin 15 prosenttia työstä kertyy moninaisten, enimmäkseen kieli-instrumenttien korjaamisesta, huollosta ja virittämisestä.

– Huollan oikeastaan kaikenlaisia soittimia, paitsi elektroniikkavekottimia. Perinteisiin vahvistimiin toki pystyn kaiuttimen vaihtamaan. Mutta jos piirikortissa on vikaa, se täytyy viedä tohtorille.

Liikkeeseen tuodaan viikoittain sekä vanhoja että uusia kitaroita. Netistä tilattu kitara ei sekään ole heti soittovalmis, vaan vaatii oman trimmauksensa, jonka kitaristikauppias hallitsee.

– Monesti asiakas tulee sanomaan, että hänellä on mummun vanha Landola, mutta tuskin sille enää mitään pystyy tekemään. Mutta useimmiten niille voi. Virityskoneiston nuppeja käy uusia ja laittaa uudet kielet, ja siitä voi tulla vaikka kuinka hyvä soitin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ihan haljennutta kantta ei Hannu Lindblomin mukaan kannata välttämättä lähteä uusimaan, operaatio voi tulla turhan kalliiksi. Klassisen, kaulavahvistamattoman kitaran notkolle menneen kaulan suoristaminen on myös sen verran aikaa ja vaivaa vievä toimenpide, että peruskitaravanhukselle sen suorittaminen ei ole välttämättä järkevää.

Musiikkikauppiaat ovat huomanneet, että koronakriisin aikana asiakaskunnassa on tapahtunut muutos. Pelkät katselijat ja kokeilijat ovat jääneet vähemmistöön.

– Asiakkaat, jotka tulevat sisään, ovat todellakin ostoaikeissa. Heillä on jo selkeä käsitys, mitä haluavat, Hannu Lindblom sanoo.

Hän ei itse muutama vuosi sitten oikein uskonut, että perinteinen kivijalkakauppa voisi hoitaa verkkomyyntiä menestyksellä. Aluksi sillä rintamalla olikin hiljaista, mutta pikku hiljaa tahti on kiintynyt.

– Jopa puolet nettikauppamme myynnistä menee Helsingin ja Uudenmaan seudulle. Esimerkiksi tietynvärinen kitara voi olla Helsingistä loppu, mutta meiltä sitä saattaa löytyä.

Koronakriisillä on ollut musiikkikauppiaan näkökulmasta myös myönteisiä vaikutuksia.

– Olemme huomanneet, että kun koululaiset ovat kotona, siellä on moni muukin. Mietitään, että siellä voi alkaa vaikka soittamaan kitaraa, keyboardia tai jotain. Moni aloittaa uuden harrastuksen, kun nyt kerran on aikaa, Hannu Lindblom sanoo.

Ukulele on ollut jo pitempään suosittu soitin. Suhteellisen helposti opittavana ja kompaktin kokoisena instrumenttina sitä ostetaan nyt paljon, samoin kuin akustista kitaraa.

– Ja yllätys yllätys, pitkästä aikaa menee sähkökitaran aloittelijan paketteja kaupaksi. Tämä buumi alkoi jo viime jouluna, mutta se ei jäänyt suinkaan siihen. Kollegat muualla päin maata eivät meinaa uskoa, mutta olemme myyneet kymmeniä sellaisia.

Lindblom ja puolisonsa Tarja Tarvula ovat omistaneet Pietarsaaren Musiikin vuodesta 1982. Liikkeen, joka aluksi toimi nimellä Musiikki Wikström, perusti Albin Wikström 8 vuotta aiemmin.

Nykyisellä paikallaan liike on ollut vuodesta 1992.

Kauppiaat ovat kokeneet myös 1990-luvun laman. Nykyiseen yllätyskriisiin löytyy asiakaskäyttäytymisen suhteen yhtäläisyyksiä.

– Ajat muistuttavat vähän toisiaan siinä mielessä, että silloinkin jätettiin kalliimmat ulkomaan matkat tekemättä, mutta soiteltiin aika paljon.

– Musiikkihan on iloinen asia. Kun aikansa katselee koronateeveetä ja masentuu, sitten voi pimputtaa rokkenrollia ja saa vähäsen huumoria ylös, Lindblom naurahtaa.

Monen asian arvioidaan muuttuvan pysyvästi koronakriisin seurauksena. Hannu Lindblom ei usko tällaiseen kehitykseen musiikkialalla.

– Luulen, että pikku hiljaa palataan normiin takaisin. En oikein näe, mikä meidän alalla olisi sellaista, mikä voisi muuttua.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä