Paikallisuutiset

Uupumisen kautta uuteen arkeen: Viisikymppinen Pirkko vaihtoi myös työelämän suuntaa ja opiskeli ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi

Pirkko Niku-Parttimaa Pedersören Edsevöstä on parhaillaan virkavapaalla erityisopettajan tehtävistä. - Yrittäjäksi ryhtyminen on suuri elämänmuutos. Kaikki on vielä niin uutta, että yrittäminen tuntuu seikkailulta, hän kokee. Kuva: Pirkko Högkulla

Pietarsaaressa varhaiskasvatuksen parissa pitkään työskennellyt Pirkko Niku-Parttimaa on uusi yksityisyrittäjä seudulla.

Kun pedersöreläinen Pirkko Niku-Parttimaa paloi takavuosina loppuun, hän palasi alkuun. ”Mitä minulle oikeasti kuuluu”, ”toiminko niin, että tämä on minun näköistä elämää” olivat kysymyksiä, joita hän pikkuhiljaa alkoi esittää itselleen matkalla takaisin elämään.

– Yksi keskeinen kysymys oli myös, mikä minusta tulee isona. Kasvatus ja psykologia-alan ihmisenä tiesin, että uusi työni liittyisi samoihin aloihin - ihmisten auttamiseen.

Etsiskely johdatti Facebookissa sivustolle, jossa esitetty kysymys heti läikähti lämpimästi sydänalassa: haluatko ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Siltä makuulta - olin tuona sunnuntaiaamuna heinäkuussa 2022 vielä vuoteessa laittamassa sähköpostia läppärillä - lähetin sähköpostia, että kyllä haluan!

Niku-Parttimaa osallistui Valmentamo -nimisen koulutusalan yrityksen life coach- koulutukseen etäryhmässä. Vuoden kestäneet opinnot alkoivat viime vuoden lokakuussa ja hän valmistui uuteen ammattiin syyskuussa.

Parhaillaan hän on virkavapaalla erityisopettajan tehtävistä Pietarsaaren varhaiskasvatuksessa ensi vuoden elokuuhun voidakseen keskittyä paitsi ratkaisukeskeisen valmentajan myös kauneuskonsultin eli meikki- ja ihonhoitokouluttajan tehtäviin täysillä.

– Saan tehdä töitä sekä sisäisen että ulkoisen kauneuden hoidon parissa, iloitsee Pirkko Niku-Parttimaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ratkaisukeskeisenä valmentajana hän pitää vastaanottoa Pietarsaaressa Dorotea's Beautyn tiloissa parina päivänä viikossa.

Ratkaisukeskeinen valmennus ei ole opettamista, konsultointia eikä terapiaa.

Valmennuksessa käytetään kolmen vaiheen kaavaa.

– Ensin kartoitetaan tilanne missä valmennettava on eli mihin hän kaipaa muutosta. Tavoitevaiheessa määritellään minne valmennettava haluaa eli millaisia muutoksia hän haluaa. Toimintasuunnitelma puolestaan rakentuu konkreettisista toimenpiteistä, jotka asiakas tekee - tai jättää tekemättä - saavuttaakseen tavoitteensa. Yksi avainkysymyksistä on, mitä valmennettava olisi nyt valmis tekemään toisella tavalla, kuvailee Niku-Parttimaa.

Hän painottaa, että valmennus ei ole opettamista, konsultointia eikä terapiaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tosin jo aloituksella oli itselleni kovin terapeuttinen vaikutus. Sitten koulutuksen aikana käytiin kaikki alueet läpi, suoraan syvään päähän, mikä oli kamalaa ja samalla sisäisesti vapauttavaa.

Niku-Parttimaa kuvaa, että ihminen menee lääkäriin, jos hän on sairas, terapiaan, jos on sisäisesti rikki ja valmennukseen kun haluaa elämänasioitaan kuntoon tai haluaa toteuttaa unelmiaan.

– Valmennuksessa kyse voi olla erilaisista muutostilanteista ja pinttymistä, risteykseen jumiutumisesta tulevaa työelämää pohtiessa, vaikeuksista ajan käytössä, vinksinvonksin menneen vuorokausirytmin palauttamisessa, halusta tehdä lyhyempiä työviikkoja ja saada sitä kautta enemmän aikaa itselle.

- Olen aina ollut se kiltti tyttö, josta kasvoi aikuinen suorittaja, kuvaa Pirkko Niku-Parttimaa, uusi yksityisyrittäjä Pietarsaaren seudulla. Kuva: Pirkko Högkulla

Fokus on ajatuksessa.

– Jos ajatus on itselle epäsuotuisa eikä se vie eteenpäin, eikö ajattelumallia pitäisikin silloin muuttaa, Pirkko Niku-Parttimaa huomauttaa.

Ratkaisukeskeinen valmennusmetodi tukeutuu kognitiiviseen käyttäytymisteoriaan. Ensin on ajatus, joka herättää tunteen, joka puolestaan johtaa reaktioon.

– Ajatus, tunne, reaktio - niin helppoa ja samalla niin vaikeaa, Pirkko Niku-Parttimaa tietää.

Täysin oman mielen mukaan, kuin pellossa, ei rohkaista elämään.

– Pitää muistaa lait, ohjeistukset ja käyttäytymissäännöt. On siis asioita, joista ei voi päättää eikä niihin kertakaikkiaan voi vaikuttaa. Mutta on myös asioita, joista voi itse päättää sekä asioita, joihin voi itse vaikuttaa. Kiinnitetään niihin huomio - siihen, mitä itse voi tehdä.

Tavoitteena on auttaa valmennettavaa ottamaan vastuu omasta itsestään, elämästään ja toiminnastaan sekä huomaamaan ne asiat, joka ovat hänelle tärkeitä.

– Vastaukset ovat valmiina valmennettavassa, valmentaja vain ohjaa niiden sanoittamisessa.

”Tuli hetki kun koin kadottaneeni itseni oravanpyörään enkä enää osannut pysähtyä itseni äärelle”.

Syitä omaan loppuunpalamiseen kaikilla elämänalueilla Niku-Parttimaa pystyy jälkiviisauden valossa luetella useita. Hän muistuttaa, että muutokseen johtava pysäkki on oma ja erilainen jokaiselle ihmiselle.

– Tuli hetki kun koin kadottaneeni itseni oravanpyörään enkä enää osannut pysähtyä itseni äärelle.

– Olen aina ollut se kiltti tyttö, josta kasvoi aikuinen suorittaja. Sana ”ei” - ei juurikaan kuulunut omaan sanavarastoon. Kaikki täytymiset ja menemiset kaatuivat lopulta niskaan. Aloin kärsiä univaikeuksista ja monesti olisi pitänyt vain levätä lähtemisen sijaan. Laulaminen kilpailuissa oli henkireikä, mutta silläkin oli lopulta oma hintansa jaksamisessa. Laulukilpailut ovat osaltani ohi.

Laulamiseen Pirkko Niku-Parttimaa panosti täysillä siihen malliin, että vielä mummona hän voi muistella Tangoseniorin kruunua 45-vuotiaiden naisten sarjasta vuodelta 2020.

Aamuista on tullut kerrassaan ihania.

Pitkän työuran nyt 52-vuotias Pirkko Niku-Parttimaa on tehnyt Pietarsaaressa varhaiskasvatuksen parissa, viimeiset 15 vuotta erityisopettajana.

– Yrittäjäksi ryhtyminen on suuri elämänmuutos. Vähän kamalaakin tämä on vastuun puolesta. Kaikki on kuitenkin vielä niin uutta, että yrittäminen tuntuu seikkailulta.

Pirkko Niku-Parttimaa kuvailee, miten aamuista on tullut kerrassaan ihania.

– Aloitan päivän hyvin rauhallisesti, teen vuoteessa jooga-asanoita, nousen, sytyttelen kynttilöitä, juon kupillisen lämmintä vettä ja rapsuttelen kissaa. Tervehdin uutta päivää ilolla.

– Parasta kaikessa on, että osaan arvostaa itseäni, tiedän jaksamiseni rajat ja osaan sanoa myös ei.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä