Kolumnit
Tony Syrjäsen kolumni: Tavallisuus on maailmankaikkeuden aliarvostetuin etuoikeus
Kirjoittaja on ihastunut maailmankaikkeuden ihmettelemiseen.
On vuosi 1589. Talonpoika kulkee lounaissuomalaisen kylän poikki ja ihastelee kylän vauraimman tilan taloa. Talo on kookas kahdeksankymmenen neliön paritupa. Lehmiäkin on yli kymmenen, talonpojalla itsellään vain kaksi. ”Kunpa olisi joskus noin hieno ja iso talo, monta lehmää ja viljavampaa maata”, talonpoika tuumailee taas kerran. Tavallisuus ei maistu, haaveissa olisi tilaa paremmalle ja vauraammalle elämälle.
Vuonna 1886 talonpojan kaukainen sukulainen työskentelee tehtaassa, asuu kaupungissa ja saa päivittäin syödäkseen. Työläisen statuksella ei oikein voi omistaa mitään, mutta tunnit tehtaassa sujuvat sukkelammin, kun voi edes haaveilla. Säätyläisillä on maat ja mannut, vauraus ja onnellisuus.
Samat tavikset, eri aika, samat haaveet. Ihmiset ovat jakautuneet miltei koko historiansa taviksiin ja eliittiin. Tavikset ovat haaveilleet eliitin mahdollisuuksista ja resursseista niitä useimmiten saavuttamatta. Haaveiluun on ollut aina syynsä, varsinkin historiassa, mutta entä nykyään?
Antero kävi hakemassa 1990-luvulla ammattikoulusta sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon paperit ja ansaitsee nykyään saman mitä palkansaajat keskimäärin. Anterolla on kaikki mistä keskituloinen, keski-ikäinen ja keskisuomalainen Keskustan äänestäjä voi haaveilla. On Volvot, vaimo, pari lasta ja mukava asunto.
Tavallisuus on ajasta riippumatta jotain, josta halutaan edetä. Tavallisuus on tylsää ja keskinkertaista, haaleaa hernekeittoa hämärtyvässä marraskuussa.
Silti Antero selaa somea ja ihailee seuratuimpien tähtien elämää. Kun olisi ihan vaikka parikymmentä miljoonaa euroa, niin voisi muuttaa lämpimään, ostaa kunnon huvijahdin ja parinsadan neliön rantakartanon. Kyllä kelpaisi ladata kuvia someen ilta-auringon hellimästä maisemasta ja grogilasien kilinästä.
Tavallisuus on ajasta riippumatta jotain, josta halutaan edetä. Tavallisuus on tylsää ja keskinkertaista, haaleaa hernekeittoa hämärtyvässä marraskuussa. Jos tavallisuutta tarkastellaan lähemmin, onko sen dissaamiseen kuitenkaan perusteita?
Tänään tavis elää elämää, josta muinaiset kuninkaat ja muu eliitti ei kyennyt edes haaveilemaan. Kun kuningas sairastui johonkin nykyään helposti parannettavissa olevaan sairauteen, hän ei päässyt päivystyksen kautta hoitoon ja seuraavalla viikolla takaisin valtikan varteen. Hän sai kyllä parasta mahdollista aikansa hoitoa, mutta sekin oli useimmiten hölynpölyä ja hokkuspokkusta, rituaaleja ja mantroja varsinaisen hoidon sijaan. Nykyään on itsestäänselvää, että jokaiselle kuuluu asianmukainen hoito, jonka pienimmästäkin takkuamisesta tulee sanomista ja somepöhinää.
Nykyajan tavallisuus on luksusta, joka oli aikaisemmin pelkkää utopiaa. On aikamoinen onnenpotku saada edustaa sitä tavisten sukupolvea, jolle lähes kaikki on mahdollista tavallisuudesta huolimatta.
Nykyajan eliitti ja seuratuimmat tähdetkin haaveilevat joskus tavallisuudesta. Heillä ei ole omaa rauhaa ja tilaa niin kuin meillä tavallisilla tallaajilla. Oma rauha on paljon arvokkaampaa kuin onnistunut somekuva sviitin uima-altaalta. Jos tavallisuuden on menettänyt, ei sitä voi ostaa välttämättä edes rahalla.
Toinen näkökulma tavallisuuden taivaallisuudesta tulee sotaa käyvistä maista. Kansalaiset näissä maissa eivät toivo mitään niin paljon kuin paluuta tavallisuuteen, normaalia arkea ja sen tuomaa näennäistä tylsyyttä. Meillä tavallista ja arkista elämää viettävillä on taskussamme onni, jota vähättelemme aivan liian usein. Tämä on sitä elämää, josta 99,99 prosenttia maailman ihmisistä ovat unelmoineet koko ihmiskunnan historian ajan.
