Pääkirjoitukset

Toimitellen: Tietöitä riittää vuosiksi

Kirjoittaja on Pietarsaaren Sanomien päätoimittaja.

Liikkeellä oleva kansa saattaa harmitella katutöiden määrää. Siihen on Pietarsaaressa tälläkin hetkellä aihetta. Harmille ja vaivalle sijansa, mutta tuiki tarpeellisia ovat teiden ja katujen remontit. Kuka esimerkiksi kaipaisi vanhaa, Skatan ohittavaa Jaakonkatua takaisin?

Jaakonkatu valmistunee vielä ennen lumia. Ehkä myös sen pohjoispäähän asettuva viisisakarainen tähti. Tämä virkamiesmurteella ”jumpuraksikin” kutsuttu taideteos on loihdittu jokseenkin ahtaisiin olosuhteisiin, ja epäilemättä se tulee herättämään tuntemuksia. Oikein käytettynä se kuitenkin tekee hankalasta liikennepaikasta turvallisemman.

Loppukesästä hyrähtää käyntiin mittava urakka, kun Pietarinpuistikon saneeraus alkaa. Katukuva ja liikennehierarkia muuttuvat olennaisesti tällä vajaan kilometrin matkalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Väylä saa ajanmukaiset pyörätiet ja jalkakäytävät kylkiinsä. Autobaana sen sijaan kapenee, joskaan muutos ei ole kovin suuri entiseen verrattuna. Valtaosa autoilijoista on tähänkin saakka käyttänyt kanaalinrannan puoleista kaistaa.

Kevyt liikenne on hyödyn saajana.

Pietarsaari haki ja sai liikenne- ja viestintävirastolta lähes puolen miljoonan euron valtionavun hankkeelle. Rahasta ei ole viisasta kieltäytyä. Niinpä ajan hengen mukaisesti kevyen liikenteen olosuhteet paranevat vilkkaasti liikennöidyn valtasuonen molemmin puolin.

Kaupungilla on katuhankkeita ja -suunnitelmia vinoksi pinoksi asti ja teknisen lautakunnan puheenjohtajan Christer Tonbergin arvion mukaan 10 miljoonan euron arvosta. Lisäksi olisi ehdottomasti purettava perusremonttia vaativien väylien kasvavaa sumaa. Kassakirstun vartijoilla riittää priorisoitavaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä