Paikallisuutiset

Syksyn koronaepidemia rauhoittumaan päin – influenssa-aaltoon varaudutaan

Julkisilla paikoilla voi halutessaan käyttää kasvomaskia, mutta niiden käyttöön ei ole yleistä suositusta. Kuva: Noora Limnell

Syksyn koronaepidemia on ollut käynnissä syys–lokakuun vaihteesta. Sairaalan osastoilla on muutaman viikon ajan ollut potilaita jonkin verran enemmän kuin tavallisesti. Nyt koronaepidemia näyttää rauhoittumisen merkkejä, Pohjanmaan hyvinvointialue kertoo tiedotteessaan.

– Sairaalassa olevien potilaiden määrä on pysynyt melko tasaisena, eikä määrä ei ole enää noussut. Odotettavissa on, että sairaalassa olevien potilaiden määrät lähtevät laskuun. Sairaalaan joutuneet ovat olleet iäkkäitä, ja heillä on ollut vaikeita perussairauksia, kertoo tilanteesta infektiosairauksien ylilääkäri Silvia Grönroos-Pada tiedotteessa.

– Influenssaepidemia ei ole vielä käynnistynyt ja siksi on erittäin hyvä aika ottaa influenssarokote. Myöskään RSV:tä ei juurikaan ole vielä nähtävissä. RSV on yksi yleisimmistä hengitystieinfektioiden aiheuttajista, ja voi aiheuttaa vakavaa tautia erityisesti vauvoille ja iäkkäille. Nämä epidemiat käynnistyvät todennäköisesti kunnolla vasta aivan loppuvuodesta, Grönroos-Pada selventää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Muita flunssaviruksia sen sijaan on liikkeellä runsaasti, mutta norovirusta ei toistaiseksi ole havaittu. A-streptokokkia on sen sijaan todettu melko paljon. A-streptokokki aiheuttaa yleensä nielutulehdusta.

Koronarokotteet ovat tehokkaita vakavan taudin estämisessä, minkä takia koronaan voi suhtautua kuten esimerkiksi influenssaan. Koronavirus aiheuttaa suurimmalle osalle lieviä oireita tai oireettoman taudin, mutta erityisesti riskiryhmille myös vaikeampaa tautia, kuten influenssakin.

Koronavirusta ei enää yleisesti testata eikä sen hoitoon liity erityisiä rajoituksia. Kotikäyttöön tarkoitettuja testejä voi halutessaan tehdä ja julkisilla paikoilla voi halutessaan käyttää kasvomaskia, mutta niiden käyttöön ei ole yleistä suositusta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä