Paikallisuutiset

Se pyörii sittenkin – sarjajalkapalloa pelataan Pietarsaaressakin kesäkuusta alkaen

Pietarsaarelaisen jalkapalloilun osalta on eletty jännittävää viikkoa.

Valtioneuvosto linjasi maanantaina, että urheilutapahtumissa saa 1. kesäkuuta lähtien olla läsnä jopa 499 ihmistä, kunhan tilaisuuden turvallisuus on varmistettu. Mikä tärkeintä on itse asia eli jalkapallon täysimittainen harjoitteleminen ja pelaaminen sallittua mainitusta maanantaipäivästä lähtien.

Miesten kolmostasolla eli Kakkosessa pelaavalle JBK:lle hallituksen linjanvedot ja niiden seuraukset maistuvat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

JBK:n kotiottelut eivät ainakaan sitten 1970-luvun ole äärimmäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta houkutelleet paikalle puoltatuhatta katsojaa, joten se raja ei tule vastaan. Samalla Palloliitossa on käynnissä kaavailuja, jotka tekisivät alkavan kesän Kakkosesta poikkeuksellisen mielenkiintoisen sarjan.

Stadionhankkeessa mennään ajallisesti strategian mukaan, kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä. Fredrik Haga Jaron toimitusjohtaja

– Liitossa on suunniteltu, että pelattaisiin yksinkertaisen sarjan ja kaksinkertaisena sarjana pelattavan paikallislohkon yhdistelmä, kertoo JBK:n hallituksen jäsenJari Jakobsson.

Tämä tarkoittaisi sitä, että JBK kohtaisi kauden mittaan kolmasti sekä kokkolalaisseura GBK:n että vaasalaiset Kiiston ja VIFK:n. Muita joukkueita vastaan pelattaisiin vain kerran.

Harvaan asutun maamme jalkapallokulttuurissa nähdään pietarsaarelaisten ja vaasalaisten kohtaamisetkin paikallisotteluina, joten konsepti herättää innostusta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä olisi meille sekä urheilullisesti että taloudellisesti hyvä malli, sanoo Jakobsson.

Lyhennetylläkin sarjalla uhkaavat pelit jatkua tavallista pidemmälle syystalveen etenkin, jos koronatilanne aiheuttaa kauteen karanteenipausseja.

– Olemme jo kysyneet liitosta, että voiko otteluita tarpeen tullen pelata Tellushallissa ja vastaus oli, että tietysti.

Pelaajistonsa osalta käytännössä amatööripohjalla toimivan JBK:n osalta koronakriisi on ollut verraten kivuton sikäli, että palkanmaksukykyä ei ole tarvinnut murehtia. PäävalmentajaJimmy Wargh on jakanut pelaajille henkilökohtaisia itseharjoitteluohjeita ja kohta on edessä odotettu paluu joukkueharjoituksiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Aloitamme 14. toukokuuta noudattaen ohjeita siitä, että fyysistä kontaktia ei saa olla, Wargh kertoo.

Harjoittelun on toukokuun ajan toteuduttava korkeintaan kymmenen hengen ryhmissä. Fyysistä työtä tehdään luovien ratkaisujen kautta ja samalla nähdään, miten hyvin harjoitusohjelmia on noudatettu.

– Juoksin itse Haminan metsän pururataa ja kellotin ajat yhdelle ja kolmelle kierrokselle. Olen lähettänyt aikani pelaajille sellaisella viestillä, että näihin pitäisi yltää, Wargh hymyilee.

Erityisjärjestelyjä tarvitaan katsomon puolella vielä kesä- ja heinäkuussakin, vaikkei viidensadan katsojan maaginen raja uhkaakaan ylittyä. Aluehallintovirasto tarkentaa vielä, miten järjestelyt katsomoissa ja kenttien laidoilla on toteutettava.

Entä jalkapallokesään oleellisesti kuuluvat makkarat? Niitä on koronasuvenkin otteluissa JBK:lla tarjolla, mutta ei siinä vielä kaikki.

– Meille tulee uutuutena nakkikuppi, Jari Jakobsson lupaa.

Koska valkopaidat sitten pääsisivät tarjoamaan katsojille kakkosdivarijalkapalloa, makkaraa ja nakkeja? Seuransa kontaktihenkilönä Palloliiton suuntaan toimiva Jakobsson empii hetken, mutta esittää oman valistuneen veikkauksensa.

– Kesäkuun 13. päivä olisi haarukassa, että sinä viikonloppuna alkaisi sarja.

Koska pelataan sarjatasoa ylempänä eli Ykkösessä? Pietarsaaren jalkapallon lippulaivan FF Jaron toimitusjohtajaFredrik Haga arvelee, että pelaamaan päästäisiin vasta heinäkuun alussa.

– Eli samaan aikaan kuin liiga alkaa. Jokaisen kommentin perään kannattaisi kuitenkin laittaa kysymysmerkki, koska kuten olemme huomanneet niin tilanteet voivat elää nopeasti.

Liigan ja Ykkösen seurat ovat Hagan mukaan huomattavan erilaisessa tilanteessa. Liigassa seurat saavat rahaa ottelujen televisioinnista, Ykkösessä käytännössä eivät.

– Ykkösessä ei tule nyt kuin kustannuksia, niinpä kaikki seurat eivät ole niin innokkaita aloittamaan kautta niin sanotusti väkisin.

Seuraavan kerran seurat ja Palloliitto kokoustavat maanantaina. Jos ja kun Ykkösenkin kausi pyörähtää sydänkesällä käyntiin on Jarolla edessä luovien ratkaisujen etsintä alle viidensadan osanottajan säännön noudattamiseksi.

Jaron kotiotteluiden yleisömäärä on viime kausina pyörinyt tuhannen tanhuvilla, joten jonkinlaista karsintaa olisi tehtävä. Irtolippuja ei porteilla myytäisi, mutta kaikkien kausikorttilaisten olisi halutessaan päästävä sisään.

Haga muistuttaa, että tässäkin asiassa saattavat tilanteet elää ja voi olla, että sääntöä saisi erikoisluvilla kiertää.

Voisi esimerkiksi päätellä, että kukaan ei saa aivastettua Keskuskentän aurinkokatsomosta pääkatsomoon asti tai päinvastoin. Niinpä vastapäisten katsomoiden eriyttäminen omiksi alueikseen loisi kaksi erillistä korkeintaan 499 osanottajan tilaa.

– Aluehallintovirasto aikanaan päättää mahdollisista poikkeusluvista, Haga tietää.

Jalkapallokauden yllä liitelee yhä tummia pilviä sarjatasosta riippumatta. Mitä tapahtuu, jos pelaajalla, valmentajalla tai esimerkiksi huoltajalla diagnosoidaan korona?

Ohjeistuksia ei vielä ole, mutta millään tapaa varmaa ei kauden pelaaminen loppuun tule olemaan. Omat epävarmuutensa seurojen ylle ovat heittäneet talousvaikeudet ja se, miten hyvin joukkue edes on pysynyt koossa poikkeustila-aikana.

Ainakin jälkimmäisen asian osalta Jarolla on pullat hyvin uunissa, kun kaukomailla on vain tuore HIFK-laina Rafael Ferreira Francisco eli Toró.

– Toró on vielä kotimaassaan Brasiliassa, mutta hän tulee 22. toukokuuta Pietarsaareen. Olimme vähän huolissamme, että löytyykö hänelle lentoja, mutta kaikki onnistui hyvin, Haga iloitsee.

Kävi jalkapallokaudelle 2020 miten tahansa, niin tänä kesänä monet katseet ovat Keskuskentän ohella Länsikentässä ja sen välittömässä läheisyydessä. Jaron jalkapallostadionprojekti edistyy Hagan mukaan suunnitellusti.

– Stadionhankkeessa mennään ajallisesti strategian mukaan, kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä.

Haga tiedostaa, että korona-aika ennakoituine kansantalouden romahduksineen saattaa huolestuttaa monia stadionista haaveilevia. Toisaalta laskusuhdanne voi tehdä rakentamisesta aiempaa halvempaa niille, joilla on varaa rakentaa.

Mutta mahtuuko stadion tosiaan Länsikentän paikalle?

– Mahtuu.

Lue lisää:Kristian Sundqvistin jalkapallokolumni: Lähifutiksen aika voi koittaa

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä