Paikallisuutiset

PS 20 vuotta sitten: Koiratahtista elämää korpien kätkössä

Lotta Kronqvist hengittää luonnon rauhaa Åvistin metsän keskellä huskyperheensä kanssa.

Lotta Kronqvist elelee siperianhuskyjensa kanssa toista talvea Purmon Åvistin susirajalla. Nyt koiratarhassa on 27 asukasta.

Sivilisaatioon eli lähinaapurustoon, kunnalliseen vesijohtoon ja sähköverkkoon on tosin vain päälle puoli kilometriä, mutta Lotan kotitie kääntyy pussinperälle, sinne, missä kyläläisten mielestä on vain soita ja metsää. Juuri niissä hän hengittää luonnon rauhaa ja sopusointua.

Sähköt pienessä hirsimökissä on ja vesikin tulee ja menee – kun tuo ja vie.

– Täysikuuta ja revontulia ihastellessa ei tarvitse tuskailla ainakaan elämäntarkoituksensa kanssa. Se on juuri tätä hetkeä, sitä, ettei jää elämätöntä elämää jälkeen. Että elää kuin viimeistä päivää.

27 hännänheiluttajan ei yksinäisyyskään iske edes korvessa.

Erakko, elämäntaituri, oman tiensä kulkija. Oravanpyörässä polkevalle tämän 33-vuotiaan rohkean naisen asenne olemiseen on sietämättömän kevyt.

Ensinnäkin; kaikki tulee ajallaan – jos on tullakseen. Toiseksi; haitanneeko tuo mitään. Kolmanneksi; hätä keinot keksii.

Lotta raivasi kuin Jussi konsanaan paikan unelmalleen, kahden - kapean ja pitkän - hehtaarin tilukselleen.

Sen hän osti paikalliselta maanomistajalta, koska sopivaa, kauaksi huutoetäisyydestä jäävää taloa ei lähimailta löytynyt. Tämä savotta on vasta alussa.

– Olisin muuttanut vieläkin syvemmälle, mutta jonkinlainen kulkuyhteys ulkomaailmaan pitää säilyttää.

Lomittajanvirka Överpurmon ja Åvistin lomitusrenkaassa ratkaii asettumisen. Lähin lomitettava navetta nyt puolen kilometrin päässä, tie sinne vie oman pienen perunamaan sivusta.

Ennen työmatkoihin meni kolmatta tuntia päivässä, päälle pitkä ilta ja aikainen aamu. Eläinrakkaalle eläimet kuuluvat myös vapaahetkiin. Vuokranavetassa Lotalla on possuja ja lampaita karitsoineen ja pässineen.

– En minä pesunkestävä erakko ole ollenkaan, Lotta naurahtaa.

– Onhan minulla miesystävä ja käynhän minä töissä, kaupassa, pankissa ja postissa.

Palvelut ovat 5 kilometrin päässä Vilobackassa, korjaamo löytyy omasta kylästä, Lillpyystä saa rakennus- ja maataloustarvikkeet. Sinnekin on vain 13 kilometriä.

Pietarsaareen matkaa kertyy 50 kilometriä, mutta harvoin sinne on asiaa.

– Kokeilin kaupunkiasumista, mutta yksiö kävi laakeaan maisemaan tottuneelle äkkiä ahtaaksi. Merkonomin paperitkin ovat joutuneet ties minne, hän huomaa, että se siitä kaupunkilaistumisesta.

– Pelko, pelko ja pelko. Siitä minulle jaksetaan tolkuttaa. Pitäisi pelätä pimeää, karhuja, hirviä ja yksinäisyyttä ennen kaikkea. Tämän porukan läheisyydessä sitä paitsi sitkeinkään karhu ei talviunta saa, nauraa Lotta.

– Hirveä olen katsonut silmästä silmään ja se pakeni omille teilleen, vasan kanssa tilanne olisi ollut toinen, hän arvelee.

Ajan sivu -sarjassa seurataan 10, 20 tai 30 vuotta sitten PS:n julkaisemia juttuja.