Paikallisuutiset

Ensimmäinen vahdinvaihto 40 vuoteen Pietarsaaren kaupunginpuutarhurin pestissä

Jan-Ole Bäck lähtee eläkkeelle, työtä jatkaa kokkolalainen Ralf Lillfors. Bäck oli aikoinaan Suomen nuorin kaupunginpuutarhuri, nyt 68-vuotispäivänsä kynnyksellä hän on vanhin.

Pietarsaaren pitkäaikainen kaupunginpuutarhuri Jan-Ole Bäck lähtee eläkepäiville huomattavasti keventyneellä olemuksella. - Painoa on vähemmän, ikää enemmän, tuumii Bäck, joka täyttää 68 vuotta marraskuun lopulla. Bäck tuli kaupungin palvelukseen puistotyöntekijäksi vuoden 1979 toukokuussa eikä 56-vuotias seuraaja, Ralf Lillforskaan Kokkolasta mikään keltanokka alalla ole. Kuva: Pirkko Högkulla

Pietarsaaren kaupunginpuutarhurin pestissä on tapahtunut ensimmäinen vahdinvaihto sitten lähes neljäänkymmeneen vuoteen. Uutena tehtävässä on aloittanut kokkolalainen Ralf Lillfors, joka seuraa tehtävässä pietarsaarelaista Jan-Ole Bäckiä.

Historian siipien havinaa on kuultavissa, sillä Bäck oli aikoinaan, vuonna 1984, virkaan vakinaisesti astuessaan Suomen nuorin kaupunginpuutarhuri. Samoin hän on nyt maan vanhin toimestaan eläkelöityvä kaupunginpuutarhuri. Eläkepäivät koittavat 1. marraskuuta ja loppukuusta pyörähtää ikämittariin numero 68.

Työelämän tilinpäätöksessä on Jan-Ole Bäckiä jäänyt päällimmäisenä harmittamaan kaksi asiaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ensimmäinen harmitus: Koulupuutarhan kesäkahvilan ja lukioiden lähellä sijaitsevan leikkipaikan laajentamissuunnitelmien kaatuminen rahan puutteeseen. Bäck haluaa projektista vielä hoksauttaa, että se kannattaa pitää korvan takana.

– Koulupuutarha on kasvitieteellisenä puutarhana Pietarsaaren ylpeys ja suosittu käyntikohde keväästä syksyyn niin paikallisten kuin turistien keskuudessa.

Bäck pohdiskelee, että saivathan kaupunkilaiset sittemmin Snellmanin puiston Vanhaan satamaan.

– Se on oikein hyvä puisto, tehty eri ikäisille, on leikkiä ja liikuntaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toinen harmitus: ystävyyskaupunkipuiston hautautuminen kirjoituspöytälaatikkoon.

– Toiveena oli muodostaa parenteesiin Raatimiehenhakaan ystävyyskaupunkipuistot sikäläisine istutuksineen. Tilalle tulivatkin jalkapallokentät ja puistohanke jäi ajatuksiksi paperille.

Mukavien muistojen joukossa ilostuttavat monet hankkeet kuten Fäbodan lintutorni ja 700 metriä esteetöntä polkua merenrantamaisemissa. Myös projekti-Itälä nostaa vielä hymyn huulille.

– Toteutimme arkkitehti Ben Griepin kanssa aikoinaan Svedeniin projektin, jolla asuinalueelle tuotiin vihreyttä, tekemistä ja mukavan asumisen tunnelmaa. Se oli mieluisa hanke, jota asukkaatkin arvostivat. Erityisesti pelialueet saivat kiitosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uusi kasvihuonekin saatiin lopulta mistä on kiittäminen yksistään Schaumanin sukua.

Mahtava työyhteisö, Bäck vastaa kysymykseen pitkästä, viidelle vuosikymmenelle venyneen työuran salaisuudesta.

Käsi sydämelle: ei nyt ihan joka päivä, mutta lähes joka päivä on ollut ilo mennä töihin.

– Ikä on tullut vastaan ja on aika astua sivuun. Olen viihtynyt erinomaisesti erittäin hyvässä työyhteisössä. Aina on puhallettu samaan hiileen ja saatu asiat sujumaan, Bäck kiittää.

Työ on viime vuosina painottunut olemassaolevien puistojen ylläpitoon. Lisäksi on panostettu mm. katuviheriöihin. Istutuksia puista pensaisiin löytyy monen kadun varrelta.

Perinnöksi seuraajalle hän jättää toiveen kaupungin sisääntulojen elävöittämisestä.

– Tulijan pitäisi huomata saapuneensa kaupunkiin.

Jan-Ole Bäck oli järjestyksessä neljäs Pietarsaaren kaupunginpuutarhuri. -Toiminta pyöri 1990-luvulle asti koulupuutarhalautakunnan alaisuudessa. Lautakunta ei ollut poliittisesti valittu. Ei lautakunta ole enää vuosiin toiminut, mutta ei sitä olla kyllä lakkautettukaan, toteaa Bäck. Kuva: Pirkko Högkulla

Siemen viheralalle kylväytyi armeijassa.

– Palvelin polvivamman vuoksi b-miehenä ja pääsin hoitamaan viheralueita pitkin Tammisaarta. Tykkäsin siitä kovasti ja päätin ruveta puutarhuriksi. Opiskelin alaa ensin Lannäslundilla sitten Espoossa

Pietarsaaren kaupungin palveluksessa Jan-Ole Bäck aloitti 23-vuotiaana puistotyöntekijänä vuoden 1979 toukokuussa.

– Jo ensimmäisen talven aikana tuurasin silloista kaupunginpuutarhuri Runar Österholmia ja apulaiskaupunginpuutarhuri Seija Sjöblomia.

Vuonna 1984 Bäckistä tuli järjestyksessä neljäs Pietarsaaren kaupunginpuutarhuri.

– Alussa työtehtävät koostuivat lähinnä puistoalueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja työnjohtotehtävistä. Välillä olin lapion varressa. Vakituisia työntekijöitä puutarhalla oli tuohon aikaan kaksitoista, päälle kausityöntekijät.

Toiminta pyöri 1990-luvulle asti koulupuutarhalautakunnan alaisuudessa.

– Koulupuutarhalautakunta ei ollut poliittisesti valittu. Siihen kuului Gymnasiumin rehtori, biologian opettaja, minä ja Schaumanin suvun edustaja. Ei lautakunta ole enää vuosiin toiminut, mutta ei sitä olla kyllä lakkautettukaan, Jan-Ole Bäck huomauttaa.

Kesästä lukien Bäck on hengähtänyt pitämällä kaikki lomat ja rästivapaat pois. Päivä alkaa tavalliseen tapaan aamuviideltä, oli palkkatöitä tai ei.

– On ollut hyvä alku lähteä eläkkeelle lomien kautta. Olisi minulla nyt mahdollisuus nukkua pidempään, mutten halua. Aamun hetki on paras. Tapaan myöskin sanoa leikilläni, etten halua nukkua nuoruuttani pois.

– Meillä on omakotitalo Pietarsaaressa ja huvila. Niissä riittää ensitöiksi puuhaa. Ristikoita harrastan. Ehkä alan pelata boulea. Siitä saisi uutta sisältöä ja sosiaalisia suhteita elämään, hän juttelee.

Perheeseen kuuluu vaimo, aikuinen tytär ja mies sekä heidän lapsensa.

Onnistunut painonpudotus on loppusuoralla. Painoa Bäckillä on tipahtanut jo 17 kiloa kuluneen vuoden aikana. Tavoite häämöttää kolmen kilon päässä.

– Olen vain vähentänyt syömistä ja syönyt terveellisemmin. Kroppa pääsi lipsahtamaan vähän turhaan tuhtiin kuntoon työvuosina. Nyt on mahtava fiilis kun on kevyempi liikkua.

Tosin Bäck ei hölkkää eikä hikoile.

– En lähde erikseen lenkille, mutta kaikenlainen hyötyliikunta maistuu.

Ei 56-vuotias Ralf Lillforskaan mikään keltanokka viheralalla ole. Pitkä ura alkoi nuorena puistotyöntekijänä Kokkolassa.

Ennen Pietarsaaren kaupunginpuutarhurin tointa Lillforsilla vierähti pitkä rupeama hautaustoimen päällikön tehtävissä; ensin Kokkolan seurakuntayhtymässä, sitten Vaasassa. Koulutukseltaan Lillfors on maisemasuunnittelun hortonomi (amk), puistopuutarhuri ja puutarhuri.

Kokkolalainen Ralf Lillfors aloitti Pietarsaaren uutena kaupunginpuutarhurina kesäkuun alussa. - Jo opiskeluaikoina käytin Koulupuutarhan kasveja muun muassa kasvien tunnistamiseen talviasussa. Kuva: Pirkko Högkulla

– Muutimme vaimon kanssa toissa vuonna Vaasasta takaisin Kokkolaan, lähemmäs lastenlapsia. Tähän mennessä työ Pietarsaaressa on ollut pelkästään hyvä kokemus. Olen viihtynyt suuresti, Ralf Lillfors kuvaa.

Pietarsaari on tuttu paikka puistojensa osalta vuosien takaa.

– Jo opiskeluaikoina käytin Koulupuutarhan kasveja muun muassa kasvien tunnistamiseen talviasussa.

Puistoja Lillfors kuvaa kaupungin sydämeksi, joka Pietarsaaressa sykkii hänestä vahvana.

– Pietarsaaren puistot ovat tehneet minuun vaikutuksen. On hienoa päästä niitä ylläpitämään ja edelleen kehittämään niitä yhteistyössä kaupunkilaisten kanssa.

– Kaikki nämä historialliset, toisiaan täydentävät puistot kuten Koulupuutarha, Aspegren, Vanhan sataman puistometsä. Ne tarjoavat asukkaille arjen ympäristöjä, joihin kokoonnutaan, koetaan ja rauhoitutaan hyvään oloon, Lillfors ihastelee.

Rakennettuja puistoja ja muita viheralueita on kaupungin kokoon nähden melko paljon, yhteensä noin 47 hehtaaria.

– Vaikka kaupunkikeskustaa on rakennettu, on vihreys säilynyt, mikä sekin on ollut ilo todeta.

Vihreä perintö jättää kaupunkimaisemaan lempeän jäljen.

Kaupunginpuutarhurina Ralf Lillfors vastaa puistoista, viheralueista, puistometsistä ja toimii mm. kunnossapidon tilaajana. Ennen Pietarsaarta hän toimi Vaasassa hautaustoimen päällikkönä. Kuva: Pirkko Högkulla

Työpiste löytyy kaupungintalolta kunnallistekniseltä osastolta ja työkenttää riittää myös osaston ulkopuolella. Kaupunginpuutarhuri vastaa puistoista, viheralueista, puistometsistä ja toimii mm. kunnossapidon tilaajana. Viheralan asiantuntijan näkemyksellä on oma painoarvonsa myös monenlaisissa kaupunkikehitys- ja kaavahankkeissa.

Tilaaja-tuottaja -malli on tuoreelle kaupunginpuutarhurille uutta. Viheralueiden ja puistojen hoidosta vastaa nykyisin Alerte, jonka kanssa on hoitosopimus. Kaupunginpuutarhurin tehtävänä on suunnitella ja tilata palvelut ja valvoa, että asiat niiltä osin sujuvat.

– Opeteltavaa vielä riittää muutoinkin. Perehtyminen kokonaisuuteen yleensä kestää vuoden verran, Lillfors luottaa.

Ajankohtaisista hankkeista hän mainitsee Permon leikkipuiston, joka saa uuden aidan lähiviikkoina.

– Parhaillaan käydään läpi talveen varautumista sekä kasvihankintoja kaupungin viheralueille ensi kaudeksi. Pian budjetti tulee nähtäväksi ja kommentoitavaksi.

Puutarhalla on omakotitalossa asuvalle oma tärkeä paikkansa myös vapaahetkissä.

– Harrastan viljelyä ja teen mielelläni erilaisia kasvikokeiluja. Pienen kasvihuoneen hankin vasta äskettäin. Siitä tulee ensi kevään juttu.

Aikaa löytyy myös kuntosalille, pyöräilylle ja murtomaahiihdolle.

Otsikkoa ja alariviä muutettu24.10.2023 klo 8.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä