Kolumnit

Päivi Jokitalon kolumni: Kuudenkympin kynnyksellä

Kirjoittaja on kulttuurialan moniottelija ja kulttuurin sekakäyttäjä.

Kuva: Yksityinen

Syntymäpäivän lähestyessä tulee nykyisillä lukemilla tarve inventaarioon. Nyt on vuosi aikaa kuusikymppisiin: onko vielä jotain tärkeää tekemättä tai kokematta? Selvää on, että suunnitelmia ei kannata hyllyttää pitkiksi ajoiksi.

Kymmenen vuotta sitten vietin 50-1 -juhliani Pietarsaaressa ihanien ihmisten ympäröimänä. Uuteen kotikaupunkiin, sen asukkaisiin ja rakennuksiin oli lämmin suhde ja uudenlainen elämäntilanne tuntui oikealta.

Vuosikymmentä myöhemmin olen taas uudessa tilanteessa, uudessa kaupungissa, uudessa työssä ja juhlapäiväkin kuluu ammattiasioiden parissa - Pohjanmaalla kylläkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viisikymppisen elämä on ollut hyvää. Uusina ulottuvuuksina siihen on ilmaantunut kolme kissaperheenjäsentä, juoksua ja joogaa, ripaus uudenlaista mielenrauhaa, mutta myös huolta läheisistä, ahdistusta maailmantilanteesta ja ympäristöstä. Viime metreillä ennen syntymäpäivää toteutui myös pitkään suunnitteilla ollut ammatillisen opettajan pätevyys. Oppiminen ei siis koskaan lakkaa.

Koska kuluneet kymmenen vuotta ovat hujahtaneet ohi joutuisasti, en voi olla pohtimatta, miten seuraavat kymmenen haluan viettää.

Koska kuluneet kymmenen vuotta ovat hujahtaneet ohi joutuisasti, en voi olla pohtimatta, miten seuraavat kymmenen haluan viettää. Ajatus hieman huimaa ja hitusen pelottaa. Kaikkea ei toki elämässä voi kontrolloida, mutta millaista haluan elämän olevan siltä osin kuin voin siihen vaikuttaa?

Tällä viikolla opiskelijat kysyivät tapahtumatuotannon kurssin lopuksi, minkälaiset kirjaston tapahtumat ovat itseeni tehneet suurimman vaikutuksen. Kysymys oli hyvä ja ensi hämmennyksen jälkeen vastauskin oli selvä: ne tilaisuudet, joissa esiintyjän ja yleisön välille on syntynyt yhteys, tilaisuudet, joissa yleisöstä ja esiintyjistä on muodostunut ainakin väliaikaisesti yhteisö.

Kirjailijahaastattelut, musiikkiesitykset, vinkkaustilanteet, lukupiirit ja keskustelutilaisuudet, joissa koko läsnäolijoiden joukko on tuntenut olevansa kanssaihmisiä jaettujen kokemusten äärellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Samanlainen tunne syntyi syntymäpäivälahjaksi saamallani Antti Tuiskun keikalla, jossa tuhansien eri-ikäisten kuulijoiden meri hyppi ja huojui samaan tahtiin, lauloi ja tanssi, liikuttui ja iloitsi. Vastaava fiilis on parhaimmillaan syntynyt muissakin konserteissa musiikinlajista riippumatta: olemme yhteisö, ihmisiä jotka tuntevat samoin, haluavat toisilleen hyvää. Näitä elämyksiä haluan seuraavaan vuosikymmeneen lisää.

Tämä on samalla tällä erää viimeinen kolumnini. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua olen viettämässä eläkepäiviäni Pietarsaaressa ja valmis taas yhteisiin kokemuksiin myös tekstien muodossa. Kiitos sinulle, että olet ollut seurassani!

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä