Ihmiset 

Paikallisena kulttuurikeskuksena tunnettu Villa Sveden taipuu myös kodiksi

Pietarsaari

Itärannantien mutkassa täyteen mittaansa ojentautuva Villa Sveden on tullut yleisölle tutuksi paikaksi lukuisista taidenäyttelyistään, konserteista, teatteriesityksistä, lausuntatapahtumista, kahvilatoiminnasta. On tanssittu häitä ja vietetty valmistujaisia.

Juuri niin kuin taiteilija ja kirvesmies Olavi Tiala visioikin 1985 luvatessaan kunnostaa Villan rakennukset ja puiston kulttuurikeskukseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaupungin rakennusperintöön kuuluva ja 1800-luvun huvilarakennusarkkitehtuuria edustava Villa Sveden taipuu myös kodiksi. Pietarsaaren kaupungin omistuksessa olevaa kiinteistöä puistoineen on viimeiset vuodet emännöinytSiv Ågren, joka nauraa kuuluneensa kalustoon heti naimisiinmenosta 1996 lukien.

"Kakluuneja on, muttei niissä ole enää aikoihin pidetty tulta".

– Olen juurtunut tähän taloon ja paikkaan, jonka koen kodikseni. Toivon saavani vanheta ja ehkä jopa työskennellä indententtinä täällä.

– Olavin sairastuttua on toiminta pyörinyt säästöliekillä verrattuna vilkkaimpiin aikoihin. Tapahtumia on toki ollut, kahvilaa on pidetty auki ja ryhmiä käynyt, Ågren juttelee.

Uutta virtaa Villan elämään kulttuurikeskuksena viritellään Ågrenin iloksi yhdistyksen voimin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yksityistä tilaa aikoinaan kesähuvilaksi rakennetussa Villassa on kolmen vinttikamarin verran uudemmassa osassa eli 1930-luvulla valmistuneessa lisärakennuksessa. Talokaunottaren tyyli edustaa pohjoismaista kansallisromantiikkaa ja esikuvana ovat toimineet norjalaiset sauvakirkot. Alaosan seinä on paanutettu. Eikä siinä vielä kaikki. Komeuden kruunaavat lohikäärmeen päät.

Sisätiloissa yläkertaan johtavat kapeahkot portaat, joiden yläpäässä porrastasanteelle on saatu mahtumaan pieni kodinhoitopiste pyykkikoneineen.

– Välillä tuntuu siltä, että vintti on yhtä vaate- ja tavaravarastoa.

Tosin taiteilijasieluista asukasta ei haittaa vaikkei ympärillä kaikki ole ihan tip top.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Käytännössä käyn yläkerrassa vain nukkumassa, kaikki muu arki pyörii alakerrassa. Lastenlapset viihtyvät vintillä piirtämässä.

Kun Siv Ågren ei ole Villassa hän tekee töitä museolla siivoojana ja vahtina.

Yleisölle aukioloaikoina tarkoitettu tila on matalammassa, alkuperäisessä tuvassa, jota käytetään näyttelyihin ja kokoontumisiin.

Kävijä voi istahtaa johonkin sinisen salin monista asiakaspaikoista nauttimaan kupillisen kahvia kattohirsiin kiinnitettyjen sinisten keräilylautasrivistöjen alla ja pistäytyä tyyntä tunnelmaa huokuvassa Sigridin salissa.

Runsaasta sisustuksesta suuri osa on Olavi Tialan tekemiä hankintoja, loput on lainassa Pietarsaaren kaupungilta.

Keittiö on kodin sydän myös Villassa.

– Koti on minulle ennen kaikkea paikka, jossa voi harrastaa. Keittiössä työskentelen tietokoneella, maalaan, teen uutta musiikkia - ja välillä vähän ruokaakin, Siv Ågren naurahtaa.

Työpiste on ikkunan edessä ja siitä avautuu Karhusaaren uimarannan kautta mieltä rauhoittava näkymä merelle.

– Kahvilan puolella istuskelen usein neulomassa nojatuolissa.

Tälläkin hetkellä tulijaa tervehtii korillinen syötävän herkulliseksi itsevärjättyjä lankavyyhtejä odottamassa kerinpuuhun pääsyä. Käsitöitä rakastava Ågren haaveilee neulomisen ja virkkaamisen lisäksi perehtymisestä kudontaan.

– Kenties hankin kangaspuut sitten eläkkeellä.

Alkava syksy tuo mukanaan näyttelyihin valmistautumista: loppuvuodesta Siv Ågrenin taiteeseen voi tutustua Uudessakaarlepyyssä ja alkuvuodesta Korsnäsissä.

Nykyajan mittapuulla huonerakenne ei ole vanhassa talossa järin käytännöllinen. Ikkunanpesuaikaan ei aina naurata kun lasiruutuja on 600 kappaletta.

– Olavi kerran laski niiden määrän.

Paukkupakkasilla sukat pyörivät jalassa sisälämpötilan laskiessa kahdeksaantoista.

– Talvella ei vanhassa kesähuvilassa ole yhtään idyllistä, vaan hirveän kylmä. Silti en vaihtaisi.

Kiinteistö lämpenee suoralla sähköllä.

– Kakluuneja on, muttei niissä ole enää aikoihin pidetty tulta. En uskalla sytyttää valkeaa ennen paloturvallisuuden varmistamista.

Pientä fiksaamista vaatii pikkuhiljaa moni muukin paikka.

– Pintoja pitäisi yleisesti raikastaa. Ajan hammas alkaa näkyä lattioissa ja erityisesti keittiössä, Siv Ågren toteaa.

Castrénin huvilasta Villa Svedeniksi

Merikapteeni Carl Humble sai 1840-luvun puolivälissä oikeuden rakentaa kesäasunnon itselleen ja perheelleen tontille, jolle Villa Sveden myöhemmin pystytettiin. Kesähuvilassa oli alkujaan kolme huonetta. Alkuperäinen tupa toimii näyttely- ja kokoontumistilana.

Apteekkari Viktor Schauman osti Humblen huvilan kehittäen ympäröivää aluetta aluksi pieneksi maatilaksi, missä oli maanviljelystä ja karjaa.

Senaattori Arthur Castrénin kanssa avioitunut tytär Sigrid Schauman lunasti itselleen Villa Svedenin rakennukset ja maat vuonna 1914. Alettiin puhua Castrénin huvilasta.

Taiteilija ja kirvesmies Olavi Tiala otti vuonna 1985 tehtäväkseen kunnostaa rakennukset ja puiston kulttuurikeskukseksi. Villa Svedenistä tuli vähitellen sekä asuin- että työpaikka. Tätä nykyä paikkaa hallinnoi puoliso Siv Ågren. Pietarsaaren kaupunki omistaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä