Paikallisuutiset
"Ottakaa ryssiltä aseet!" – Uno Fagernäs tempautui Teerijärven maaseudulta soturiksi, jonka alaisuudessa taistelivat Lauri Törni ja Mauno Koivisto
Kirja-arvio
Kun kirjan nimi on "Ottakaa ryssiltä aseet" – Kenraali Uno Fagernäsin sodat saattaa lukija odottaa jylhää soturimuotokuvaa.
On tietokirjailija-toimittaja Tarja Lappalaisen viime viikolla ilmestynyt 440-sivuinen teos sitäkin, mutta ennen kaikkea kyseessä on vetävä kertomus ihmisestä, joka eli huiman ja hurjan elämän.
Teerijärvellä maatalon pojaksi vuonna 1894 syntynyt Frans Uno Fagernäs tempautui nuorena mukaan aikakauden suuriin tapahtumiin ja osaksi samoihin aikoihin syntymässä olleen itsenäisen Suomen historiaa. Talvi- ja jatkosodissa hän niitti mainetta korpisotimisen strategiat ja taktiikat hallinneena rykmentin- sekä divisioonankomentajana.
Elämäntie sotilaaksi oli silti kaikkea muuta kuin ennalta määrätty.
Kansakoulun sijaisopettaja sattui Teerijärvellä huomaamaan Uno-pojan poikkeuksellisen kiinnostuksen kirjallisuutta kohtaan. Unolle oli kotona petattu elämä talonpoikana, mutta vanhemmat päästivät kuin päästivätkin pojan Pietarsaareen oppikouluun.
Pietarsaaressa oli 1910-luvulle tultaessa jo voimakasta itsenäisyyshenkeä ja venäjääkin koulussa lukenut Fagernäs kertoikin myöhemmin oppineensa "niin paljon venäjää, että osasin kirota [vuonna 1904 ammutun Nikolai] Bobrikoffin muistoa venäjäksi".
Lappalainen kuvaa jo tässä vaiheessa muunkinlaista henkilöhistoriaa. Peräti herkullisia ovat Unon pyrkimykset selvittää mitä tehdä, jos lemmenleikki lukioihastuksen kanssa olisi edennyt hekumalliseen maaliin saakka.
Uno kuvasi myöhemmin onnistuneensa löytämään naisen fysiologiaa avanneen kirjan: "Sain kirjasta tietyn teoreettisen johdatuksen, mutta minulta puuttui kokemus täysin".
Lopullinen radikalisoituminen militantiksi itsenäisyysmieheksi eli Saksassa koulutetuksi ja Saksan armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa taistelleeksi myöhemmäksi vapaussoturiksi tapahtui kaksikymppisenä ylioppilaana Helsingin yliopistossa. Ottakaa ryssiltä aseet ei kuitenkaan ole täysin kronologinen teos, vaan ennen Uno Fagernäsin lapsuus- ja teinivuosia on lukija aloittanut urakkansa hurjalla taistelukohtauksella.
Komentaja Uno Fagernäsin alaisen Lauri Törnin iskujoukko – riveissään muun muassa myöhempi presidentti Mauno Koivisto – puolustautuu vuoden 1944 maaliskuussa Aunuksen Karjalan Seesjärvellä ja Kuusniemessä. Vastassa on lukumääräisesti ylimääräinen vihollinen ja kaksi luotia lumipukunsa hupun läpi saaneen Koivistonkin henki oli senteistä kiinni.
Kenraali Fagernäs tuli taisteluiden loppuvaiheessa itse etulinjaan, jossa luotien viuhuessa yhytti myöhemmin paljon myöhemmin Vietnamin sodassa Larry Thorne -nimisenä kapteenina kuolleen Törnin.
Kun Lappalainen malttaa jättää tämän kiehtovan ja ruudinkatkuisen alkunousun kahden ja puolen sivun mittaiseksi uskaltaa lukija luottaa siihen, että tämä kirja on tehty luettavuus mielessä.
Eivätkä loput sivut odotusta petä; tämä on suuren yleisön tietokirja määritelmän parhaassa merkityksessä. Suurin paino on Uno Fagernäsin legendaarisen sotilasmaineen luomissa sodissa, mutta ihminen-Uno kulkee ja hengittää mukana.
Uno Fagernäsin muiston ylle leijumaan jäänyt yksi suuri pilvi liittyykin muihin kuin varsinaisiin sotatapahtumiin. Kun Pietarsaaressa päätettiin vuoden 1918 maaliskuussa ampua kuusi suomenkielistä työväenliikkeen aktiivia sekä entinen lääninsihteeri Johannes Jääskeläinen ei kaupungissa sodittu. Pietarsaari oli koko sisällissodan ajan rintamilta syrjässä eivätkä surmatut olleet ottaneet osaa sotaan.
Perimätiedon mukaan olisi Uno Fagernäs ollut mukana yöllisessä näytösoikeudenkäynnissä, jonka päätteeksi joukkomurha pantiin toimeen. Historiallinen näyttö ei tätä olettamaa tue.
Jääkärikapteeni Fagernäs ei kaiken todennäköisyyden mukaan ollut murhien aikana Pietarsaaressa, vaan Teerijärvellä. Sinne juuri ensimmäisen maailmansodan melskeistä Suomeen ja sisällissotaan saapunut jääkärikapteeni Uno Fagernäs oli tullut lyhyelle kotilomalle.
Lappalainen ei kuitenkaan kirjassa tyydy tähän, vaan linjaa, että "tosiasioiden valossa Uno Fagernäsin kuuluminen kenttäoikeuteen on ollut yksinkertaisesti mahdotonta, sillä paikalla oli lakimieskoulutuksen saaneita ja korkeamman sotilasarvon saaneita jääkäreitä".
Kyseinen "kenttäoikeus" saati sen antamat pikatuomiot eivät olleet laillisesti päteviä. Tämä kirja ei "oikeuden" toimivaltaan tai tuomioon kantaa ota, mutta teloituksessa oli kyse rikoksesta, jotka vallinneessa ja myöhemmässä 1920- ja 30-lukujen ajan hengessä jätettiin tutkimatta.
Niinpä niin sanotun oikeudenkäynnin mahdollisten sisäisten logiikoiden kautta on hankala varmuudella väittää, keitä ei paikalla olisi voinut olla. Uno Fagernäs hyvin suurella todennäköisyydellä ei ollut, minkä täytyy riittää hänen maineensa puhdistamiseen.
Tietty poleemisuus ei tällaiselle populääritieteelliselle historiateokselle toki ole suuri synti jos synti lainkaan. Pitkään vallitsi Suomessa myös aika, jolloin yhteiskunnallisen valtavirran painotukset olivat Suomessa aivan toiset ja jäätyään vuonna 1954 puolustusvoimista eläkkeelle ei Uno Fagernäs pelännyt olla virallista julkista mielipidettä vastaan.
Uno Fagernäs ja hänen vaimonsa Agnes muuttivat Unon eläköitymisen myötä Pietarsaareen, josta käsin eläkeläiskenraali ryhtyi voimakkaaksi yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi. Kirja kertoo Fagernäsin saaneen Pietarsaaren vasemmistolaisilta pilkkanimen loanheittäjäkenraali.
Uno Fagernäsin sanan säilän saivat tuta Neuvostoliittoon kallellaan olevat poliitikot ja eritoten vuonna 1956 ensi kertaa presidentiksi valittu Urho Kekkonen. Uno Fagernäs jäi vallinneessa YYA-ilmapiirissä marginaaliin.
Kyseinen marginaali ei kuitenkaan ollut lukumääräisesti kovin kapea, koska veteraaneja oli yhä paljon. Vuonna 1974 saapui Uno Fagernäsin 80-vuotispäivän kunniaksi Raahessa järjestettyyn kansanjuhlaan noin 3000 ihmistä.
Eipä muisto ole unhoittunut vieläkään. Ottakaa ryssiltä aseet -kirjan julkistamistilaisuuteen viime viikon keskiviikkona saapui Helsingin Ostrobothnialle muun muassa entisiä puolustusvoimain komentajia sekä Mauno Koiviston tytär Assi Koivisto.
Pietarsaaressa Uno Fagernäsiä on muistettu hänen pitkäaikaisen asuintalonsa seinään kiinnitetyllä muistolaatalla. Kaupunginjohtaja Paul Hallvar järjesti Unolle ja Agnesille talosta asunnon Unon jäätyä eläkkeelle. Unon pitkä elämä päättyi vuonna 1980, seitsemän vuotta Agnesin jälkeen.
Uno Fagernäsin muisto ansaitsi Tarja Lappalaisen kirjoittaman kaltaisen kirjan. Fagernäsin yhteyttä Pietarsaaren historian pahamaineisimpaan rikokseen ei kuten todettua ole voitu todistaa eikä sitä voi pitää todennäköisenä.
Paikallisuutiset
