Kolumnit

Laura Palovuoren kolumni: Lapsuuden läpi kulkee tavaroiden loputon virta

Kirjoittaja on Pietarsaaresta lähtöisin oleva jordanianruotsinsuomalainen paluumuuttaja.

Pääsiäistä varten lapsen piti pukeutua teeman mukaisesti. Hain varastosta vanhan lasten talvihaalarin vuorikerroksen, jonka materiaali oli pörröistä villakangasta. Tein leivinpaperista pupunkorvan kaavat ja niiden mukaan leikkasin kangastilkuista sopivat kappaleet, ompelin ne yöllä iltasadun jälkeen. Pupuvaatteen hiilijalanjälki oli nolla kiloa, sillä kaikki tarvikkeet löytyivät jo kotoa.

Yömyöhään kävi kylläkin mielessäni, että omistaisinpa ompelukoneen, jolloin yhden sauman ompeluun olisi mennyt noin neljä sekuntia eikä puolta tuntia. Mutta uuden ompelukoneen hiilijalanjälki olisi varmasti karmean suuri, ja joutuisin luultavasti käyttää aika monta säkillistä vanhaa tilkkua ennen kuin kompensoisin koneen ympäristövaikutukset.

Aamulla vein kyynelsilmäisen lapsen kouluun; muiden lasten pupun korvat olivat kaupasta ostetut. Mies sanoi jälkeenpäin, että olin vain muotoillut korvat väärin, sillä ne näyttivät pikemminkin Pokemon-taistelussa toivonsa menettäneen Pikachun korvilta kuin terhakkaalta pääsiäispupulta. Itse luulen, että meillä ei vain ole tarpeeksi roolimalleja kestävän elämäntavan valitsemiseen.

Valtiolla on hiilinielutavoitteensa, kunnilla on hiilineutraaliuspaineensa, yrityksillä on kiertotalousohjelmansa, mutta mitä meillä kuluttajilla on?

Valtiolla on hiilinielutavoitteensa, kunnilla on hiilineutraaliuspaineensa, yrityksillä on kiertotalousohjelmansa, mutta mitä meillä kuluttajilla on? Peruskoulu tai markkinavoimat - sosiaalisista suhteista puhumattakaan - eivät kestä sitä, että joku alkaa laskea hiilijalanjälkeä. Miksi ihmeessä minun täytyy joka vuosi ostaa uudet naamiaisasut, jotta lapsi saa tuntea olevansa osa porukkaa? Sehän on täysin kestämätöntä.

Jakamistalous voisi olla yksi ratkaisu pulmaan. Kouluilla voisi olla vaatevarasto, jota käytetään joka vuosi. Tai koti- ja kouluyhdistykset voisivat ylläpitää pukulainaamoa. Näin luciat, tontut, tähtipojat, piparkakut, noita-akat, kummitukset, tiput, puput ja kissat voisivat joka vuosi käyttää samoja vaatteita.

Tämä lisäisi myös sosiaalista kestävyyttä, sillä silloin kaikki olisivat silloin samanarvoisia, eikä pukeutuminen olisi esimerkiksi perheen varallisuudesta kiinni. Nykyajan paineet superäitiyteen voisivat hieman hellittää, kun kenenkään ei tarvitsisi hädissään juosta Prisman käytäviä edellisenä päivänä, tai yrittää yömyöhään itse designata korvia.

Yritin myös googlata pääsiäisvitsan hiilijalanjälkeä. Tarvikepakkiin kuuluu pajunoksia, sulkia ja piipunrassia sekä pahvia, tarroja ja tusseja korttien askarteluun. Arvelen, että suurin taakka tässä tuotteessa on rautalanka, mutta nämä tarvikkeet ovat kokonaisuudessaan turhakkeita, joiden tuottamiseen, valmistamiseen, pakkaamiseen ja kuljettamiseen hupenee luonnonvaroja.

Huomasin, että Marttaliiton sivuilla on melko kattava, koko elämäntapaa koskeva hiililaskuri, mutta missään ei ole esillä yksittäisten tuotteiden laskemiseen tarkoitettua palvelua.

En halua poistaa juhlapyhiä sen vuoksi, että niitä varten tarvitaan koristeita ja erikoispukeutumista. Rakastan askartelua ja minusta on ihanaa, että lapsetkin rakastavat ja arvostavat kädentaitoja.

Tämäkin asia voisi ratketa sopivilla roolimalleilla. Lähikauppa voisi laittaa hyllyyn valittavaksi kierrätystuotteista tehtyjä askartelumateriaaleja. Kouluissa voitaisiin ideoida jotain tyylikästä, sellaisia käsitöitä, joita saa tehtyä ilman, että ostaa aina vain uutta.

Länsimainen lapsuus on suurelta osalta valtavien tavaravirtojen kuljettamista kotitalouksen läpi. Emme kuitenkaan voi jatkaa näin, muuten seuraavalle sukupolvelle ei riitä lapsuutta lainkaan.