Paikallisuutiset

Kun Enakin pojat 1100-luvulla Evijärven rantoja katselivat – Olavi Koivukankaan kirjoittama sukukirja on kiehtovaa luettavaa myös pietarsaarelaissilmin

Modernin Pietarsaaren tunnetuin journalisti lienee toimittajan työt nyttemmin Snellmanin viestintäpuolen hommiin vaihtanut Antti Koivukangas. Hän on tai voi olla olematta tuhatkunta vuotta sitten eli sydänkeskiajalla Evijärven Inanlahdelle saapuneen pirkkalaisen veromiehen suora jälkeläinen.

Antti Koivukankaan sedänOlavi Koivukankaan kirjoittama, viime syksynä julkaistu Koivukangas Söderena -suvun sukukirja todellakin lähtee noin kaukaa.

Tässä vaiheessa joku saattaa todeta, että voi ei, sukukirja. Ne kun saattavat olla raskaahkoa luettavaa sukuun kuulumattomille.

Vuonna 1941 syntynyt filosofian tohtori Olavi Koivukangas kokeneena kirjoittajana kuitenkin hyvin ymmärtää tarinallisuuden merkityksen ja on näin onnistunut luomaan teoksen, jonka suvun ulkopuolinenkin innolla ahmii.

Kaikki joka tapauksessa alkoi Inasta, jonne Enakin pojat eli veljekset perimätiedon mukaan silloin 1100-luvulla verottamaan saapuivat ja antoivat kuvankauniille lahdelle ja sille sittemmin syntyneelle kylälle nimensä. Ena-nimi muokkautui Inaksi 1800-luvulla, mutta elää yhä sukunimissä.

Ensimmäiset varmat tiedot Koivukankaan talon (aiemmin Söderena ja Söder Ena) isäntälinjasta löytyvät 1500-luvulta, jonka jälkeen linja onkin katkeamaton.

Isäntä Olavi Koivukangas esitteli nykyistä taloa ja talliin rakennettua sukumuseota tämän artikkelin kirjoittajalle viime vuoden marraskuussa. Noilla mailla ei voi välttyä tunteelta, että ikiaikaisten jatkumoiden äärellä ollaan eikä Olavin määritelmä pyhästä maasta tunnu liioittelulta.

Pietarsaarelaisittain on kiinnostava sekin, että Koivukankaan-Söderenan suvun ja koko Inan vanhempi historia on perin kaksikielinen. Kylässä puhuttiin molempia kieliä rinnakkain satojen vuosien ajan ja vielä viime vuosisadan alkupuolella kylässä oli myös ruotsinkielinen kansakoulu.

Jo keskiajalla Inaan syntyi järven rantaan kylä, jolle aikojen saatossa rakennettiin taloja päädyt vastakkain; niiden takana olivat sarkajaon mukaiset yhteispellot. Isojako saatiin kylässä päätökseen vasta 1900-luvulla.

Näin kiehtovista lähtökohdista Olavi Koivukangas jatkaa tarinaa viiden vuosisadan takaa nykypäivään.

Lähteitä tutkijalle ovat herkullisesti tarjonneet muun muassa käräjäpöytäkirjat, jotka maassamme ovat välillä säilyneet hyvinkin kaukaa. Antti Ollinpoika Söder-Ena (isäntänä 1562-89) esimerkiksi sai vuonna 1575 kahteenkin otteeseen Pedersören käräjillä pahoinpitelytuomion, tosin tuolloin puhuttiin "mustelmien lyömisestä" tai "parantumattoman ruhjeen" iskemisestä.

Onnistuipa Pietari Juhonpoika Pesonen tosin pistämään Antille sen verran vastaan, että sakkotuomio napsahti hänellekin.

Hurjaa luontoa on saattanut suvun verenperinnössä tilkkanen olla, sillä olipa puukkojunkkareista kuuluisimman eli alahärmäläisen Antti Isotalon (1831-1911) toinen isoäiti Söderenan talon tyttöjä.

Väkivaltaiset anekdootit ovat silti vain sivujuonne siinä työnteon, sitkeyden ja varmasti monenlaisen osaamisenkin tarinassa, jolla eräs seudun vanhimmista kantataloista säilyi ajasta aikaan. Kun Suomen 1690-luvun lopulla kohtasivat nälkävuodet kuoli Söder-Enan talon 18 asukkaasta vain yksi eikä hänkään läheskään välttämättä nälkään. Hallat eivät niin herkästi osuneet järvenrantaviljelyksiin.

Nykyhetkeen peilaten lukijaa koskettavat kirjan kuvaukset Venäjän sotilaiden 1710-luvulla (isoviha) Evijärvelläkin suorittamista hirmutöistä. Enalaiset onnistuivat tiettävästi melko hyvin piileksimään vihalta syrjäisillä Ryytöörin saloilla, mutta monilla muilla Evijärven kylillä tapahtui kauheita ja evijärveläisiäkin myös vietiin Venäjälle orjiksi.

Nälänhädistä ja terrorista huolimatta Järviseudulla ja Enassakin kuitenkin hitaasti mutta varmasti vaurastuttiin muun muassa tervapolton kautta.

Seudun sisäisessä vertailussa oli Söderena jo vuonna 1626 neljänneksi varakkain talo koko Järviseudulla. Näin siis mainitun vuoden karjaveroluettelon mukaan. Mitä kaikkea tietoa onkaan säilynyt!

Kun 1800-lukua elettiin oli Koivukankaan talo sananmukaisesti mukana Suomen valtavirroissa, kun tie Tampereelta Oulun kulki talon pihan halki. Tärkeä oli myös ikiaikainen vesitie Pietarsaareen; sitä pitkin kulki puutavaraa Pietarsaareen etenkin kun puunjalostusteollisuus kaupungissa pääsi vauhtiin.

Mikäli tuntuu, että tässä artikkelissa puhutaan yhtä paljon paikallishistoriasta kuin Koivukankaan-Söderenan suvun historiasta, niin asiaan on hyvä syy. Niin nimittäin puhutaan sukukirjassakin, perustellusta syystä myös. Mikään historiallinen sukutarina ei kasva tyhjiössä, vaan moiset tarinat päinvastoin peilaavat ympäröivää yhteiskunnallista kehitystä.

Kirjasta kiinnostuneelle uskaltaa joka tapauksessa luvata, että liitteineen 184-sivuisesta teoksesta löytyy yllin kyllin sukutietoakin. Ja myös anekdootteja, niitä hurjiakin.

Tämän artikkelin tarkoituksensa ei ole olla Olavi Koivukankaan tekemän arvokkaan ja viihdyttävän (nämä ominaisuudet eivät kirjassa sulje toisiaan pois) referaatti. Mikäli haluaa tietää, mitä kaikkea jossain kirjassa kirjoitetaan, niin kirja kannattaa lukea.

Tälle lukijalle teos toi mieleen myös surun sävyjä. Niin kovin hiljaisia kun ovat kylät nykyään Evijärvelläkin.

Historia silti säilyy ja asutaanhan yhä Inassakin. Lahti on yhä kaunis kuin silloin, kun Enakin pojat siihen ensi kertaa katseensa loivat.