Paikallisuutiset

Kokkolan ja Pietarsaaren suurteollisuusalueet järjestävät yhdessä rekrytointitapahtuman Oulun yliopistolle – MC Alamaa ja MC Kajo tekevät tapahtumalle oman rap-biisin

Kokkolan suurteollisuusalue hakee yhdessä Pietarsaaren kanssa työntekijöitä alueelle.
Kokkolan suurteollisuusalue hakee yhdessä Pietarsaaren kanssa työntekijöitä alueelle. Kuva:

Kokkola Industrial Park (KIP) ja Alholmen Industrial Park (AIP) järjestävät ensi viikon tiistaina yhteisen rekrytointitapahtuman Oulussa. Kokkolan ja Pietarsaaren suurteollisuusalueet järjestävät ensi kertaa RAP (Recruiting Active People) -rekrytapahtuman. Tapahtumapaikkana on Tellus Innovation Arena, Oulun yliopistolla.

Kokkola Industrial Park ja Alholmen Industrial Park Pietarsaaresta muodostavat yhteisen työssäkäyntialueen, sijoittuen vain noin 35 kilometrin päähän toisistaan. Suurteollisuusalueille on sijoittunut 25 tuotannollista toimijaa sekä noin 100 palveluyritystä tukemaan tuotantolaitoksien ydintoimintoja. Alueilla työskentelee yhteensä noin 4 300 työntekijää, ja kesäaikaan jopa 500 kesätyöntekijää.

Suurteollisuusalueiden yritykset tulevat RAP-tapahtumaan esittäytymään sekä kertomaan toiminnastaan ja keskustelemaan opiskelijoiden kanssa siitä, mitä uramahdollisuuksia heillä on tarjota. Yrityksillä on harjoittelu-, diplomityö- ja kesätyömahdollisuuksia ja jopa avoimia työpaikkoja tarjolla. Mukana tapahtumassa ovat muun muassa seuraavat yritykset: Boliden Kokkola, Freeport Cobalt, Merius, Cabb, Kokkolan Energia, Tetra Chemicals Europe, Yara Suomi, OSTP, UPM, Billerud Korsnäs, Baltic Yachts sekä Beamex.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suurteollisuusalueet satsaavat uuteen RAP-rekrytapahtumaan ja luonnollisesti odottavat siltä paljon. RAP -rekrytapahtuma on ensimmäinen konkreettinen askel kohti tiiviimpää markkinoinnillista yhteistyötä KIP:n ja AIP:n välillä. Paikalliset rap-artistit, MC Alamaa ja MC Kajo, ovat säveltäneet tapahtumalle oman rap-biisin, ja he tulevat myös esittämään sen itse tapahtumassa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä