Paikallisuutiset
Ilouutinen monelle pietarsaarelaiselle: kaupunki palauttaa aiheettomia hulevesimaksuja
P
IETARSAARI (KP)
Pietarsaaren kaupunki maksaa takaisin asukkailta perimiään hulevesijärjestelmän liittymismaksuja.
Kaupunginhallitus sai tehtäväkseen selvittää miten monia asukkaita maksun palauttaminen koskee.
Asia nousi esille kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa maanantaina.
Hulevedellä tarkoitetaan sade- ja sulamisvettä, jotka johdetaan viemärijärjestelmään.
Pietarsaaren kaupunki on siirtymässä vuosittaiseen hulevesimaksuun, jossa asukkaat maksavat järjestelmästä koituvat kustannukset osamaksun tavoin. Esimerkiksi Kokkolan hulevesimaksu on 25 euroa.
Osa kaupungin asukkaista on kuitenkin jo ehtinyt maksaa kertaluonteisen lähes 1 000 euron liittymismaksun.
Koko summa ei ole pelkkää liittymismaksua, vaan se kattaa myös rakennuskustannukset.
ValtuutettuMarita Salmu (Pro) tiedusteli puheenvuorossaan, miten kaupunki aikoo menetellä liittymismaksunsa jo maksaneiden asukkaiden kanssa.
– Jos maksu on 25 euroa, nämä asukkaat ovat maksaneet hulevesimaksun 38 vuodeksi eteenpäin, vertasi Salmu.
Salmu ehdotti asian palauttamista. Hänen esitystä kannattivat Eero Luomala (Pro), Mervi Rantala (sd.) ja Tuomo Palojärvi (Pro).
Palautusehdotus hävisi äänestyksen lukemin 31-10.
Christer Tonberg (r.) esitti, että liittymismaksun maksaneet vapautetaan hulevesimaksusta viiden vuoden ajaksi.
Asukkaiden voidaan katsoa jo saaneen sitä palvelua, josta he ovat maksaneet.
Myös Jarmo Ittonen (vas.) oli maksun palauttamisen kannalla.
Ittosen puheenvuoron jälkeen valtuustoryhmien puheenjohtajat pitivät palaverin, jonka aikana he muodostivat ponnen.
Ponnessaan valtuusto antaa kaupunginhallitukselle tehtäväksi selvittää kuinka suurta joukkoa palautus koskee, ja miten se käytännössä järjestetään.
Budjetti ja taloussuunnitelma hyväksyttiin kaupunginhallituksen esittämässä muodossa parin äänestyksen jälkeen.
Molemmat muutosehdotukset keräsivät vain muutaman äänen.
Eero Luomala (Pro) ehdotti "Novian tuen" eli ruotsinkielisen ammattikorkeakoulun tuen poistamista talousarviosta, koska hän pitää tradenomien koulutusta nykyisessä tilanteessa tarpeettomana.
– Tradenomeja on koko maassa työttömänä 3500 ja jos otetaan mukaan ne tradenomit, jotka tekevät muita hommia, heidän työttömyytensä on noin 40 prosenttia, perusteli Luomala.
Novialle on luvassa tukea 100 000 euroa vuodessa neljän vuoden ajan.
Marita Salmu (Pro) puolestaan esitti 60 000 euron lisämäärärahaa koulupsykologin vrian perustamista varten.
Pietarsaaren kaupunki tekee ensi vuonna investointeja 8,5 miljoonalla eurolla.
Budjetti jää toteutuessaan 1,4 miljoonaa euroa miinukselle.
Pietarsaari rakentaa ensi vuonna keskuspäiväkodin ja kielikylpykoulun.
Kuusisaaren risteyksen turvallisuutta parannetaan Kolpintien varrella.
Keskikaupungin liikenteen sujumista parannetaan linja-autoaseman viereen rakennettavalla tunnelilla, joka kulkee rautatien alitse.