Paikallisuutiset
Ilon kautta kahdella kielellä – Pietarsaaren seminaarissa puidaan kaksikielisyyden hyötyjä
Pentti Höri
Pietarsaaressa järjestetään ensi maanantaina seminaari, jossa kaksikielisyyttä tarkastellaan menestystekijänä. Järjestäjänä on valtakunnallinen Kansalliskielet–Nationalspråken-yhdistys.
Yhdistyksen hallituksen jäsen, entinen Vaasan kaupunginjohtaja Juhani Turunen kertoo, että yhdistyksen perustivat vuonna 2010 pääasiassa suomenkieliset ihmiset, jotka olivat kiinnostuneita tekemään työtä Suomen kaksikielisyyden hyväksi.
– Olemme järjestäneet paljon tilaisuuksia eri puolilla maata, ja ne ovat olleet suosittuja. Tuomme kaksikielisyyden sanomaa esiin iloisessa ja positiivisessa hengessä. Emme usko pakottamiseen emmekä tuputtamiseen, vaan haluamme herätellä ihmisiä ajattelemaan itse, miten tärkeä juttu on opetella molemmat kansalliskielemme, Turunen sanoo.
Kaksikielisyyden ajankohtaisista teemoista hän pitää tärkeimpänä opetuksen kielivalintoja.
– Meidän ei pitäisi sulkea pois toista kotimaista kieltä. Varsinkin Pohjanmaalla kielten osaaminen on tärkeää, ja pystymme samalla hyödyntämään pohjoismaisia markkinoita vielä paremmin.
Toisekseen, sote-uudistuksessa on hänen mukaansa varmistettava palvelut molemmilla kielillä. Hän korostaa myös pohjoismaisesta kulttuurista nauttiminen etuja.
Seminaari tuotiin Pohjanmaalle ja Pietarsaareen siksi, että rannikko kuuluu menestyneimpiin maakuntiin Suomessa, Turusen mukaan ei vähiten siksi, että kaksikielisyys ja pohjoismaiset suhteet ovat olleet seudulla kunniassaan.
– Pohjanmaa on mennyt voimalla eteenpäin, ja yrityselämän uutiset ovat olleet myönteisiä.
Jatkossa Kansalliskielet-yhdistys aikoo kerätä viitisenkymmentä kielilähettilästä, jotka kiertävät maata kertomassa omia myönteisiä kokemuksiaan kahden kielen hallinnasta.
Seminaarin puhujia ja esiintyjiä ovat muun muassa kirjailijat Juha Ruusuvuori ja Lars Sund, Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Hippi Hovi, varatuomari Astrid Thors, kielikylpyprofessori Siv Björklund sekä joukko alueen pedagogeja ja yrityselämän edustajia.
Campus Allegrossa pidettävä tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille. Seminaari on kaksikielinen, mutta puheita ei tulkata.