Paikallisuutiset

Huoltoseisokki pyöräyttää käyntiin lähes 2000 työntekijän karusellin Pietarsaaren sellutehtaalla – koronaa torjutaan kaikin keinoin

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren UPM:n sellutehtaan huoltoseisokista on tulossa ennennäkemättömän vilkas. Maanantaina 12. lokakuuta alkava kolmeviikkoinen urakka on paisunut niin, että tehtaan aitojen sisällä paiskii töitä yhtäaikaa 1 900 henkilöä, joista 1 600 on ulkopuolisten urakoitsijoiden palveluksessa.

Tavallisesti tasaisin väliajoin toistuva huoltoseisokki on työllistänyt muutaman sata henkeä vähemmän. Tällä kertaa väkimäärän kasvuun vaikuttavat sekä koronatilanne että samaan aikaan tapahtuva koivulinjan uusien laitteiden kytkeminen käyttöön.

– Olemme lykänneet tätä seisokkia covid-19-tilanteen takia toukokuusta tähän ajankohtaan. Nyt se on tehtävä alta pois, tehtaanjohtajaSimon Fagerudd toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valtaisa työntekijöiden määrä tietää myös sitä, että koronanvastaiset toimet ovat mittavat. Pietarsaaren tehtaalla ovat voimassa tiukat säännöt paitsi perushygienian ja kasvomaskien käytön suhteen, myös rajoitukset väen kokoontumiselle ja liikkumisille.

– Ohjeet ja määräykset koskevat kaikkia, niin omaa henkilöstöä kuin urakoitsijoiden työntekijöitä.

Tehdasalue on jaettu useisiin lohkoihin, joilla kaikilla on oma tunnusvärinsä. Kyseisellä lohkolla saavat työskennellä vain samanvärisen tarran kypäriinsä saavat henkilöt. He eivät voi myöskään ylittää rajoja koko aikana, eli ryhmät työskentelevät omissa "kuplissaan".

– Jokaisella tiimillä on omat sisäänkäyntinsä ja sosiaalitilansa. Keskusruokalan lisäksi pystytämme tilapäisen telttaruokalan. Ruokailut ja kahvitauot on porrastettu, Fagerudd kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Järjestyksen säilymistä myös valvotaan, ainakin alkuvaiheessa. Esimerkiksi ruokailussa tarkastetaan, että samaan aikaan paikalla ovat vain "samanväriset" henkilöt, ja että jonotus sujuu turvavälejä noudattaen.

– Uskon, että varsinkin alussa valvontaa tarvitaan. Toivon mukaan asiat alkavat sujua itsestään, kun ihmiset oppivat käytännöt.

Ulkopuolisten urakoitsijoiden palveluksessa on noin 100 ulkomailta tulevaa työntekijää. Ilman todistetta koronapuhtaudesta asiaa työmaalle ei ole.

– Kun henkilö lähtee maastaan, hänellä on oltava 72 tunnin sisällä otettu koronatesti ja luonnollisesti negatiivinen tulos. Testaamme myös kaikki alle 14 päivän sisällä aiemmin maahan tulleet, Simon Fagerudd kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mikäli jollakulla kuitenkin työmaalla havaitaan tartunta, koko työryhmä eristetään ja poistetaan tehtaalta. Infektiolääkäri tekee sen jälkeen päätökset mahdollisista karanteeneista.

Huoltoseisokin aikana seudun majoitustilat on varattu tarkkaan Kokkolaa, Veteliä, Härmää, jopa Vaasaa myöten. TehdaspalvelupäällikköSune Junellin mukaan urakoitsijat ovat erittäin valveutuneita tilanteesta ja suunnittelevat myös väkensä majoittumiset riskejä välttäen.

– Niin heille kuin meillekin on hyvin tärkeää, että jokainen pääsee terveenä kotiin. Huomaamme, että urakoitsijat ovat valmistautuneet tähän hyvin, Junell sanoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä