Paikallisuutiset

Grefit elävät Pedersöressä metsän keskellä ilman kunnallista sähköä, vettä ja muita mukavuuksia: ”Muutan pois sitten, kun kuolintodistus on kirjoitettu”

Kerstin ja Peter Gref elelevät korpitaipaleen päässä Pedersöressä. Tontti on omin käsin aikoinaan raivattu Karbyn sydänmaille, rakennukset ja tie tehty sekä kaivo kaivettu. Myös oma energiahuolto pelaa.

Korpitaipaleen päässä elelevät 77-vuotiaat Kerstin ja Peter Gref Pedersöressä Karbyn kylän sydänmailla metsän keskellä yhdessä kissavanhus Siggin kanssa.

”Karbyn kreiviksikin” kyläläiset hyväntahtoisesti kutsuvat mökin isäntää, sukunimi kun muistuttaa lausuttuna ruotsiksi sanaa ”greve”, kreivi.

– Jos Peter on kreivi, niin minä olen kai sitten hovimestari, nauraa Kerstin Gref viitaten ”Illallinen yhdelle” -klassikkokomediaan, joka esitetään televisiossa perinteisesti uudenvuodenaattona.

Elämäntyönsä sundomilaislähtöinen Peter Gref on tehnyt merillä konemestarina, Karbystä kotoisin oleva Kerstin Gref työskenteli ikänsä Malmilla, alkujaan apuhoitajana.

Loistokas on elinmiljöö asukkaidensa silmissä. On turvaisa ikimetsän syli, laajat suoalueet, runsaat marja-apajat, hurmaava hiljaisuus. Taivas kaartuu korkeana kattona tarjoten kantensa alle tuulta, aurinkoa, sadevettä.

GPS vie melkein perille. Paikannus pysähtyy kilometrin päähän pihasta.

Kallioiselle tontille johtaa Grefin rakentama tie, jonka tekeminen oli melkoinen urakka nuoremmallakin iällä. Viimeisellä etapilla ennen pihaan tuloa tiellä on leveyttä sen verran, että pakettiautolla liikkuva pariskunta mahtuu menopelillään pujottelemaan runkojen välissä, ohjaten mutkat tottuneella kädellä sentilleen. Törmäysvahti toimittajan täyssähköisessä työvolkkarissa oli sen sijaan helisemässä.

Kerstin Gref naurahtaa oppineensa ajoläksynsä aikoinaan kertaheitolla kun tuli kapealla kotitiellä vähän naarmutettua auton kylkeä - kummaltakin puolelta.

Hiljaisen elämän tavoittelu sekä tinnitus, josta Peter Gref kertoo kärsineensä aina armeija-ajoista asti, vei pariskunnan asumaan paikkaan, minne posti ei kulje eivätkä kunnalliset sähköjohdot ja vesiputket yllä.

Omalle postilaatikolle Karbyn kylään on matkaa 3,5 kilometriä. Sinne Gref hurauttaa päivittäin tyttären vanhalla mopolla, jonka varma käynti on vailla vertaa. Se on kuin ajajansa; maisemaan juurtunut.

Tontilla on kokoa ruhtinaalliset 7 000 neliötä. Hyvin sille mahtuvat nykyiset rakennukset. On 40 neliön, kahden huoneen, hirsimökki. Liiterinä toimii Kerstin Grefin suvun mailta siirretty ja uudelleen nostettu heinälato Suomen nälkävuosilta, 1867. Huussi oli entisessä elämässään osa isoa riihtä, jonka hirressä komeilee vuosiluku 1829. Nykyisessä puulämmitteisessä saunassa nautittiin aikoinaan hämyisän savusaunan makoisat löylyt.

Saunan pukuhuoneen seiniä kiertävät hyllyrivistöt kirjoja pursuten. Niitä löytyy saman verran sisältä asuinmökistä.

– Luemme paljon päivät pitkät, usein faktakirjallisuutta ja sanomalehtiä. Aikaahan meillä on. Tontilla riittää ylläpidettävää, mutta uutta ei ole enää tarkoitus tehdä, Gref kertoilee.

– Lumi työllistää talvella. Tien auraan omalla autolla, johon laitan auran kiinni.

Erakkoina ei elellä. Uudessakaarlepyyssä käydään useasti viikossa ihmisten ilmoilla.

Kesäpaikaksi alkujaan yhden huoneen, 20 neliön mökki valmistui Karbyn Bovattenmossanille 1980. Mökin rakensi Peter Gref paikalla seisseistä puista. Siellä vietettiin tiiviisti arjet ja pyhät aina kun oli töiden puolesta mahdollista. Pikkuhiljaa rakennuksia tuli lisää ja energiaomavaraisuus vahvistui.

– Eläkepäiviksi aloimme suunnitella tänne muuttoa. Sanoin, että sitten minun pitää saada oma huone, muuten menen seiniä pitkin. Halusin huoneeseen korkean katon, kaksi ulko-ovea ja ikkunat jokaiseen mahdolliseen suuntaan - ja ne myös sain, Kerstin Gref hymyilee.

Kahdessa huoneessa on riittävästi tilaa ja omaa rauhaa tarjolla.

– Meillä on erilaiset vuorokausirytmit. Minä nousen yleensä aamuvarhaisella ja menen vähän aikaisemmin nukkumaan, Peter nukkuu mieluusti pidempään ja valvoo vähän myöhempään.

Muuttokuorma kulki Pietarsaaresta Karbyn perukoille vuonna 2006. Talo Permolla myytiin. Mukaan otettiin tärkeimmät muistot ja elämiseen riittävät huonekalut.

Sähköä saadaan tuulesta ja auringosta omiin tarpeisiin. Kallion päällä seisoo kolme sijoilleen juntattua telinettä tuulivoimaa sekä yhteensä kolmea aurinkopaneelia varten.

– Propellin pitää luonnollisesti olla puiden latvojen yläpuolella, että siihen ottaa tuuli. Paneeleiden pitää saada aurinkoa mahdollisimman paljon joten ne ovat kauko-ohjattavissa, esittelee Peter Gref verannalla, missä on myös kunnioitettava määrä isokokoisia akkuja.

– Generaattori toimii varavirranlähteenä, joka käynnistetään silloin kun ei tuule eikä ole aurinkoa.

Sähköä tarvitaan jääkaappiin, valaistukseen ja kahteen televisioon.

– Meillä on omat televisiot, niin kumpikin saa katsoa mitä ohjelmaa haluaa.

Ei ole tietokonetta, tiskikonetta eikä pesukonetta. Vaatteet käydään pesemässä tyttären luona.

– Kännykät on, muttei tietokonetta. Ei ole tiskikonettakaan. Tiskaan astiat perunoiden keitinvedessä - se on partiolaisten vanha kikka. Ei ole kyllä pesukonettakaan kun sekin veisi liian paljon sähköä. Vaatteet käydään pesemässä tyttären luona Purmolla, Kerstin Gref kertoilee.

Jääkaappi hurisee sähköllä yleensä huhtikuusta lokakuun paikkeille, talven yli käytössä on kaasujääkaappi. Ruoan valmistamiseen käytetään kaasuhellaa, jonka uunissa valmistuu vaikkapa pannukakkua ja lohkoperunoita.

Lämmönlähteenä on muun muassa tehokas kamiina, joka on sijoitettu huoneiden välille. Ja klapeja löytyy omasta takaa poltettavaksi.

– Ainakaan kylmyys ei saa ajettua meitä pois. Kylmä ei täällä tule. Vaikka ulkona oli yhtenä talvena miinus 30 astetta oli sisällä saman verran plussaa.

Vettä haetaan ämpärillä vähän matkan päässä sijaitsevasta, Grefin kaivamasta kaivosta, joka on 2,5 metriä syvä. Vesi kaadetaan isoon, hanalla varustettuun kanisteriin keittiössä.

– Juoksevaa vettä siis on, hän tuumii pilke silmässä.

Vettä menee tuollaiset kuusi litraa päivässä.

– Eikä mitä tahansa vettä vaan lähdevettä, joka on todella hyvää ja raikasta, Gref toteaa.

Jos ja kun kaivo kuivuu kesäkuumalla, voidaan vettä hakea sukulaistalosta Karbystä.

Pesuvettä on kerättynä saunan ulkopuolelle tuhannen litran säiliöön, joka tyhjennetään talvella.

Iltaa kohti hiipivä pimeys, hiljaisuus, sen enempää kuin yksinäisyys tai tiettyjen mukavuuksien puuttuminen eivät Grefien mieltä paina. Tärkeämpää on oma rauha ja ympärillä puhuva luonto. On ihasteltu teeriä, nähty susi, hirviä, käärmeitä ja pantu merkille karhun jätökset liiterin nurkalla.

– Nuorempana tuli paljon liikuttua lähistöllä kesät talvet, kävellen ja hiihtäen. Peterillä on hyvä suuntavaisto enkä minäkään täällä maastossa helpolla eksy, Kerstin Gref toteaa.

Tulevaisuus on Peter Grefin ajatuksissa hieman aristavana kipupisteenä. Enää kun ei olla elämän vedossa ja ikäkin on alkanut vähän painaa.

Erakkoina ei suinkaan elellä. Uudessakaarlepyyssä käydään useasti viikossa, hoitamassa kauppa-, kirjasto- ja apteekkiasioita. Ja torilta pitää saada tuoreita vihanneksia.

– Tyttären luona käydään ja aikuisia lapsenlapsia on kolme.

Ulkopuolisia uniikki elämäntapa kiehtoo. Vierasryhmiä on käynyt visiitillä useaan otteeseen. Saattaapa satunnainen kulkijakin osua Grefien metsätielle matkalla Fäbodaan.

Tulevaisuus on Peter Grefin ajatuksissa hieman aristavana kipupisteenä. Enää kun ei olla elämän vedossa ja ikäkin on alkanut vähän painaa. Kummallakin on perussairauksia, Grefillä on kuulolaite molemmissa korvissa ja vanha polvivamma vihoittelee käyntiä hankaloittaen. Pääsisipä jo polvileikkaukseen, on hartaana toiveena

– Pois en kuitenkaan halua muuttaa. Täällä on hyvä asua, itsenäisesti ja hiljaisuudessa.

– Voisin sanoa jopa niin radikaalisti, että muutan pois sitten kun kuolintodistus on kirjoitettu, Peter Gref sanoo.

Kerstin Gref pohdiskelee puolestaan, ettei hänellä ole loppujen lopuksi niin väliä missä asuu. Koti on siellä missä päänsä uneen painaa.