Paikallisuutiset

Arvopohdintaa ja isoja kysymyksiä korona-aikaan – kaksi vuotta vintage-kirpparin yrittäjänä ovat olleet Gunilla Kleisille myös henkinen matka

Gunilla Kleis omassa valtakunnassaan.
Gunilla Kleis omassa valtakunnassaan. Kuva: Kristian Sundqvist

Pietarsaari

Pandemia, koronakriisi, poikkeustila. Kutsutaan vallitsevaa outoa ajanjaksoa miksi hyvänsä, niin yhä useampi pietarsaarelainen uskaltaa jo ajatella, että kurjuudessa voi itää positiivisiakin siemeniä.

Anahand-kirpputoria keskustassa pitävältäGunilla Kleisilta on korona tällä erää vienyt enimmän osan liikevaihdosta. Samalla hän pohtii, että paraikaa elämämme aika voi pistää ihmiset miettimään suhdettaan materiaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tavaroiden ylikulutus voi joutua uudelleenarvioitavaksi. Nuorissa näkee nykyään muutenkin, että tavaroihin suhtaudutaan uudella tavalla, ei niissä olla niin kiinni. He puntaroivat puolen euron ostostakin siltä pohjalta, että haluavatko ja tarvitsevatko tavaraa oikeasti.

”Sosiaaliset kontaktit ovat tärkeitä ja monet asiakkaat kertovat kuulumisiaan. On tässä ystävyyssuhteitakin muodostunut.” Gunilla Kleis

Tyypillistä asiakasta ei Anahandissa Kleisin mukaan ole olemassakaan. Ovesta tulee muun muassa keräilijöitä, antiikki-ihmisiä, tiettyjen tyylisuuntien ystäviä ja vaikkapa sellaisia ihmisiä, joille tavaran ostaminen käytettynä on aatteellinen valinta.

– Omasta puolestani rakastan kauniita asioita, mutten ole keräilijä. Kerään sen sijaan kokemuksia ja tuttavuuksia, ihmisiä.

Kleis korostaa, ettei ole myöskään mitenkään erityinen antiikintuntija. Sitäkin mieluummin hän sellaisia kuuntelee ja ottaa oppia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kleis on pyörittänyt Anahandia nyt kaksi vuotta, aiempaa kokemusta alalta hänellä ei ollut. Kulunut kaksivuotisjakso on ollut oppimisprosessi ja eräänlainen henkinen matka.

Käytettyjen tavaroiden keskellä ja omaa luovuutta peilaavassa miljöössä kelpaa antaa ajatusten lentää. Kleis on miettinyt esimerkiksi sitä, miten meiltä hukkuu käsitys arjen ja juhlan esineistä.

– Ajatellaan kahvinjuontia. Ei ole tietenkään mitään väärää siinä, että kesken kiireisen työpäivän vedetään kahvia mukista, mutta paljon menetetään, jos unohdetaan suomalainen kahvikestikulttuuri.

Niinpä. Pienet kupit, joiden korviin ei ainakaan miehen sormi mahdu, kahvilautanen, tassi, asetti! Jo termit taitavat olla monille nykyihmisille vieraita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kahvinjuontiin kuuluu, että emäntä pääsee täyttämään vieraan kuppia. Eivät tällaiset tavat ole vähemmän arvokkaita kuin muiden kulttuurien kahvi- ja teeseremoniat. Saatan sanoa, että jos ei omista kahviastiastoa, niin täältä löytyy.

Gunilla Kleis määrittelee itsensä luovaksi ja sosiaaliseksi ihmiseksi.

Molemmille arvioille löytyy Anahandista katetta. Asiakkaille on enemmän sääntö kuin poikkeus vaihtaa ainakin muutama sana yrittäjän kanssa ja monet jäävät aidosti juttelemaan.

– Sosiaaliset kontaktit ovat tärkeitä ja monet asiakkaat kertovat kuulumisiaan. On tässä ystävyyssuhteitakin muodostunut.

Luovuuden Kleis yhdistää vapauteen. Oman itsensä pomona hänellä on ollut vapaus tehdä Anahandista näköisensä.

– En osaa esimerkiksi maalata, mutta tässä saan elää luovuuttani, hän pohtii.

Nykyisen Anahandin sisustukseen sisältynee nyt ripaus haikeuttakin, vuokrasopimus Kanavapuistikon ja Herrholminkadun kulmalla nimittäin päättyy tämän kuun lopussa.

– Sen jälkeen on edessä muutto ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin jatkan sitten pienen tauon jälkeen bussiaseman tiloissa. Tilat ovat siellä hieman pienemmät, mutta tavarassa panostetaan sitten entistä enemmän laatuun vintage- ja retrohengessä.

Bussiaseman seutu muuttuu huomattavasti keskeisemmäksi, kunhan Siikaluodon alikulku valmistuessaan yhdistää marketit ja keskustan.

– Ja itse kiinteistö on moderni ja kiinnostava ja parkkipaikkoja riittää, Kleis luettelee.

Uuteen toimipaikkaan seuraa mukana tietty slaavilainen mauste. Kleis on nimittäin äärimmäisen kokenut entisen Neuvostoliiton alueiden matkailija ja matkanjärjestäjä.

Matkoilta on tarttunut mukaan kaikenlaista pientä myytävää. Ortodoksikristilliset kuvateemat, kuppien kultamaalatut reunukset ja tekstiilien vahva itäinen värimaailma yllättävät länsisuomalaisessa kaupungissa.

Rintamerkkilaatikosta löytyy neuvostonostalgiaa Moskovan olympialaisten Misha-maskotista lähtien ja ajankohtaisempaa symboliikkaa esimerkiksi nykyisen itsenäisen Ukrainan valtiollisten tunnusten muodossa.

Kleis laskee, että myytävästä tavarasta kaikkiaan vain noin kymmenesosa on hänen omaansa, muut ovat asiakkaiden pöydillä.

– Tarkoitus ei ole kilpailla asiakkaiden tavaran kanssa.

Palataan vielä kuluttamiseen ja siihen, miten nykyihminen määrittää itsensä tavaroiden kautta. Kleis arvioi, että hetken kestävän krääsän ostelu etäännyttää meitä syvällisemmistä kysymyksistä.

– Keitä me olemme ja miten minä oikeastaan haluan elämäni elää?

Perustavanlaatuisia asioita, mutta nyt voi olla oivallinen aika sellaisiakin pohtia. Entä suuri maailma siellä idässä, vieläkö mieli palaa johtamaan matkaseurueita Siperian aavoille tai Kaukasuksen vuorille?

– Juuri nyt olisi ollut suunnitteilla matka Azerbaidzaniin, Georgiaan ja Armeniaan, mutta korona viivästyttää hanketta. Kun on kerran alkanut matkustaa, niin sille ei enää koskaan mitään voi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä