tiistai 26.10.2021 | 21:13
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

FantaSean uima-allas puretaan ja kulku uimarannalle avataan Pietarsaaressa

Pentti Höri
Pe 14.5.2021 klo 11:30

Pietarsaaren maauimala Fanta Sea on tullut tiensä päähän. Vuodesta 1989 palvellut uima-allas puretaan ja monttu täytetään, ja alueelle laitetaan nurmikko.

Toimenpiteestä päätti tekninen lautakunta viime keskiviikkona. Taustalla on hanke kehittää Fanta Sean puistosta moderni leirintäalue, jossa huonokuntoisella uimalaitoksella ei ole roolia.

– Ajatus on avata näkymää Fanta Seasta uimarannan suuntaan, että rannalta pääsisi huoltorakennukseen. Jos aitaa poistetaan välistä, niin allas olisi vaarallinen siinä, vt. tekninen johtaja Harri Kotimäki sanoo.

Viereinen vesiliukumäki kokee tarpeettomana saman kohtalon. Kotimäen mukaan se voidaan purkaa ja laittaa vaikkapa huutokaupattavaksi, jos jollakulla sellaiselle tarvetta on.

Itse Kittholman uimarannalle on tulossa pienempi vesiliukumäki, jonka Pietarsaaren kaupunki hankki jo viime kesäksi. Pystyttäminen jäi tuolloin, koska rannan uimavalvonnasta ei saatu päätöstä aikaan. Tulevana kesänä asia saattaa korjaantua.

FantaSean allas puretaan pikaisessa aikataulussa, kunhan lautakunnan päätös saa lainvoiman. Valitusaika on kaksi viikkoa. Toimenpiteelle on jo urakoitsija katsottuna, ja lasku kaupungille on reilut 45 000 euroa.

Pietarsaaren diabetesyhdistys pyörittää tänä vuonna sekä Fanta Sean että Joutsenen toimintoja. Molemmat alueet palvelevat leirintämatkailua, joka pitemmällä aikavälillä on tarkoitus keskittää Fanta Sea -puistoon.

– Sinne on tulossa uusi huoltorakennus suihkuineen ja vessoineen, mutta se tuskin ehtii vielä tällä kesälle, yhdistyksen puheenjohtaja Tom Enlund kertoo.

Talven mittaan on tehty pieniä korjauksia ja ehostuksia, jotta campingpalveluita voidaan tulevana kesänä tarjota.

– Huoltorakennus on kyllä käytössä. Pääporttia on remontoitu ja keittiö on laitettu. Tämä kesä pärjätään näillä.

Fanta Sean alueelle on suunnitelmissa rakentaa myöhemmin myös yöpymismökkejä. Karavaanaripaikkoja puistossa on kolmisenkymmentä kappaletta.

Rantaan on tulossa myös laituri vesiskoottereiden vuokrausta varten.

#