Paikallisuutiset

Ympäri käydään, yhteen tullaan: maailman suurin jääkaruselli Kivitipun edustalle – kunnanisät tempaisevat myös hiihtomarssilla

Mitä mahtaakaan syntyä, kun Lappajärven jäälle sahataan jättiläismäinen jääkaruselli, pidetään jäänveiston SM-kisat ja alueen kuntajohtajat kiertävät hiihtäen koko järven, kylpevät jääsaunassa ja yöpyvät teltassa?

Spektaakkeli ainakin, jossa on taustalla myös vakavaa asiaa. Oikeastaan ainoa puute koko tempauksessa on, että yleisöä ei koronarajoitusten takia voida laskea tapahtumia seuraamaan. Paitsi, että ihmisten omaehtoista, turvallista liikkumista ei ole tarvetta eikä halua estää.

– Alkuperäisajatuksena oli järjestää yleisötapahtuma, mutta se on nyt jouduttu perumaan. Tottakai ihmiset voivat edelleenkin ulkoilla ja tulla turvavälein paikalle, Vimpelin kunnanjohtajaSam Leijonanmieli kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän, Lappajärven kunnanjohtajaSami Alasara sekä Alajärven kaupunginjohtajaVesa Koivunen ovat tempaisseet ennenkin. Viime kesänä he kävelivät Lappajärven ympäri (76 kilometriä) pitäen samalla miitinkiä kuntien kehittämisestä ja yhteistyöstä, ja kuuntelivat asukkaiden mietteitä ja vinkkejä matkan varrella.

”Haluamme myös näyttää, oli koronaa tai ei, että seutukunnassa löytyy energiaa ja suksi luistaa.” Sam Leijonanmieli Vimpelin kunnanjohtaja

– Se marssi tehtiin vuoden lämpöennätyspäivänä. Oli kyllä aika karmea kokemus. Mutta aika on jotenkin romantisoinut sitä tapahtumaa, joten päätettiin, että nyt hiihdetään Lappajärven ympäri, Leijonanmieli sanoo.

Hän veikkaa, että jäälle vedettävän ladun mitaksi tulee kuutisenkymmentä kilometriä. Sitä voivat kaikki halukkaat hyödyntää, jahka kunnanisät ovat lenkkinsä kiertäneet, minkä on tarkoitus tapahtua tämän viikon perjantaina.

Vimpelin kunnanjohtajan mukaan sivakoidessa on tarkoitus muun muassa pohtia, millä keinoin kunnat voivat helpottaa ja vauhdittaa koronasta toipumista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kelistä riippuen hiihtoon menee 10–15 tuntia. Siinä on hyvää aikaa visioida, miten lähdemme iskemään nyt koronaa vastaan. Yritykset ovat olleet tiukoilla ja kuntalaiset eristäytyneenä käytännössä koko viime vuoden. Tällainen poikii isojakin sosiaalisia ongelmia. Pohdimme seutukunnan kehittämisasioita muutenkin.

Sam Leijonanmieli tietää liikkuvan maratonkokouksen toimivan.

– On jännä homma, kun ihminen ajetaan noin äärimmilleen ja hän on väsynyt, miten kaikki suurimmat estot poistuvat ja siinä syntyy monenlaisia visioita.

Eli suosittelette kaikille Suomen kunnanjohtajille samaa?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ehdottomasti!

– Meillä on täällä vahva tahto lisätä kuntien välistä yhteistyötä. Sen rooli tulee tulevaisuudessa kasvamaan ja sitä tarvitaan. Haluamme myös näyttää, oli koronaa tai ei, että edelleenkin meillä löytyy seutukunnassa energiaa ja suksi luistaa, Leijonanmieli suitsuttaa.

Koko tämän viikon kestävä järviseutulaistempaus lähti paisumaan, kun keksijäksikin tituleerattuJanne Käpylehto otti Lappajärven kunnanjohtajaan yhteyttä ja esitti, että eiköhän tehdä jääkarusellien maailmanennätys samaan syssyyn.

Idea otti tulta, ja niinpä Kivitipun rannassa tapahtuu kuluvalla viikolla. Noin 60 jääkarusellia rakentanut Käpylehto kertoo, että ainoa mikä voi vaikeuttaa hanketta on rankka lumentulo.

– Jotta sahausuran pystyy merkitsemään ja sahaamaan, lumi pitää poistaa jäältä. Kalustoa meillä kyllä on, ja muilta osin näyttää tosi hienolta. On löytynyt paljon apureita, innostuneita ihmisiä ja kunnat ovat tässä ihan kympillä mukana, Käpylehto toteaa.

Tarkoituksena on tehdä halkaisijaltaan maailman suurin pyörivä jääkaruselli. Voimassa oleva virallinen ennätys, 225,58 metriä, on yhdysvaltalaisen Chuck Zwillingin nimissä. Lappajärveen sahataan tekijöiden mukaan ainakin 230-metrisen halkaisijan omaava ympyrä.

Janne Käpylehtoa voi kutsua vaikkapa Mr. Jääkaruselliksi. Itse ilmiötä hän ei ole keksinyt, mutta sen sijaan hän tajusi filmata ensimmäisen työnsä vuonna 2017. Kansainväliseen levitykseen mennyt video käynnisti valtavan buumin. Maailmalla kilpaillaan nyt täyttä häkää suurimpien ja kauneimpien tittelistä.

– Kilpailemme muiden tiimien kanssa hyvin ystävällishenkisesti. Pidämme yhteyttä ja käymme auttelemassa. Olen ollut kahdesti auttamassa Zwillingiä ennätyksen tekemisessä ja hän on ollut vastaavasti täällä.

Jääkaruselli on sääntöjen mukainen ja ennätyskelpoinen, jos se saadaan pyörimään keskeytyksettä täysi kierros, ja koko prosessi kuvataan ja dokumentoidaan tarkasti. Hanke livestriimataan myös Lappajärveltä käsin.

Maallikkokin tajuaa, että vain täydellisen pyöreä jäälautta pyörii reiässään. Pienten jääkarusellien täydellinen muoto voidaan toteuttaa mittanarulla, kepillä tai tangolla, mutta tällaisten jättiläisten sahausuran voi piirtää ainoastaan teknologian avulla. Vaihtoehtoja on periaatteessa kaksi, joista toinen perustuu maanmittauksessa käytettävään RTK-GPS-tarkkuusmenetelmään.

– Itse käytän vielä tarkempaa lasermittausta. RTK:lla saavutetaan sentin–parin tarkkuus, mutta laserilla pääsee muutamaan millimetriin, Käpylehto kertoo.

Jää sahataan erikoisvalmisteisilla ja -kokoisilla moottorisahoilla. Tähän urakkaan osallistuvat myös kunnanjohtajat Lappajärvellä.

Käden ja sahan lipsahdus ei suinkaan torpedoi yritystä.

– Hyvin usein joudutaankin tekemään paikkasahauksia. Yritetään katsoa, kummalta puolelta meni pieleen, sahataan vika pois ja homma jatkuu.

Pyöritystekniikoita on useita pienkarusellien kepillä työntelystä erikoisvalmisteisiin pyöritysmoottoreihin, jollaisen Janne Käpylehto on itsekin rakentanut.

Yleisin on kuitenkin sähköperämoottori, joka asetetaan lautan reunamille porareikään.

– Säistä riippuen olen usein asentanut aurinkopaneelin siihen viereen, ettei tarvitse käydä latailemassa akkua.

Koolla ei ole mitään väliä. Janne Käpylehto kykenee väsäämään pöytäjääkarusellin vaikka boolikulhoon. Häntä motivoi moniin muihinkin ihmehaasteisiin niiden vaikeus, uutuus, erikoisuus ja näyttävyys.

– Minulla on pitkä historia ihmisiä innostavista projekteista, joihin liittyy usein joku teknologiahaaste. Ja energia.

Lappajärvellä, jos sään haltijat suinkin suovat, sahataan keskiviikkona ja torstaina jäätä oikein urakalla. Karusellin päälle rakennetaan jääsauna, ja jäänveiston SM-kisat alkavat. Niihin osallistuu tusinan verran suomalaisia huippuveistäjiä.

Kunnanjohtajat hiihtävät perjantaina ja saunovat sekä yöpyvät jääkarusellin päällä.

Näillä näkymin karusellin ME-pyöritystä kokeillaan lauantaina. Käpylehto luottaa onnistumiseen.

– Sisukkuudesta ja teknologiasta se ei tule jäämään kiinni, tämä vedetään läpi kiukulla. Porukkaa ja vehkeitä piisaa.

– Meillä suomalaisilla on pitkät perinteet jään viihdekäytössä, Janne Käpylehto kiteyttää koko hankkeen.

Lue myös:

Järviseutulaisten jättitempaus pyörähti maaliin: "Vaikka hitaasti liikutaan, liikutaan eteenpäin"

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä