Paikallisuutiset

Koronatilanne rauhoittumaan päin Pietarsaaren seudulla – tiukempia suosituksia jatketaan edelleen

Koronatartuntaketjuissa on ollut jonkin verran lisääntyvästi tunnistamattomuutta, kertoo Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä tiedotteessaan.

Koronavirustilanne on kuitenkin viikon aikana kehittynyt rauhallisempaan suuntaan alueen pohjoisissa kunnissa sekä Närpiössä, joissa molemmissa tilanne näytti vielä viikko sitten huolestuttavalta. Viimeisen viikon aikana uusia koronavirustartuntoja on ilmennyt 48 kappaletta, joista noin kolmenkymmentä on todettu alueen ulkomaisella kausityövoimalla.

Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on 14 viimeisen vuorokauden ajalta 39. Korkeimpia luvut ovat Luodossa, Uudessakaarlepyyssä, Närpiössä ja Pietarsaaressa. Vastaavasti alueella on myös useita kuntia, joissa ilmaantuvuusluku on matala. Näitä kuntia ovat Kristiinankaupunki, Kaskinen, Korsnäs, Maalahti ja Laihia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Luodossa viimeisin ilmaantuvuusluku on yli 200, Uudessakaarlepyyssä 100–199 ja Pietarsaaressa ja Pedersöressä 50–99. Luku kertoo tartuntojen määrän 100 000 asukasta kohti.

Ryhmä toteaa Vaasan sairaanhoitopiirin olevan edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa, josta puhutaan alueella hidastumisvaiheena aikaisempaan tilanteeseen nähden.

Koronakoordinaatioryhmä päätti jatkaa voimassa olevaa suositusta kasvomaskin käytöstä aina asioitaessa julkisissa tiloissa vuoden loppuun saakka. Suositus koskee edelleen myös kaikkia oppilaitoksia yläkouluikäisistä alkaen.

Tarkennuksena suositukseen ryhmä muistuttaa, ettei kasvomaskia tarvitse käyttää esimerkiksi autoiltaessa yksin tai perheen kanssa tai liikkuessa ulkona ja luonnossa siten, että turvallinen etäisyys muihin liikkujiin saadaan pidettyä. Lisäksi kasvomaskia ei tarvitse käyttää esimerkiksi urheillessa tai koulun liikuntatunneilla, jolloin pyritään pitämään riittävät turvavälit.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olemme saaneet paljon kyselyitä kasvomaskisuosituksen jatkosta. Nyt tehty päätös suosituksen jatkamisesta on ennaltaehkäisevä toimenpide, sillä tautia esiintyy edelleen alueella. Hitaasti laskuun saadut tartuntaluvut voivat kääntyä nopeasti nousuun, jos lieventäviin toimenpiteisiin ryhdytään liian nopeasti, perustelee ryhmän puheenjohtajaMarina Kinnunen.

Ennakoivalla toimenpiteellä pyritään pitämään tilanne turvallisena myös mentäessä kohti joulunpyhiä.

Yksityistilaisuuksien järjestämistä koskien Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä jatkoi vahvaa suositusta korkeintaan 10 henkilön kokoontumisesta edelleen Luodossa, Pedersöressä, Pietarsaaressa sekä Närpiössä ja nyt myös Uudessakaarlepyyssä. Muissa alueen kunnissa suositellaan korkeintaan 20 henkilön kokoontumista yksityistilaisuuksiin.

Nyt jatkettu suositus on voimassa 2.12.2020 saakka, jonka jälkeen tilannetta arvioidaan uudelleen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä