maanantai 1.3.2021 | 06:16
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

Talo, jossa lepakot levähtävät

Pirkko Högkulla
Ti 10.11.2020 klo 14:15

Pietarsaari

Mies ja nainen hymyilevät vanhassa mustavalkokuvassa talon edessä ikkunan alla. Heidän välissään seisoo puoliksi suomenpystykorvan taakse jäävä pieni poika, ujo hymynkare huulillaan.

Aurinko paistaa onnelliseen hetkeen. Ollaan Lammassaaressa.

Mies ruutupaidassaan on Sulo-vaari, nainen avojaloin kietaisuessussaan on Martta-mummo, lapsi on pojanpoika Jari ja koira on vaarin metsästyskaveri Penna - tämän ties monesko samanniminen ja -rotuinen hauva.

"Talo jäi enemmän tai vähemmän tyhjilleen 1982 mummon muuttaessa eläkeläistaloon keskustan tuntumaan. Hän kyllä potkutteli sieltä nelipyöräisellään kotiin koiran kanssa päivittäin vielä pitkän aikaa".

Kuva on otettu kesällä 1966. Tuolloin oli kulunut kaksikymmentä vuotta siitä kun talo oli valmistunut. Se oli noussut lähelle sukulaisia, mutta omaan rauhaan luonnon keskelle.

Yksin ja omin käsin Niemisen Sulo rakensi kaksilapsiselle perheelleen tämän talon, joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan Pietarsaaren lepakkotalona. Siinä on eteinen, tupa puuhelloineen ja ruokakomeroineen, tilava kamari ja tietenkin perunakellari. Kaivokin on, mutta vesi- ja viemäriliittymät jäivät aikoinaan vetämättä.

Pihan poikki on kipaistu ulkorakennukseen vuorollaan saunomaan, verstaaseen ja venevajaan.

Talo valmistui sitä mukaan kun jyrsijän töistä Wärtsilästä tuli tilipussi käteen. Aina tilipäivänä rakentajan tie vei rautakauppaan lauta- ja naulaostoksille. Molemmat sodat käyneelle miehelle yhden talon rakentaminen ei ollut enää mikään ylivoimainen urakka.

Vuonna 1976 talo sai viimeisen silauksensa upouudella peltikatolla vanhojen päreiden päälle.

Sisällä aika on pysähtynyt jonnekin 1980-luvulle. Seinällä julisteissa tunnelmoidaan Sarajevon kisoissa. Kalenterin etukannessa on nuori Ridge Forrester Kauniista ja rohkeista. Keskellä tuvan lattiaa seisoo pahvilaatikko muistuttamassa satunnaista kävijää, kuten sukuun miniäksi 1960 tullutta Maija-Liisa Niemistä, että kellariluukku kannattaa kiertää. Voi mennä jalka läpi.

Autiotalosta lepakkotaloksi

Pietarsaaren kaupunki ostaa ns. lepakkotalon yksityiseltä omistajalta Lammassaaresta 14 900 eurolla.

Talo on rakennettu vuonna 1946, talousrakennus valmistui myöhemmin.

Talo on ollut pitkään asumaton ja korjauskelvoton. Kymmenkunta vuotta sitten talon todettiin olevan lepakoiden levähdyspaikkana, joten luonnonsuojelulaki kieltää sen hävittämisen ja huonontamisen. Tilanne on ollut hankala sekä omistajille että kaupungille.

Käytännössä kiinteistöt jäisivät kaupungin hallinnassa käyttämättömiksi, niin kauan kuin lepakot majailevat asuinrakennuksessa. Sitten rakennukset voitaisiin purkaa ja palauttaa maa-alue luonnontilaiseksi, minkä jälkeen se toimisi suojeluviheralueena kuten asemakaavassakin määrätään.

Keinutuoli seisoo paikoillaan kuin istujaa odottaen, samoin polkuompelukone ja parhaat päivänsä nähnyt puuvene ulkona pihamaalla.

Taloa asusti omavarainen perhe, joka eli terveellisesti luonnon antimista, kalastaen, metsästäen, marjastaen.

Entäs ne lepakot? Ei näy eikä kuulu. Ei tietenkään, ainakaan näin päivänvalossa. Eivät ne talossa talvehdikaan, mutta niiden on todettu käyttävän talon kylmää vinttiä levähdyspaikkanaan. Lepakoiden jätöksiä, totesi paikan päällä aikoinaan käynyt asiantuntija papanoista vintin lattialla. Samaa kakkaa siellä on yhä, Niemisen Maija-Liisa tulee pitkästä aikaa näyttämään samaa ikkunan edustaa.

Jätökset muistuttavat kovasti hiirenpapanoita, mutta harjaantuneempi tarkkailija panisi merkille ainakin paitsi tummemman sävyn myös niiden pitkulaisemman muodon. Lepakon uloste kuulema hajoaa pölymäiseksi puristettaessa, kun taas hiiren papana pysyy kovana. Ei lähdetty testaamaan.

Kyse on pohjanlepakoista, joiden todettiin esiintyvän alueella alkujaan kymmenkunta vuotta sitten tehdyssä luontoselvityksessä. Talo varmistui lepakoiden levähdyspaikaksi hieman myöhemmin lepakkoasiantuntijan tekemällä visiitillä.

Pihapiirin tuntumassa viihtyvät myös liito-oravat. Niiden pesäpuu on rauhoitettu, mistä kertoo kyltti puun kyljessä.

Mustekynällä, kauniilla ja selkeällä kaunokirjoituksella täytetystä talonasukasluettelo selviää, että asukkaita on aina ollut enimmilläänkin neljä; isä, äiti, kaksi lasta - ja yksi koira kerralla, kuten yhdellä sivulla marginaalimerkintä viestii. Muita asukkaita ei talossa ole ollut - eikä tule.

Merkinnät alkavat vuodesta 1958 ja viimeisimpiä on leimattu Pietarsaaren Poliisilaitoksen leimalla tammikuussa 1964, mutta elämää aidan ympäröimässä talossa Pietarsaaren ohikulkutien varrella oli kauan ennen ja jälkeen lepakko- ja liito-oravahavaintojen.

Kun aikuisikään ehtineet pojat muuttivat omilleen jäivät Sulo-vaari, Martta-mummo ja silloinen Penna-koira kolmistaan Ilveksentielle. Sulo oli vaari ja Martta mummo myös miniälle.

– Talo jäi enemmän tai vähemmän tyhjilleen 1982 mummon muuttaessa eläkeläistaloon keskustan tuntumaan. Hän kyllä potkutteli sieltä nelipyöräisellään kotiin koiran kanssa päivittäin vielä pitkän aikaa.

– Vaari nukkui pois 68-vuotiaana vuonna 1978, mummo 87-vuotiaana vuonna 2000. Toinen pojista on elossa. Minun Aarneni vuoro oli lähteä perheestä ensimmäisenä, jo vuonna 1974 ja vain 39-vuotiaana.

Aina tilipäivänä rakentajan tie vei rautakauppaan lauta- ja naulaostoksille. Molemmat sodat käyneelle miehelle yhden talon pystyttäminen ei ollut enää mikään ylivoimainen urakka.

#