Paikallisuutiset
Kristian Sundqvistin kolumni: Äijäpäivät voisivat olla Pietarsaaren vetonaula
Alleviivataan aluksi, että tämä kolumni on kirjoitettu melkein vakavissaan.
Itse asia eli Pietarsaaren Äijäpäivät (ruotsiksi Äjjädagar) taas ei olisi ollenkaan ryppyotsainen. Mistä korviini kantautuneessa ideassa on kyse?
Sumeilematon mieskulttuuritapahtuma toisi keskustaan massiivisen rasvankäryisen grillauskarnevaalin, jolle ei yrityselämän yhteistyökumppania kaiketi tarvitsisi etsiä Kuusisaarta kauempaa.
Urheilullisia voimiaan ja taitojaan voisi koetella muun muassa jalkapallon potkaisemisessa ja jääkiekon lämäämisessä, kun tutkalla mitaten saataisiin selville seudun kovimmat tykittäjät.
Ei äijäkulttuuria eri muodoissaan ole tavattu Pietarsaaren keskustaan kaivatakaan.
Kovien tavaroiden kirpparilla vaihtaisivat työkalut ja varaosat omistajaa. Amerikanraudat ylpeine omistajineen seisoisivat torilla ja kaksipyöräiset mopoista matkapyöriin röhistelisivät pitkin katuja.
Melkein kaikkeen toimintaan olisivat tietysti naisetkin tervetulleita, mutta ainakin runonlausunta jätettäisiin pelkästään karvaisemmalle sukupuolelle. Äijäpäivillä tulisi tietoon, että yllättävän moni mies on kirjoittanut runoja pöytälaatikkoon uskaltamatta koskaan aiemmin lausua niitä julkisesti. Nyt kehtaisi!
Äijäpäivät ylipäätään imaisisivat kaupunkielämään ja -menoon myös sellaiset miehet, joita ei urbaaneihin kulttuuritapahtumiin muuten saa isoillakaan työkaluilla. Samalla mieskulttuurin moninaisuus ja tietynlainen rosoisuus tulisivat muidenkin nähtäviksi.
Jos painamme käden sydämelle ja olemme itsellemme rehellisiä, niin myönnämme totuuden: ei äijäkulttuuria eri muodoissaan ole tavattu Pietarsaaren keskustaan kaivatakaan. Torin seudun kadutkin ovat nykyään niin kapeita, että eihän niillä mahdu edes kävelemään kuin pari äijää rinnakkain autoilemisesta puhumattakaan.
Samaan aikaan äijäily on viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana muualla Suomessa elänyt jonkinlaista uutta tulemista.
Autojen tuunaamiseen ja letkeään joskin salonkikelvottomaan sanailuun keskittyvät tv-ohjelmat ovat suosittuja. Ja vaikka rokkimusiikki alkaa yhä enemmän olla musiikkihistoriallinen genre, niin Pate Mustajärveltä lemahtava manserock pitää pintansa vuosikymmenestä toiseen.
Mustajärvi olisikin Äijäpäivien kaljateltan itseoikeutettu pääesiintyjä. Lötköihin muovituoppeihin laskettaisiin lähinnä kotimaisten suurpanimoiden bulkkioluita, mutta hifistelijöitäkään ei katsottaisi pitkään.
Äijäpäivillä olisi suvaitsevaisuus ylipäätään kovassa huudossa, onhan äijäily lopulta yleismaailmallista hommaa. "Äijäpäivät goes global" olisi kova slogan festivaalin tälle ulottuvuudelle.
En olisi erityisen huolissani siitä, että äijä-sana ei tämän tapahtuman nimessä käytetyssä merkityksessä ei varsinaisesti käänny ruotsiksi. Uskallan nimittäin luottaa, että ruotsinkielisistä maaseutukunnista tulisi festivaaleille vahva ja äijämäinenkin edustus. Äijäilyllä onkin voimakas agraarinen ulottuvuutensa.
Kuten luvattua ja kuten olet takuulla huomannut ei kaikkea yllä olevaa ole kirjoitettu täydellä vakavuudella. Lisäksi en itse taida olla kovinkaan äijämäinen, ellei jo mainittua runojen kirjoittelua pöytälaatikkoon lasketa äijäilyksi.
Pohjalla on kuitenkin todellinen huoli siitä, että Pietarsaaren tavallisen kesän – jollainen ensi vuonna toivottavasti saadaan – imago, markkinointi ja tapahtumatarjonta katsoo ohi suuresta osasta kansaa. Sama voi päteä keskustaan ylipäätään.
Lisäksi on niin, että rempseydellä ja isoilla linjanvedoilla tulee huomatuksi eikä siivu luovaa hulluutta ole pahitteeksi. Pikkunäppärät sloganit eivät ole pahasta sinänsä, mutta niitä piisaa muuallakin.
Esimerkiksi Pietarsaaren Äijäpäivät – Jakobstads Äjjädagar sen sijaan olisi jo nimenä sellainen, että sitä ei raskaammallakaan hevillä unohtaisi.
Eikä itse festivaalia.
