Paikallisuutiset

Pienyrittäjät ponnistelevat Pietarsaaressa nyt aamusta iltaan: "Tiistaina kaksi asiakasta, keskiviikkona yksi." Kahvilassakin istuvien määrä vähentynyt, mutta leivonnaisia haetaan enemmän mukaan.

Pietarsaari

Muutama keskustan liikkeistä on laittanut lapun luukulle. Monissa firmoissa palvellaan asiakkaita normaaliin tapaan, vaikka epävarmuus ruokkii huolta huomisesta.

Miten pienyrittäjät pärjäävät kun koronavirus on hiljentänyt kadut?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

HierontaterapeuttiAnders Granholm kertoo kuulumiset Massage Punkt -hoitolasta, jossa ovi on käynyt harvakseltaan koko viikon ajan.

"Enemmistö käy hakemassa kahvia ja leivonnaisia mukaan. Ei oikein haluta jäädä istuskelemaan kahvilaan". Kajsa Samanen Kaffia

– Maanantaista torstaihin tuli kaikkiaan kaksikymmentä peruutusta. Tiistaina oli kaksi asiakasta, keskiviikkona yksi, torstaina enemmän.

Ensi viikko näyttää sen sijaan paljon paremmalta – tällä hetkellä.

– Ei voi tietää, mikä tilanne on kun sinne asti päästään. Muutos täysistä työpäivistä tyhjenevään ajanvarauskirjaan on tapahtunut järkyttävän nopeasti, Granholm hämmästelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tulevaisuuden osalta hän puntaroi, että pienyrityksen kassa ei kestä asiakaskatoa kuukausikaupalla, mutta jonkin aikaa voi sinnitellä.

KahvilayrittäjäKajsa SamanenKaffiasta arvioi paikan päällä istuvien asiakkaiden määrän vähentyneen noin kuudellakymmenellä prosentilla.

– Enemmistö käy hakemassa kahvia ja leivonnaisia mukaan, mutta nyt ei oikein haluta jäädä istuskelemaan kahvilaan. Käänne on nopea. Vielä viime lauantaina oli paljon väkeä.

Samanen kertoo "kampanjakakun" tehneen kauppansa. Myös lahjakortteja on mennyt aiempaa enemmän. Viestinä tiskin yli on, että vaikea aika selätetään yhdessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Vakioasiakkaiden osoittama tuki koskettaa ja valaa meihin yrittäjinä rohkeutta, Samanen kuvaa.

Kulunut viikko on Kaffiassa pidetty auki normaaliin tapaan. Aukioloa säädetään jo ensi viikolla mikäli asiakkaiden määrä vähenee nykyisestä merkittävästi.

– Jos hiljenee huomattavasti, avaamme ensi viikolla vasta keskipäivän paikkeilla. Ja jos vielä siitä hiipuu, suljemme viikoksi ja pidämme vuosilomat pois, kuuluvat suunnitelmat.

Usko Kaffian tulevaisuuteen on yrittäjällä vahva.

– Olen huolestunut, mutta uskon, että pärjäämme. Yksi syy siihen, että pysymme pystyssä on, ettei meillä ole ollut ulkopuolisia työntekijöitä tänä vuonna. Kun menoja pitää karsia nipistetään ensimmäiseksi omasta palkasta.

Ovet avattiin syyskuussa 2016.

– Alkuajat olivat vaikeita. Sisäänajovaihe ja oman asiakaspiirin löytäminen kesti sen kolme vuotta, kuvaa Kajsa Samanen.

Kahvilan omistaa hänen lisäkseen sisko Hanna Samanen ja Madeleine Sandström.

Monmari aikoo toimia ja pysyä avoinna normaaliin tapaan.

– Uskaltaisinko supistaa aukioloa jommasta kummasta päästä? Jos ovi onkin kiinni, ehkei tullakaan enää toiste, pohtii yksinyrittäjäPäivi Aiha-Kotkanoja.

Koronakriisin vaikutukset näkyvät liikkeen asiakasmäärissä.

– Asiakkaita on yleisesti vähemmän eikä iäkkäämpiä ole näkynyt viikolla ollenkaan. Kiva on ollut huomata, että sisustuspäivät vetävät ja kankaita on haettu mukavasti. Ehkä monella onkin nyt aikaa sisustaa, ommella ja tehdä muitakin käsitöitä.

Päivi Aiha-Kotkanoja harmittelee sitä kun epävarmassa tilanteessa ihmiset lopettavat kuluttamisen, vaikka euro pitäisi laittaa pyörimään taloudellisen syöksykierteen hillitsemiseksi.

– Nyt jos koskaan tulisi myös ohjata ostokset ja hankinnat kaikille omille pienyrittäjille seudulla, että raha mikä kulutetaan, kulutettaisiin edes paikallisesti.

Missä menee yksinyrittäjän kipuraja?

– En edes tiedä onko sellaista tai ainakin hyvin pitkälle venytään.

Tilanteen talousvaikutusten osalta Aiha-Kotkanoja on vielä melko rauhallisin mielin.

– Puskuri ja hätävara löytyvät. Henkilökohtaisesti en pienyrittäjänä halua siirtää tiettyjen maksujen maksamista hamaan tulevaisuuteen, vaikka sellainen mahdollisuus tarjoutuisi hätäapupakettina. Kysehän ei ole ilmaisesta rahasta, maksettava ne on sitten kuitenkin.

Hän kertoo ilahtuneensa erään ulkomaisen yrityksen ratkaisusta.

– Firma ilmoitti siirtävänsä kahta lähetystä myöhemmäksi - niin ettei tule laskuakaan. Oli fiksusti mietitty meitä pienyrittäjiä, Päivi Aiha-Kotkanoja kiittelee.

Kampaamo Salon Freestylen yrittäjäHeli Mäntynen kertoo, että töitä riittää toistaiseksi.

– Asiakkaat eivät ole jättäneet tulematta, mikä on yrittäjälle paras tuki. Muutama peruutti tavallisen flunssan takia.

Koronan vaikutukset eivät ainakaan vielä näy kampaamon toiminnassa mainittavasti.

– Nyt on näin. Huomisesta ei tiedä.

– Hätä on suuri kentällä. Olen saanut kollegoilta erittäin huolestuneita viestejä ympäri Suomen. Miten tässä käy?

ps@pietarsaarensanomat

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä