Paikallisuutiset

Viestejä varjojen maailmasta: Runojen kirjoittaminen, sanoittaminen ja säveltäminen ovat syvissäkin vesissä uineen Mika Bromanin pelastusrenkaita.

Pietarsaari

Joskus Mika Broman toivoo, että olisi elämäntarkoituksen ratkaissut guru. Tai kaiken merkitys olisi edes päällisin puolin valjennut itselle. Eipä tarvitsisi enää 39-vuotiaana kuljeskella sitä etsimässä kuin pyhiinvaeltaja, kuten hän monesti huomaa tekevänsä. Ehkä tärkein pointti elämässä on suvaita ja rakastaa lähimmäistä, Broman pähkäilee. Sen ympärille hän on ainakin kirjoittanut runokirjankin, joka tosin käsittelee myös muita suuria teemoja, kuten kuolemaa, kuolemista ja kuoleennuttamista. Kun itse kokee tehneensä elämässä mahdottoman, on mukava kannustaa muitakin samaan.

Katso mahdotonta on Vihdissä Helsingin kupeessa asuvan pietarsaarelaislähtöisen sanataiteilijan tilinpäätös tähän astisesta elämästä lyriikan muodossa. Runokirja valmistui lopulta kuudessa viikossa, vaikka sen synnyttämiseen tarvittiin pieni ihmisikä, onnen hippuja ja pimeässä haparointia. Rivakka aikataulu selittyy sillä, että teos piti vain koota valmiista materiaalista, jota tosin oli runsaasti - reilusti toista tuhatta runoa, jos ei lähemmäksi kaksi tuhatta. Broman sai näet odottamatta kutsun syksyn Helsingin kirjamessuille ja käteen piti saada jotain mitä näyttää yleisölle.

– Poimin mukaan tuona hetkenä sopivimmalta tuntuvat tekstit - nyt lopputulos näyttäisi varmaan toiselta, Mika Broman epäilee.

Kädessä on lähes satasivuinen opus. Sen hän on omistanut isälleen, jonka rakkaus pysyy sekä vaimolle, jonka loputon kärsivällisyys, hellyys ja usko rakastavat hänestä elävän, joka päivä.

Runot tanssivat kaikilla elämän alueilla mankeloiden ajatuksia ja tunteita olan takaa. Ne kumpuavat kepein rantein syvistä vesistä, visiiteistä helvetin portille. Suuria sanoja helvetistä sun muusta, mutta Mika Bromanilta löytyy niille katetta.

Elämän kauneus kasvaa kuoleman lopullisuudesta - ymmärrys.

Ei ole aivan sattumaa, että Broman nostaa juuri lähimmäisen rakastamisen elämäntarkoituksen ykköseksi, eskari-ikäisestä kahdeksannelle asti koulukiusattu herkkä poika, joka lopulta sisuuntui ja löysi Nirvanan.

– Kapina iski kasin ja ysin välisenä kesänä. Kasvatin pitkän tukan ja marssin ysin alkaessa Etelänummelle housut revittynä ja kitara kädessä. Kiusaaminen, niin henkinen kuin fyysinenkin, loppui siihen. Otin paikkani enkä enää suostunut pyytämään olemassaoloani anteeksi. Muutamasta entisestä kiusaajastani tuli sittemmin bändikavereita.

Samalla kapinahengellä Broman alkoi purkaa tuntojaan sanoituksen ja kitaran soittamisen lisäksi kirjoittamiseen. Kokemukset muuttuivat sanoiksi, joista tuli ystävä ja olkapää.

– Lyriikan voima iski tajuntaan kerralla mm. Waltarin ja Dostojevskin tarjoilemana. Heidät löysin kotikirjaston aarteiden joukosta. Se oli kristallinkirkas hetki kun päätin, että isona minusta tuleekin runoilija - jääkiekkoilijan tai jalkapalloilijan urasta ei ikinä haaveillutkaan, vaikka niitä pelasin. Voimani sain musiikista. Musiikki on edelleen suurimpia voimavarojani - ja Nirvanaa kuuntelen satunnaisesti edelleen.

Jaksamista ja elämäniloa rokotti nuoruusvuosina myös kolme akuuttia leikkausta melko lyhyen ajan sisällä; ensin poistettiin umpisuoli, sitten operoitiin suolistotukos viime hetkellä ja sitten jäykistettiin ylimmät niskanikamat yliopistosairaalassa. Kun hän oli nikamaleikkauksessa, paikan päällä sairaalassa odottava isä sai puhelu, että äiti oli kuollut.

– Välillä tuntuu siltä, että jos en hoksaa keksiä itselleni kannettavaksi turhia taakkoja niin ainakin vedän magneettina kaikenlaista vaivaa - äskettäinkin iski kurkunpäätulehdus ja iskiashermo meni jumiin - ja unettomuus vaivasi todennäköisesti juuri noista syistä, naurahtaa Mika Broman.

"...sillä rakkaus on särjetyn ylistys - anna minulle elämä niin kannan kuoleman jalkojesi juureen - minä odotan"

Pikkukrempoista selviää aina, mutta mielen järkkyminen ja kuoleman kosketus tempaisevat meistä vahvimmankin polvilleen.

– Muutin Turkuun vuonna 2005 ja päätin tehdä kirjoittamisesta ammatin, opetella niin hyväksi kuin se tässä maailmassa on mahdollista - ja se prosessihan jatkuu loppuun asti. Kirjoitin kuin vimmassa viisi vuotta, samaan aikaan tein hommia hengen pitimiksi ja soitin useissa bändeissä. Kiivas tahti johti jonkinlaiseen hermoromahdukseen, masennukseen, psykoterapiaan - ja sitä rataa. Kesti vuosia päästä takaisin jaloilleen; turvallinen kotitausta auttoi osaltaan selviytymään. Saavutin tasapainon ja päätin julkaista runokirjan 2010. Toisin kävi.

– Kohtalo vai mikälie tarjoili taas suuria mullistuksia; isä kuoli ja tapasin vaimoni. Arjessa oli särkevää surua ja eheyttävää rakkautta rinnakkain.

Tekstit ja sävelet kumpuavat syvältä, usein kivun kautta, mutta pakottamatta ja luonnollisesti, Broman kokee.

– Minun on pakko luoda, ettei järki lähde.

Itse kirjoittamisen prosessia hän pitää usein rasittavana sekä itselle että vaimolle.

– Minussa riittää itsellekin, saatika lähipiirille, kestämistä kun kuvioon lisätään vielä perfektionistin luonteeni ja taipumukseni mystiikkaan, Broman myöntää pilke silmässä.

– Aiheet tulevat jostain kuten runot ja laulutkin. Jos kirjoittaisin vaikkapa itsemurhasta, menisin sitä suunnittelevan kuvitteellisen henkilön pään sisälle, kuvittelen tämän elämää ja tuntemuksia. Kirjoittaahan voi mistä vain. Minua on siunattu hyvällä mielikuvituksella. Sanat juoksevat ja musiikki soi päässä.

Mika Broman haluaa ilmaista kauniisti. Sitä voi pitää vastalauseena vessapaperirunoudelle ja inhorealismille. Suomi on kaunis kieli, sitä pitää käyttää kauniilla tavalla, hän ajattelee.

"Kuoleva ikuisuus taivaan huulilla särkyvä huokaus hyljätyn haudalla - maailma on pysähtynyt kahteen sanaan - minä haluan".

Uusi kirja ei ole ajankohtainen aivan heti. Ensi vuonna voisi vaikkapa viritellä uutta musiikkia, joka saa kaikupohjansa metallista, kansanmusiikista, kauniista balladeista, Broman suunnittelee. Bändinkin myös pääkaupunkiseudun musiikkipiireissä hyvin verkostoitunut runoilija ja yhteisöllisissä taiteilijaporukoissa viihtyvä saisi äkkiä kasaan. Tai sitten voisi tehdä oman pikku kiertueen, klassiseen tyyliin mies ja kitara. Ainakin runotilaisuuksia lausumisineen on kalenteriin merkittynä monelle päivälle.

Myös sielunhoito kiinnostaa elämää pelottomasti suoraan silmiin katsovaa runoilijaa, jolla onkin teologian ja psykologian opinnot loppusuoralla avoimessa yliopistossa.

– Minulle sopii kyllä mainiosti se, että elättäisin itseni runoilijana, kuuluu harras toive.

Oli miten oli. Varjoista vapautuneella sanataiteilijalla on tällä hetkellä helpottunut kuin miljoonatileistä vastaavalla kirjanpitäjällä; debit ja kredit ovat elämässä tasan. Uusi tilikausi voi alkaa.

"Mika Bromanin esikoisrunokokoelmasta Katso mahdotonta".

Mika Broman, 39

Syntynyt 15.11.1979 Pietarsaaressa, asuu Vihdissä yhdessä Linda-vaimon kanssa. Aiemmasta avoliitosta yksi lapsi.

Runoilija, sanoittaja ja säveltäjä, jonka musiikki saa kaikupohjansa metallista, kansanmusiikista, kauniista balladeista.

Julkaissut esikoisrunokokoelman Katso mahdotonta.

Tavattavissa vapaamuotoisessa tilaisuudessa Pietarsaaren kaupungin-kirjastossa lauantaina 29.12. klo 12–14.